Kirkkovuoden vaihteessa Kirkkomme Lähetys julkaisee kolme kirjoitusta pyhäpäivien teksteistä. Tässä toisessa kirjoituksessa Timo-Matti Haapainen elämän kulkua, jossa alku ja loppu voivatkin olla eri järjestyksessä.
Kirjat avataan
Evankelista Luukas kertoo meille tapauksen Jeesuksen julkisen toiminnan alusta. Jeesus oli Nasaretin synagogassa. Hän avasi kirjakäärön ja luki profeetta Jesajan kirjasta:
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta.
Jesajan sanat toimivat Jeesuksen ohjelmajulistuksena, joka määrittelee myös Jeesusta seuraavan kirkon lähetystehtävää. Evankeliumi kohtaa ihmiset ja yhteisöt monenlaisina sanoina ja tekoina.
Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina Danielin kirja ( Dan. 12:1–3), Johanneksen ilmestys ( Ilm. 20:11–21:1 ) ja Matteuksen evankeliumi ( Matt. 25:31–46 ) maalaavat kuvan tilanteesta, joka on vielä edessäpäin. Aikojen lopussa kaikki kansat tuodaan Kristuksen eteen. Tuossakin tilanteessa avataan kirjoja kuten Luukkaan kertomassa tapauksessa Nasaretin synagogassa. Tuossakin hetkessä nostetaan esille ihmisten tarpeet ja niihin vastaaminen. Jesaja luetteli köyhät, vangitut, sokeat ja sorretut, Matteus nälkäiset, janoiset, kodittomat, alastomat ja vangitut.
Odottavien rakkaus
Ihmiskuntaa kurittava pandemia on nostanut esille varautumisen merkityksen. Passiivisen odottelun sijaan ihminen voi odottaa tulevaa aktiivisesti. Kertomus viimeisestä tuomiosta antaa suuntaviivat Jeesuksen paluuta odottaville kristityille. Keskeisessä roolissa on lähimmäisenrakkaus. Kristus itse tunnustaa viimeisellä tuomiolla ponnistelut hädän lievittämiseksi ja yhteyden rakentamiseksi. Pienimmätkin teot vähäisimpien hyväksi muistetaan vielä silloin, kun monet muut saavutukset ovat unohtuneet.
Jeesus näyttää muistavan senkin, mitä ihmiset eivät itse enää muista. Sekä vasemmalta että oikealta kuuluu kysymys: ”Herra, milloin me näimme sinut?” Osallistuin taannoin keskusteluun, jossa pureuduttiin hyvän tekemiseen juutalaisten, muslimien ja kristittyjen pyhien tekstien valossa. (Keskustelun menetelmä, niin sanottu Scriptural Reasoning, esitellään Suuntaviivoja uskontojen kohtaamiseen -asiakirjan sivuilla 53–54.) Keskustelussa luettiin Mishnan teksti, joka kertoo pellon kulmista. Viljelijän on syytä jättää peltojensa kulmien sato ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Sadonkorjaajan ei siis tule kerätä kaikkea satoa itselleen.
Kun viljelijä jättää peltojen kulmat niiden satoa tarvitseville, hän auttaa tietämättä, kuinka paljon hän antaa tai ketä hän auttaa. Tarpeessa oleva ei joudu kerjäämään. Kaikki jakavat sitä hyvää, joka pohjimmiltaan tulee Jumalalta. Kuten muuan keskusteluun osallistunut ihminen hyvin kiteytti, pellon kulmat muistuttavat siitä, että tärkeintä on saajan saaminen, ei antajan antaminen. Näin toimii rakkaus, joka ei etsi omaansa vaan toisen hyvää.
Loppu ja alku
Eräs yhdysvaltalainen pappi vertasi tavallisen kerronnan ja kastetun ihmisen elämänkulun eroa. Tavallisissa tarinoissa on alku, keskikohta ja loppu. Kaste taas on vanhan elämän loppu ja uusi alku, jota seuraa keskikohta.
Kristuksen kuninkuuden sunnuntai on kirkkovuoden päätös, mutta myös ja ennen kaikkea alku, joka rohkaisee jokapäiväiseen elämään. Kertomus viimeisestä tuomiosta ohjaa pohtimaan sitä, mitä me teemme nyt ja huomenna. Huomaammeko lähimmäistemme tarpeet ja Kristuksen lähimmäisissämme? Jätämmekö peltojemme kulmat – mitä ne kohdallamme ovatkaan – niistä saatavaa hyvää tarvitseville ihmisille?
Kristuksen kuninkuuden sunnuntain selkokielinen päivän rukous
Pyhä Jumala.
Sinä olet antanut kaiken vallan Pojallesi Jeesukselle.
Aikojen lopussa hän tuomitsee ja poistaa kaiken pahan.
Opeta meitä elämään tahtosi mukaan jo nyt.
Anna meille tahtoa rakastaa ja palvella lähimmäisiä.
Ole meidän kanssamme joka päivä.
Rukoilemme sinua Herran Jeesuksen Kristuksen kautta.
Hän elää ja hallitsee yhdessä sinun ja Pyhän Hengen kanssa.