Jeesus on jokaisen kristityn paimen. Hän lähettää kristityt edelleen kutsumaan lampaita ja huolehtimaan laumastaan. Toiset paimenet ovat vahvoja ja voimakkaita, valmiita kohtaamaan tämän maailman sudet – tai siltä ainakin ulospäin näyttää. Toiset ovat enemmän kuin niitä lapsia ja vanhuksia, jotka ennen muinoin lähetettiin paimeniksi, kun muu työ ei luonnistu.
Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”
(Joh. 10:14-16)
Jeesus hyvänä paimenena on monelle tuttu ja rakas vertauskuva. Paimenpsalmin (Ps. 23) olemme tottuneet lukemaan Uudesta testamentista käsin: Jeesus on se Herra, hyvä paimen, joka johdattaa vihreille niityille, ohjaa oikealle tielle ja suojelee kädellään.
Johanneksen evankeliumin luvussa 10 Jeesus vertaa itseään paimeneen päivän evankeliumia laajemman jakson ajan, jakeissa 1-16. Näiden jakeiden kokonaisuudessa korostuu kahteen kertaan molemminpuolinen tunteminen: paimen tuntee lampaansa, ja lampaat tuntevat paimenensa.
Lampaat tuntevat oikean paimenen – mutta eivät toisiaan
Jos jotakuta kutsutaan lampaaksi, se ei ole kovin imarteleva kuvaus. Monissa Jeesusta hyvänä paimenena esittävissä taideteoksissa, kuten tämänkin artikkelin kuvassa, lammas on kuvattu avuttomaksi, sylissä kannettavaksi karitsaksi. Tässä evankeliumissa lampailla on kuitenkin aktiivinen rooli. Ne eivät lähde seuraamaan ketä tahansa vaan ainoastaan sitä paimenta, jonka äänen ne tunnistavat, ja joka kutsuu heitä nimeltä. Muut paimenen tilalle pyrkivät ovat varkaita ja rosvoja.
Palkkarenkikään ei ole oikean paimenen veroinen, sillä tiukan paikan tullen palkkarenki pakenee. Hän jättää lampaat suden armoille.
Lampaat ja paimen tuntevat ja tunnistavat toinen toisensa. Huomio kiinnittyy jakeeseen 16: kaikki lampaat eivät tule samasta tarhasta, eivätkä tunne toisiaan. Jeesuksen tehtävä hyvänä paimenena ulottuu niihinkin tarhoihin, joita me emme tunne. Paimenen ääni kutsuu ja yhdistää yhdeksi laumaksi vielä hajallaan olevat erilliset tarhat.
Paimentamaan lähetetyt
Jeesuksen kuulijoille paimenen työ oli tuttua, arkipäiväistä työtä. Vertauskuva paimenesta ja lammaslaumasta nousi heidän omasta ympäristöstään, mutta silti kuulijoiden oli ainakin evankelista Johanneksen mukaan vaikea ymmärtää, mitä Jeesus puheellaan tarkoitti.
Suomessakin elää yhä ihmisiä, jotka ovat olleet paimenessa. Paimeneen ei suinkaan lähetetty raavainta miestä, vaan nuoriakin lapsia ja vanhuksia, joista ei muihin töihin ollut. Päivät paimenessa olivat pitkiä ja raskaita, pelottaviakin. Jos Jeesuksen vertausta lukisi paimeneksi lähetetyn lapsen näkökulmasta, avautuisi se aivan eri suuntaan.
Jeesus on jokaisen kristityn paimen. Hän lähettää kristityt edelleen kutsumaan lampaita ja huolehtimaan laumastaan. Toiset paimenet ovat vahvoja ja voimakkaita, valmiita kohtaamaan tämän maailman sudet – tai siltä ainakin ulospäin näyttää. Toiset ovat enemmän kuin niitä lapsia ja vanhuksia, jotka ennen muinoin lähetettiin paimeniksi, kun muu työ ei luonnistu.
Jeesus, hyvä paimen, on kaikkien tehtävän saaneiden esikuva. Kuvassa paimenen kasvot jäävät varjoon, ja lammaskin on kääntänyt katseensa syrjään. Mitä tapahtuu, kun lammas kääntää katseensa kohti paimenta, ja heidän katseensa kohtaavat? Ovatko hyvän paimenen kasvot lampaalle tutut?
Kristityillä on kaksoisrooli lampaana ja paimenena. Evankeliumin mukaan paimen tuntee lampaansa nimeltä, ja nämä tuntevat tutun paimenen äänen. Kun käännämme katseemme Jeesusta, kuulemme ja tunnistamme hänen äänensä ja seuraamme sitä oikeaan suuntaan, johdatamme omia laumojamme kohti yhtä, suurta laumaa.
Jaa artikkeli: