Suopursuilta, jäätelöltä, asfaltilta ja kanelilampailta, siltä tuoksuu kaupunkimme kesä. Toimittaja Janne Könönen haisteli.
Nenällä pitää täällä tosi kiirettä. Ympärillä pyörii oikea tuoksujen sinfoniakonsertti. Tai peräti hajujen buffet.
Missä oikein olemme? Sitä hajuaisti kysyy näöltä ja kuulolta.
Grillailun, kahvin ja koivunlehden tunnistaa ensimmäisenä. Sitten ihmisvilinässä tulevat vastaan ainakin tupakka, jäätelö, olut, hajuvedet ja hiki.
Oikea vastaus on tietenkin Jyväskylän satama, vilkkaana, lämpimänä kesäiltana. Ihmisiä on paljon liikkeellä, joten erilaiset tuoksut vaihtuvat ja tekevät tilaa toisilleen vauhdikkaasti.
Kuljemme valokuvaaja Petri Blomqvistin kanssa eteenpäin. Tunnistan häivähdyksissä myös nurmikon ja kukkien tuoksun sekä hennon, heleän kesäisen järven. Kokemus on erikoinen, jopa hieman huvittava. Hajuaisti kun ei meinaa pysyä mukana, vaan jää näön ja kuulon jälkeen kolmossijalle.
Vaikka emme aina huomaa kaikkia tuoksuja, on hajuaistin merkitys ihmiselle silti todella tärkeä. Hajut ja tuoksut kun liittyvät muistoihimme ja tunteisiimme.
Laitetaan hetkeksi silmät kiinni ja herkistellään nenää jossain aivan toisaalla.
Jyväskylä on niin moni-ilmeinen kaupunki, että vilkas satama on vain yksi näkökulma kotikaupungin kesätuoksuihin. Montaa kilometriä ei tarvitse kaupungin vilinästä irtautua, kun ollaan jo mahtavan suoluonnon ympäröimänä Laajavuoren takamailla.
Psykoterapeutti, Jyväskylän ammattikorkeakoulun vanhempi tutkija Katriina Hyvönen kehottaa upean kesäisellä Lammakesuolla keskittymään.
– Luonnon tuoksut ovat todella tärkeä osa moniaistisuutta, joka mahdollistaa elpymisen kokemukset luonnossa. Luonnossa elpyminen vähentää esimerkiksi stressiä ja masennuksen oireita, tietää Hyvönen.
– Muut aistit, kuten näkö ja kuulo, ovat niin vahvoja, että ne vievät usein tilan hajuaistilta. Mutta sen kautta tulevat monet kaikkein vahvimmista muistoistamme.
Se, miksi tuoksut jättävät aivoihimme vahvan muistijäljen, on todettu tutkimuksissa. Kun muiden aistien viestit matkustavat monimutkaista reittiä aivokuorelle, hajut matkaavat paljon nopeammin suoraan syvälle aivoihin.
Otan Hyvösen neuvosta vaarin ja olen pitkän aikaa silmät kiinni. Suopursujen tuoksu huumaa vienossa kesätuulessa. Sitten hajuaisti poimii kosteuden, jopa hieman järvellisen tuoksun.
Ymmärrän, miksi tutkijat puhuvat hajuaistin ja muistin likeisestä yhteydestä. Suon tuoksu tuo nimittäin yhtäkkiä mieleeni yhden lapsuuden kokemuksen. Isän kesätyöt soilla, kun olin lapsi. Kun isä tuli kotiin, kotona tuoksui suopursuilta.
Hajuilla ja tuoksuilla onkin voimakas rooli paitsi muisti-, myös tunnekokemuksissamme. Hajut ja tuoksut vievät meidät suoraan lapsuuteen, kuten minullekin Lammakesuolla kävi.
Katriina Hyvönen painottaa, että tuoksuihin liittyvät tunnekokemukset ovat hyvin yksilöllisiä.
– Jonkun mielestä jokin tuoksu on kotoinen ja turvallinen, toisille taas epämiellyttävä tai jopa pelottava, hän sanoo.
– Esimerkiksi savunhaju voi toisille olla kodinomainen tuoksu tai muistuttaa metsäretkistä. Toisille se taas voi tuoda mielikuvan tulipalovaarasta.
Hyvönen muistuttaa, ettei ole yhtä oikeaa tapaa kokea hajuja.
– Joku tuoksu tuo mieleen hyviä, iloisia muistoja, toinen taas surua. On tärkeää hakeutua niihin paikkoihin, joissa voi elpyä ja kokea myös hajuaistin kautta saavansa voimia arkeensa.
Lammakesuon pitkospuilla tulee vastaan lähistöllä asuva Esa Selkee.
– Lapsuuden tuoksujen keskellä ja velipojan kanssa tehdyillä pitkoksilla lenkillä, huikkaa Selkee kyselyihin onnellisen oloisena.
Pyydän Selkeetä valitsemaan, mikä olisi hänen mielituoksunsa näistä kolmesta: järvi, metsä vaiko suo?
– Kyllähän se on tämä suo. Paras ja kotoisin tuoksu mitä tiedän, vastaa Selkee hetkeäkään epäröimättä.
Kodin ja lähiseudun tuttujen paikkojen merkitys ihmiselle tulee nopeasti selväksi.
Viekäämme nenämme seuraavaksi metsään. Sehän on monille suomalaisille tuttu pakopaikka pahasta maailmasta.
Palokan Pappilanvuorella upea metsäntuoksu vain voimistuu, kun vettä alkaa tiputella taivaalta. Monille tämä on varmasti kesän suosikkituoksu. Puiden, kasvien ja mättäiden haju on huumaava.
Vaikka eihän edes metsäkokemus ole välttämättä kaikille sama. Joillekin, vaikkapa ulkomaalaiselle kesäturistille, jolta metsäkokemukset puuttuvat, se voi ensimmäisillä kerroilla olla uhkaava, jopa pelottava paikka.
Hyvösen mukaan tutkimukset osoittavatkin, että elpymistä ei tapahdu, mikäli vaarantunne on paikassa läsnä.
– Jos tuoksu viestii oudosta ja vaarasta, mielemme ei rentoudu sellaista kokiessa. On siis tärkeä etsiä itselle sellaisia paikkoja, joissa voi kokea lumoutumisen ja elpymisen kokemuksia.
Toisille kesään kuuluu ruusuntuoksu. Keltinmäen ruusupuistossa hallitsee ihmisen muokkaama ja samalla luonnontuoksujen maailma. Ruusujen lähihaistelun kanssa on oltava tarkkana, ettei tule yhteentörmäyksiä satojen surisevien mehiläisten kanssa.
Vaikka monille ruusut tuovat lämpimiä muistoja vaikkapa valmistumisjuhlista, koen Ruusupuistossa vähän yllättävääkin vierautta.
Pohdin, johtuuko vieraudentunne siitä, että yksinomaan positiiviset kokemukset ja muistot ehkä puuttuvat. Ehkä ruusuista tulevat mieleen myös ne perhejuhlat, joissa ei ollut aina niin mukava olla. Oli joskus eripuraa, teennäisyyttä ja kireää tunnelmaakin, kaiken ilon ja kiitoksen keskellä.
Katriina Hyvönen sanoo, että tarvitsemme hajujen ja tuoksujen avulla myös surun ja jopa vihan tunteiden käsittelyä.
– On hyvä löytää itselle sopivia paikkoja, joissa saa luvallisesti kokea surullisuutta tai olla vihainen. Luonnosta voi löytää voimavaroja myös häiritsevien ja epämiellyttävien kokemusten kohtaamiseen.
Läheltä ruusupuistoa löytyy itselleni kotoisampi haju tai pikemminkin löyhkä.
Jyväskylän Komeettojen auringonpaahteinen tekonurmikenttä haisee autonkumin rouheelta. Terveellisimmästä päästä hajuja se ei varmasti ole, mutta tuo mieleen omat pelikokemukset, kesäiset futikset kavereiden kanssa.
Luonnonnurmen tuoksu jalkapallokentällä on Suomessa katoavaa kansanperinnettä.
Mutta minä koen jopa tämän kumirouheen hajun nostalgisena. Neniemme yksilöllisyydestä kertoo paljon se, että jopa vanha autonkumi voi tuoda positiivisia muistoja pintaan.
