Kintauden kylällä varttuneen Mika Aaltolan mukaan kristillisyys ja kirkko tarjoavat turvaa ja toivoa silloinkin, kun kaikki muu ympäriltä sortuu.
Parrasvaloissa. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola on viime aikoina tottunut toistuviin kuvauksiin ja haastatteluihin. Syyskuussa hän on vieraana Keski-Suomen Miesten illassa, joka järjestetään Aaltolan kotiseudulla Petäjävedellä. Tästä puhekeikasta Aaltola ei halunnut kieltäytyä.
Temppeliaukion kirkon graniittisen muurin edessä seisoo mies, joka on viimeiset kuukaudet auttanut suomalaisia jäsentämään maailman rajua muuttumista.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola tuli kaikille tunnetuksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Maailmanpolitiikan pelimerkit menivät hetkessä sekaisin ja Euroopan turvallisuuspoliittinen arkkitehtuuri särkyi. Suomalaiset alkoivat kokea sodan pelkoa.
Ahdistavan ajan tulkitsijalla on nyt rutkasti kysyntää. Pyyntöjä tilaisuuksiin satelee.
– Tavalliset ihmisetkin saattavat soittaa ja kysyä, tulenko puhumaan, jos he järkkäävät kotipaikkakunnallaan tilaisuuden. Kotimajoitus ja -ruoka luvataan tarjota, Aaltola sanoittaa helsinkiläiskirkon pihamaalla maailmanpolitiikan ohella henkilökohtaistakin hullua vuottaan.
– Harmittaa kun täytyy vastata suurimmalle osalle kiitos ei. Aika ei vain riitä, tunteja kellosta ei ole jakaa loputtomasti.
Kello on käynyt jonkin verran myös siitä, kun Aaltola oli metsissä lapion kanssa kävelevä pikkupoika. Lapsuus sujui onnellisesti Kintauden pienessä kylässä Petäjävedellä. Isä työskenteli Jyväskylän yliopistolla kasvatustieteen professorina, äiti Petäjäveden alakoululla opettajana.
Ei ihme, että poika kiinnostui varhain tutkimuksesta.
– Samosin Kintaudella metsiä pitkin kuokan kanssa ja koetin toteuttaa omia arkeologisia kaivauksia.
Aaltola muistelee lähellä kotitaloa sijainnutta erityisen jännää ja kiinnostavaa paikkaa, Kuoliosaarta, jonne muinaisina aikoina, ennen Petäjäveden vanhan kirkon valmistumista, haudattiin vainajia. Pääkalloja kotiin tuomisina ei sentään tullut, mutta muuten kotiseudun luonnossa ja metsissä liikkuminen jätti jäljen.
Olen saanut kodin kautta uskonnollisen kasvatuksen.
– Sain Kintauden kylältä loistavat eväät elämääni. Siellä asuu aktiivisia, juurevia ihmisiä, joille olen paljosta hyvin kiitollinen.
Aaltolan vanhempien kotitalon ikkunasta näkyy järvi, jonka toinen ranta on jo Jyväskylän puolta.
– Olin usein isän mukana yliopistolla, jossa pääsin lapsena kuuntelemaan hänen kasvatusfilosofian luentojaan. Suurin osa asioista meni yli hilseen ja oli melkoisia tylsyyden kokemuksiakin. Kiinnostavin paikka koko yliopistolla oli mielestäni tavaravarasto kaikkine esineineen.
Moni varhaisista kokemuksista liittyy myös hengellisiin tilaisuuksiin ja kirkkoon.
– Olen saanut kodin kautta uskonnollisen kasvatuksen. Äidin mukana kävin lapsena monissa hengellisissä tilaisuuksissa. Ja tietysti Petäjäveden kirkot, etenkin vanha kirkko, jättivät muistiin lähtemättömän vaikutuksen, hän kertoo.
– Monta kertaa olen istunut vanhassa kirkossa jouluisin jumalanpalveluksessa. Useimmiten siellä oli kamalan kylmä, mutta sitä herkkää tunnelmaa on mahdotonta kuvailla. Vanha kirkko Unesco-statuksineen on myös minulle valtava ylpeydenaihe.
Syyskuun alussa Aaltola on jälleen Petäjävedellä. Tuli puhekeikka, josta edes arki- ja työkiireen keskellä ei voinut kieltäytyä.
Keski-Suomen seurakuntien järjestämät Miestenillat jatkuvat nyt parin koronavuoden tauon jälkeen. Teemana ovat Upin johtajalle tuiki tutut kaksi teemaa: tulevaisuus ja toivo.
– Turva ja turvallisuus liittyvät hyvin likeisesti arkeemme. Kun aamulla lähdemme töihin, toivomme, että päivä sujuisi edes jotakuinkin suunnitelmiemme mukaan. Ettei tapahtuisi mitään järkyttävää, vaan että elämässä säilyisi vahva ennustettavuus.
Turva ja toivo kulkevat käsi kädessä.
Karmein tapa, joka voi rikkoa turvan tunteen, on Aaltolan mukaan sota. Se silpoo arjen, särkee perheet ja aiheuttaa peruuttamatonta kärsimystä, mutta heijastuu myös tuleviin sukupolviin.
– Aseiden vaiettua rintamalinjoilla sodat jatkuvat vuosikymmeniä ihmisten ja yksilöiden mielissä.
Toivon suhteen suomalaiset sen sijaan ovat vähäeleistä, jopa inhorealistista kansaa. Aaltola toteaa, että onni on meillä usein kätkettyä ja historia opettanut, että liiallinen toivo ei ehkä ole kovin realistista.
– Kansakuntamme on syntynyt idän ja lännen välissä, valtavassa ja toistuvassa paineessa. Kivenä, jota hiotaan, hän miettii.
– Presidentti Svinhufvud sanoi aikanaan, että kunpa suomalaisilla olisi yhtä paljon voimaa kuin on olemassaolon oikeutusta. Me haluamme elää vapaassa, turvallisessa, tasa-arvoisessa maassa ja puolustamme sitä tarvittaessa vaikka aseellisesti. Turva ja toivo kulkevat käsi kädessä.
Kirkko on ollut aina keskeisellä paikalla, ihmisten ja kansakunnan kriiseissä surun ja ikävän lievittäjä.
Aaltola tunnistaa yhdeksi suomalaisuuden vahvaksi rakennuspuuksi luterilaisen version kristillisyydestä.
Hän toteaa, että valistuksen ansiota ei ole kaikki hyvä ja edistyksellinen, kuten monesti ehkä luullaan.
– Kristinuskon poistaminen historiastamme muuttaisi meitä niin paljon, ettemme enää voisi katsella itseämme ylpeydellä, Upin johtaja sanoo.
– Kirkko on ollut aina keskeisellä paikalla, ihmisten ja kansakunnan kriiseissä surun ja ikävän lievittäjä. Esimerkiksi Isovihan aikana, jolloin Venäjän armeija miehitti Suomea, kirkko oli ainoa instituutio, joka jäi paikallistasolla tarjoamaan ihmisille turvaa ja suojaa. Kaikki muu ympäriltä oli sortunut. Samanlaisia näkymiä todistamme tänään ikävä kyllä päivittäin Ukrainasta.
Perinteiden pirstominen ja pirstoutuminen heikentävät Aaltolan mukaan kansakuntien mahdollisuuksia seistä kalliolla, säilyä kansalaisilleen vakaina ja turvallisina yhteisöinä. Esimerkiksi hän ottaa valtiopäivien juhlajumalanpalveluksen, ja pitää sitä esimerkkinä perinteisiimme kuuluvista tilaisuuksista, joista on hyvä pitää kiinni.
”Jeesus ei antanut kaikkiin asioihin suoria vastauksia”
Viime keväänä, pääsiäisen aikaan, Mika Aaltola herätti huomiota sijoittamalla twiittiinsä kuvan alttaritaulusta, joka kuvaa ristillä roikkuvaa, kärsivää Kristusta. Raamatusta lainatut ”Jumalani, jumalani, miksi minut hylkäsit?” ja ”Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät” yhdistyivät ajatukseen ajankohtaisesta, naamionsa riisuneesta ja julmasta sodasta.
Jos Mika Aaltola saisi kysyä yhden kysymyksen pääsiäis-twiittinsä päähenkilöltä, mitä hän kysyisi?
– Se kysymys tulisi aika lailla harkita tarkkaan. En tiedä tarvitsisiko hänen vastata minulle enää mitään. Raamatussa hän on sanoittanut sen, mitä ylipäätään on tarpeellista.
– Lähinnä mieleen nousee ajatus siitä, että Jeesus ei tainnut kysyttäessä antaa kaikkiin asioihin suoria vastauksia, vaan kertoi usein vastaukseksi tarinan tai vertauksen. Hän vei tematiikan johonkin täysin uuteen suuntaan. Vastauksia on meille ihmisille annettu vain sen verran, kuin on tarpeellista ja hyödyllistä.
Keski-Suomen Miesten ilta pe 2.9. kello 18 Petäjäveden kirkossa. Tarjoilu kello 16.30 alkaen. Vapaa pääsy.
