EHKÄ taustalla oli lapsuus, johon kirkko kuului luontevana osana. Varmasti taustalla oli partio, johon Silja Heliste, 31, liittyi jo ekaluokkalaisena, ja jatkaa yhä rivijäsenenä.
– Kirkolla ja partiolla on pitkä yhteinen historia. Partiolaisuuteenhan liittyy aktiivinen yhdessä tekeminen.
– Muuten olen ihan tavallinen peruskristitty, tottunut käymään kirkossa juhlapyhinä, en sen enempää. Olin seurakuntanuori, mutta opiskeluaikoina en osallistunut kirkon toimintaan.
Kolmena Helsingin työvuotenaan sairaanhoitaja, silloin vielä Silja Parkko löysi itsestään halun vaikuttaa, nimenomaan synnyinseudullaan. Kunnallispolitiikka ei tuntunut omalta, eikä ay-toiminta, mutta palattuaan juurilleen Elimäelle keväällä 2018, päätti Heliste asettua ehdokkaaksi marraskuun 2018 seurakuntavaaleissa.
– Kotiinpaluu taisi olla se ratkaisevin tekijä.
ISO JA HIDAS KONEISTO
– Ehdolle asetuttuani tajusin, että olin tosiaan ollut pitkään poissa. Eihän minua tunne enää kukaan, jännitin, mutta some-aktiivisuuteni sai nuorempaakin porukkaa liikkeelle.
Elimäen ainoa alle 35-vuotias ehdokas oli täynnä intoa tultuaan valituksi. Lämmintä palautetta satoi heti Kauneimmat Joululaulut -tapahtumassa. Heliste alkoi myös ymmärtää, että häneen ladattiin paljon odotuksia.
– Optimistisesti ajattelin, että kirkko tarvitsee kaltaisiani nuoria, mutta pian ymmärsin vaikutusmahdollisuuksieni rajallisuuden. Seurakuntapäättäminenkin on politiikkaa, jossa toimii iso koneisto hyvin erilaisine ihmisineen, ja päätöksenteko on hidasta.
Kokousralli alkoi rullata keväällä 2019, usean viikkokouksen vauhtia. Elimäen seurakuntaneuvoston lisäksi Heliste valittiin Kouvolan seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon sekä muun muassa viestinnän ja kasvatuksen vastuu- ja johtoryhmiin. Kaikissa päätettiin usein isoista ja kipeistä asioista, enimmäkseen rahasta.
HIENO NÄKÖALA PÄÄTTÄMISEEN
– Koin olevani vastuussa niin äänestäjilleni kuin toisille luottamushenkilöille, ja pyrin valmistautumaan kokouksiin mahdollisimman hyvin.
– Aloin myös tiedostaa, että päättäjissä on paljon arvokonservatiivisia ihmisiä. Ja etten itse ole ajatusmaailmaltani ihan konservatiivisin.
Luottamustoimi tarjosi hienon näköalan kirkon ja päättämisen kentälle.
– Nämä neljä vuotta ovat olleet opettavaisia ja antoisia. Sain nähdä, miten paljon kirkko tekee hyvää meidän kaikkien puolesta, esimerkiksi diakonia- ja perhetyössä. On sääli, että siitä yhä tiedetään niin vähän.
Heliste on usein pohtinut, miksi on näin.
– Olisiko Suomen kansa vieraantunut kirkosta? Etenkin me milleniaalit olemme kirkolle hankala joukko, jolla ei enää ole vahvaa kristillistä vakaumusta.
– Ehkä kirkko nähdään vain arvokonservatiivien paikkana? Toivoisin ihmisten oivaltavan, että seurakunta olemme me kaikki. Jokainen on uskottu, toivottu, rakastettu.
PERUSTEHTÄVÄ KIRKASTUMASSA
Luottamushenkilönä Heliste löysi itsestäänkin pienen arvokonservatiivin, jolle perinteet ja oma Elimäen kirkko ovat tärkeitä säilytettäviä.
– Kirkko on osa suomalaista kulttuuria, rakennuksineen kaikkineen.
– Ihmisen olisi hyvä muistaa, mistä on tullut, sanoo pari vuotta sitten juurilleen Takamaalle palannut.
Heliste ei asettunut tänä vuonna ehdolle. Neljässä vuodessa tapahtui isoja elämän asioita: syntyi lapsi, pidettiin häät, työpaikka ja kotikylä vaihtuivat, opiskelu jatkuu … Ajankäytöstä tuli ongelma.
Hän ei sano, ettei enää koskaan. Aikoo seurata päätöksentekoa, ja ajattelee lämmöllä uusia valtuutettuja hankalien päätösten edessä.
Elimäelle ei saatu tarpeeksi ehdokkaita, joten tulossa on sopuvaalit.
Luopuva valtuutettu kannustaa kaikkia ottamaan selvää kotiseurakuntansa asioista. Jossain vaiheessa ne osuvat useimpien elämään.
– Kirkkojen rukoustilaisuuksissa on Ukrainan sodan sytyttyä nähty paljon nuoriakin. Jospa alettaisiin oivaltaa, että kirkko on mahdollisuus, ei uhka. Ehkä kirkon perustehtäväkin on taas kirkastumassa: Rakastaa ja tukea lähimmäistä. Kuten Sanassakin sanotaan.