Voimmeko pelastaa luomakuntaa, vai jätämmekö sen Herran haltuun? Keskustelijoina professori, kirjailija, diakonia-ammattilainen ja kirkkoherra.
Faktat lannistavat, mutta silti on toivoa
Yli 400 pappia ja diakoniatyöntekijää kokoontui syyskuussa Hämeenlinnan Verkatehtaalle pohtimaan mitä on pelastus.
Yleisöllekin avoimen paneelikeskustelun avasi Hämeen Sanomien päätoimittaja Tuulia Viitanen kysymyksellä voimmeko pelastaa luomakuntaa, vai jätämmekö sen Herran haltuun?
Huolestunut mutta ei ahdistunut professori
Akatemiaprofessori, Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala aloitti:
– Maailman haasteet liittyvät toisiinsa. Siksi ei voida keskittyä ratkaisemaan vain yhtä ongelmaa. Kaikkia ihmisiä tarvitaan ratkaisemaan niitä. Olemme ihmiskuntana tehneet syntiä, emme ole viljelleet ja varjelleet niin olisi pitänyt. Synnistä on seuraus.
– Olen erittäin huolestunut, en ahdistunut ympäristön tilasta. Osa työtäni on toivon tuottaminen. Olen toiveikas, vaikka tuotan madonlukuja. Perustoivoni on Jumalassa ja toinen toivoni on se, että riittävän moni herää ymmärtämään tilannetta ja otetaan askeleita kohtuuteen, Kulmala jatkoi myöhemmin keskustelussa.
Luomakunta on lähimmänen, sanoi kirkkoherra
Kirkkoherra Tero Matilainen Harjun seurakunnasta Tampereelta on pohtinut paljon ihmisen ja luonnon suhdetta uskon näkökulmasta.
– Puhumme pelastuksesta ja nyt onkin kyse elämästä ja kuolemasta, luomakunnan eloonjäämiskamppailusta. Suhteessamme luomakuntaan olemme olleet isäntänä ja tilanhoitajana luonnon yläpuolella. Nyt meidän pitäisi olla kumppaneita luomakunnan kanssa. Meidän pitää olla vastavuoroisessa kumppanuudessa luonnon kanssa ja antaa myös luomakunnan varjella ja kasvattaa meitä. Koko luomakunta on lähimmäinen, eivät vain eläimet, vaan koko biomassa, koko luomakunta. Haluaisin nostaa kumppanuuden luomakunnan kanssa kirkon työn ytimeen.
Kirjailija muistuttaa, että ihminen ei paljon kehity
Hämeenlinnalainen kirjailija JP Koskinen koulutukseltaan luonnontieteilijä, matemaatikko.
– Olen kirjoittanut paljon tuhannen, kahden tuhannen vuoden takaisesta historiasta. Ihminen ei paljon kehity, vaikka tekniikka kehittyy. Kieltäminen, kiistäminen, rimpuilu tosiasioiden edessä on aina samaa. Ihminen määrää luomakunnan säännöt ja luulee johtavansa sitä. Ihmisen kannattaisi keskittyä aluksi muuttamaan itseään.
Diakoniatyöntekijä näkee toimeentulohuolet
Kirsi Simpanen, teologi ja johtava diakoniatyöntekijä Lahden Salpausselän seurakunnasta, kohtaa työssään ihmisiä, joilla on hyvin vähän:
–Ilmastokriisi on ehdottomasti diakonian asia, se vaikuttaa työhön ja on ihmisarvokysymys. Siitä ei puhuta paljon suoraan vastaanottotyössä, mutta ympäristön tila vaivaa ihmisten mieliä muiden huolien ohessa. Minua kiinnostaa, miten diakoniatyössä voidaan käsitellä ilmastoon liittyviä tunteita. Miten ilmastopolitiikka vaikuttaa ihmisten toimeentuloon? Asiakkaat voivat kokea, etteivät voi itse vaikuttaa ilmastoon, mutta ilmastopolitiikka haittaa toimeentuloa. Mitä kirkko voi tehdä? Meillä pitää olla tietoa, jotta voimme tukea ihmisiä arjen valinnoissa.
Olemme aivopestyjä kuluttajiksi
Kirjailija Koskinen toi keskustelussa esiin koko maapallon aikamittakaavan:
– Kun katsomme koko historiaa, kuka on hallinnut maapalloa? Eivät ihmiset, vaan dinosaurukset ovat maapallon pitkäaikaisimmat hallitsijat. Ihmiset eivät koskaan pääse samaan.
Koskinen myös kuvaili, miten nykyinen kulutusyhteiskunta ei tosiaankaan ole ainoa mahdollinen.
–Tunnistamme, että vaikkapa Pohjois-Korean kansa on aivopestyä, mutta niin olemme mekin. Meidät on kulutusaivopesty. Kaupassa on 70 erilaista juustoa. Mihin niitä kaikkia tarvitaan?
– Juuri näin, alkuperäiskansojen kuluttajuus on ollut ”ota vain mitä tarvitset”. Melko lyhyessä ajassa tilalle on tullut ”ota irti kaikki mitä saat”. Kohtuullisuuden pitäisi olla myös kristillisen kilvoittelun aihe, Tero Matilainen jatkoi.
– On yksilön vastuu ja on vastuu yhteisönä. Tilanne voi parantua, kun tarpeeksi moni tekee jotakin. Omasta kulutuskäyttäytymisestä ja äänestämisestä voi aloittaa, Kirsi Simpanen mainitsi.
Keskustelijat olivat yksimielisiä siitä, että ihmisen tulisi toimia toisin, jotta toteuttaisimme myös määräystä varjella maata.
Mikä herättää toivon?
Ympäristöfaktat eivät ole kovin toiveikkaita. Mikä sitten antaa aihetta toivoon paremmasta?
– Liikkeellä on monta pientä puroa. Emme tiedä, mikä on se tapa, joka herättää ihmiset. Olen 38 vuotta tehnyt tiedettä, ja sinä aikana ihmisten asenne on muuttunut paljon. Nyt tiedettä halutaan kuunnella paljon enemmän, muutos on ollut huomattava 10 vuodessa. En usko repäisevään läpimurtoon, vaan tämä on hiljaista hivuttamista: henkilökohtaisia päätöksiä, valtiot tekevät jotakin… Markku Kulmala kuvasi.
Tero Matilainen vertasi ympäristötietoisuutta terveystietoisuuteen:
– Kansanterveystyössä on nähty, miten hyviä tuloksia voidaan saavuttaa, isot joukot voidaan saada muuttamaan elintapojaan. Minulla on toivo, että samankaltaisia isoja muutoksia voidaan saavuttaa ympäristöasioissakin.
– Sitten ovat yllätyskortit. Me voimme eräänä aamuna herätä uuteen todellisuuteen. Joku tulivuori on purkautunut, ja kylmentää koko maapallon, tai sitten lämmittää… Meidän kannattaa vain jatkaa ja tehdä parhaamme, JP Koskinen totesi.
Me osataan tää
Tero Matilainen muistutti myös, että ilmastonmuutoksen torjuminen on pitkä, ylisukupolvinen työ, jollaisesta kirkolla on kokemusta:
– Vaikkapa reformaatio (uskonpuhdistus) ja valistus ovat olleet ylisukupolvisia muutoksia. Me osaamme sellaiset, kirkon kvartaali on 250 vuotta. Kirkon pitää liittyä niihin, jotka ovat jo liikkeellä maapallon pelastamiseksi, meillä on sama huoli.
Omat arjen valinnat
Mitä ympäristöasioihin paneutuneet keskustelijat sitten itse tekevät ympäristön hyväksi yksityiselämässään?
– Käytän melkein aina julkisia kulkuneuvoja. Lensin viimeksi vuonna 1999. Mitä olen viimeksi ostanut? Kirjan. Ja sitä ennen? Kirjan. Ja sitä ennen samaten. Eivät nämä välttämättä ole nimenomaan ilmastovalintoja, nämä ovat minulle luonnollisia. Helpointa on muuttaa omaa käytöstä, pohti JP Koskinen.
– Syön mieluiten kotimaista, lihan syömisen lopettaminen oli minulle helppoa, kun en erityisemmin tykännyt lihasta. Riisiä yritän vähentää, Simpanen mainitsi.
– Minulla on liikkumisen asiat paljon mielessä, olen luonteeltani autoilija. Ajan kaasuautolla. Kotona syön kasvisruokaa. Retkeilyharrastus ruokkii helposti kuluttamista, aina voisi hankkia entistä parempia varusteita, mietti Tero Matilainen.
– Olen lopettanut riisin syömisen. Se on sen tapaisista ruuista suurin ilmastopahis. Tämä on valinta sikäli, että minä pidän riisipuurosta. Riisin sijaan suosin ohraa, perunaa, spelttivehnää, Markku Kulmala kommentoi.
Kulmalan muut tee se itse -vinkit ovat: matkustamista vaativat kokoukset verkkoon, kohtuullisuus kuluttamisessa, lähiruoka, vähennä ruokahävikkiä, pese täysiä koneellisia, istuta puita, jos suinkin voit.