Miltä tuoksuvat kesä ja rakkaus?
Vesalan riihikirkkoon astuessa voin helposti palauttaa mieleeni erään toukokuisen päivän noin 11 vuotta sitten. Herkistelen silmiä ja nenää paikassa, jossa menin naimisiin.
Onnentunteen jälkeen huomaan, että tuoksuuhan riihikirkossa toki muukin kuin oma onneni. Riihen haju tuo mieleen myös raskaan aherruksen, kovan työn leivän eteen. Monta vuosikymmentä sitten tässä paikassa kuivatettiin ja puitiin suurella vaivalla pellosta saatua viljaa.
Koen hieman kostean, imelähkön ja savuisen riihentuoksun jopa vähän hengellisestikin. Armon paikassa tuoksuu työn mukana myös ankarilta oloilta, ikään kuin lailta, hyvien töiden puskemiselta eteenpäin. Mutta riihikirkon alttaritauluna on armon maisema, sininen järvi ja vihreä koivikko. Hajuaisti pääsee tuohon symboliikkaan mukaan, kun riihikirkon ovet avataan.
Ulkona tuoksuu täydelle armolle, kesälle.
Viedään nenät kohti viimeistä kohdetta. Matkalla sinne ei voi olla haistamatta yhtä vahvaa kesähajua. Vaajakosken kiertoliittymän kohdalla asfaltoidaan. Kesätöissään pikeä haistelleelle asfaltistakin nousee varmaan vaikka millaisia muistoja ja tunteita.
Mutta sikala, navetta ja lannantuoksu pelloilla ovat sen sijaan osa perinteisempää suomalaista kokemusmaailmaa.
Saavumme Oravasaareen, Aapo ja Eveliina Aijasahon maalaistalon pihapiiriin.
Aapo on tilan isäntä neljännessä polvessa. Maalla kasvanut muistelee hymyssä suin sitä, miten maatilan tuoksuista kommentoivat jo lapsena koulukaverit.
– Varsinkin yläaste- ja lukioaikana luokkakaverit huomasivat kyllä, milloin meillä oli ollut lietteenlevitysaika. Myös opettajat muistuttelivat asiasta, Aijasaho nauraa.
Aijasahon tilalla oli Aapon nuoruudessa enemmänkin perinnetuoksuja. Viimeiset asukkaat, parhaimmillaan noin 900, poistuivat sikalasta viitisentoista vuotta sitten. Navetan puolellakaan ei tuoksu enää lehmänlanta.
Tila on keskittynyt vuosien saatossa peltoviljelyyn ja tilojen tarjoamiseen taiteelle. Mutta ehtaa eläimentuoksua löytyy yhä.
– Kanelintuoksuinen karitsan turkin haju ja puhtaan villan tuoksu, se on kesässä parasta ja ihanan rauhoittavaa! huikkaa Eveliina Aijasaho ja kehottaa tulemaan lähemmäs lampaita.
Pässi Taavetti ja uuhet, Tuku, Taku ja Töpö tulevat moikkaamaan kotipilttuunsa ovella. Lampaita kesätöinään hoitavat Martta Simunaniemi ja Urho Aijasaho näyttävät, miten vastakerityn lampaan tuoksun saa hierottua käsiin.
Haju on todellakin rauhoittava ja säilyy kädessä muistona iltaan saakka.
Vaikka maalaistalon tuoksu on Aijasahoille tuttu ja turvallinen, pelkästään positiivisia muistikuvia se ei heille tuo.
– Tuoksut tuovat mieleen myös kovan työn. Kun täällä oli vielä lehmiä ja sikoja, vuodenkierrossa ei ollut liikaa lepoa, Aapo Aijasaho pohtii.
Eveliina Aijasaho kertoo suosikikseen juuri lampaiden hajun. Aaponkaan ei tarvitse kauaa miettiä, mikä on hänen suosikkinsa kotitilan tuoksuista.
– Kyllä se on tuoreen, muokatun pellon tuoksu.
Pariskunnan kesä tuoksuu myös peltojen takana siintävältä Leppävedeltä.
– Kesä on sitä, kun haistaa kalan, järven ja puulla lämmitetyn rantasaunan savun, Aapo herkistelee.
Jaa artikkeli: