Tien päällä liikkuessa helposti unohtaa, miten pienestä elämä voi olla kiinni. Hyvä on muistaa myös se, että ratin takana istuva on kuitenkin vain ihminen.
Äiti ajoi autoa, perheen kaksi lasta kyydissä. Oli kesäkuinen iltapäivä, ja auto lähestyi Kalaniemen liittymää Äänekoskella. Äidillä ei ole minkäänlaista mielikuvaa, mitä sitten tapahtui. Hän palasi tajuihinsa vasta ambulanssissa. Matkalla sairaalaan häntä pyydetiin liikuttamaan varpaita. Varpaat liikkuivat, ja äidin mieleen nousi tv-sarja Teho-osasto. Siinä varpaiden liikkuminen oli aina hyvä merkki. Ei tässäkään varmaan ihan huonosti ole voinut käydä.
Nyt, reilut kuusi vuotta myöhemmin, Johanna Tikkanen kertoo onnettomuudesta, minkä siitä tänä päivänä tietää. Perheen kaksi lasta olivat olleet hoidossa Pyhäjärven mummolassa. Paluumatkalla kolmevuotias Sohvi istui turvaistuimessa äidin vieressä etuistuimella ja nelivuotias Elia yksin takapenkille kiinnitetyssä turvaistuimessa.
Kotimatka alkoi puolilta päivin, sopivasti lasten päiväunien aikaan.
Tikkanen oli ajanut jo edellisenä iltana mummolaan saadakseen levättyä ennen paluumatkaa. Vatsatauti oli vaivannut hieman aiemmin, mutta hyvin nukutun yön ja maistuvan aamiaisen jälkeen kaikki tuntui olevan kunnossa.
Nukahdus ratissa?
Äänekoskea lähestyttäessä jotakin kuitenkin tapahtui. Varmaa tietoa ei ole, mutta lääkäri epäilee vahvasti Tikkasen nukahtaneen rattiin. Auto ajautui arviolta satasen vauhdilla ulos tieltä ja törmäsi puihin. Tikkasella ei ole edeltäneistä kilometreistä mielikuvaa, ja itse onnettomuudesta ainoastaan se, että joku olisi onnettomuuden jälkeen huutanut autossa aivan hirveästi.
Takana ajaneet pysähtyivät auttamaan ja saivat lapset ulos autosta. Heidät kyydittiin ensimmäisellä ambulanssilla sairaalaan. Äiti saatiin lopulta tajuttomana ulos autosta katon kautta, ja äidin matka alkoi toisella ambulanssilla kohti sairaalaa. Poliisi oli jossain vaiheessa soittanut aviopuolisolle ja kertonut tapahtuneesta. Hän ehti sairaalaan ennen ambulanssia, jossa lapsia kyydittiin. Tikkanen kertoo, että aviomiehen on täytynyt olla shokissa. Mies on myöhemmin muistellut pohtineensa, että millä bussilla pääsisi nopeasti sairaalaan. Hänellä ei ollut tullut tuossa tilanteessa edes mieleen ottaa taksia.
Vähillä vammoilla
Sairaalassa selvisi, että äidin vammat olivat pahimmat. Keuhkot olivat painuneet kasaan ja niskaan oli tullut pieni murtuma. Myös nilkka oli nyrjähtänyt. Käsissä Tikkasella on muistona ikuiset arvet lasinsiruista. Lapset selvisivät varsin pienillä vammoilla ja he kotiutuvatkin sairaalasta aika nopeasti. Äiti oli joitakin päiviä hoidettavana teho-osastolla ja sen jälkeen vielä jonkun aikaa tavallisella osastolla.
– Myöhemmin yksi hoitajista sanoi, että olimme selvinneet niin vähillä vammoilla kuin on voinut tuollaisesta onnettomuudesta selvitä, Tikkanen muistelee.
Laajoissa neurologisissa tutkimuksissa ei löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, joka olisi selittänyt onnettomuuden syitä. Tieto toisaalta helpotti, mutta samalla nosti pintaan voimakkaat syyllisyyden ja häpeän tunteet. Onnettomuudesta ei voinut syyttää olosuhteita tai muita tielläliikkujia, pelkästään itseään. Myös auto ja turvavarusteet olivat kunnossa. Tikkanen pohti pitkään, että olisi voinut käydä todella huonosti. Autohan olisi voinut ajautua myös vastaantulevien kaistalle ja täysin sivullisia olisi voinut kuolla.
– Nyt päästiin yllättävän pienin vammoin, mutta jos joku olisi kuollut tai loukkaantunut vakavasti, olisi syytösten määrä tietysti ihan toinen.
Synninpäästönä puhelu poliisilta
Tikkanen joutui sairaalasta päästyään myös poliisikuulusteluihin, koska oli aiheuttanut vakavan liikenneonnettomuuden. Lopullisena synninpäästönä hän koki Äänekosken poliisilta tulleen puhelun. Poliisi oli tullut siihen tulokseen, että tapaus ei anna aihetta jatkotoimiin.
Poliisin mielestä kaikki onnettomuudessa mukana olleet olivat joutuneet kokemaan kärsimystä jo omasta takaa ihan riittävästi. Tikkaselle tuli tunne, että edes joku oman perheen lisäksi uskoo ja näkee tilanteen samoin kuin hän itse, eihän hän aiheuttanut onnettomuutta tahallaan.
Kriisiterapia olisi ollut tarpeen
Vuosien varrella Tikkaset ovat puhuneet perheen kesken tapahtuneesta. Johanna Tikkanen arvioi, että lapsen silmin tilanteen on täytynyt olla kauhea. Esikoinen on muistellut, että äiti ei herännyt, vaikka hän kuinka huusi.
– Lapsethan heräsivät törmäykseen. Yhtäkkiä ollaan jossakin ja äiti on tajuttomana eikä häneen saa minkäänlaista yhteyttä.
Myös lasten kokemukset olisi ollut hyvä jakaa tuoreeltaan.
Jälkikäteen ajatellen Tikkasesta tuntui hurjalta, ettei äitinä tiennyt mitään siitä, kuinka lapsille oli käynyt.
Vaikka onnettomuudesta ei jäänyt suoranaisia traumoja, olisi Tikkasen mielestä koko perheelle suunnattu kriisiterapia ollut tarpeellista ja paikallaan.
– Minähän näin vain oman osuuteni ja prosessoin sitä itsekseni.
Miehelleni tilanne oli varmasti aivan toinen, hänhän joutui tuolloin pyörittämään koko perheen arkea ihan yksin. Myös lasten kokemukset olisi ollut hyvä jakaa tuoreeltaan.
Tikkanen arvelee, että raja kriisiterapian tarjoamiselle näyttäisi kulkevan siinä, että joku kuolee tai loukkaantuu todella vakavasti. Hän itse kokee, että tilanteen purkamisesta olisi hyötyä myös vähemmän traumaattisissa tilanteissa, ja että se edistäisi toipumista.
Takaisin auton rattiin
Kuntoutumisen jälkeen Tikkanen oli vähän aikaa ahdistunut ja pelkäsi, että sama voisi toistua. Ajatus kävi mielessä, varsinkin jos tiesi joutuvansa ajamaan yöaikaan. Silti onnettomuus ei jättänyt hänelle pelkoa istuutua auton ratin taakse. Myös lapset toivoivat monesti, että äiti ajaisi.
Tikkanen muistelee vielä yhtä yksityiskohtaa, joka on jäänyt mieleen ennen onnettomuutta. Perheen nuorimmaisella oli joskus tapana pujottaa kätensä vapaiksi turvaistuimen vöistä. Äidille tuli ajon aikana erityisen vahva tunne, että asia pitää tarkistaa. Se olikin tarpeen ja äiti korjasi nukkuvan lapsen turvavyöt kuntoon.
Tiesitkö?
- Kriisikeskus Mobile puh. 014 266 7150 (24h/vrk), jonka toiminta-alueena ovat Jyväskylän lisäksi myös monet ympäristökunnat
- Suomen Mielenterveysseuran Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 010 195 202 arkisin klo 9.00–07.00 sekä viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00
-
www.mielenterveysseura.fi-verkkosivuilla on tarjolla myös vertaistukea ja Selma-oma-apuohjelma
Jaa artikkeli: