…aika tyhjältä. Lapuan hiippakunnan pian eläkkeelle siirtyvä piispa Simo Peura jatkoi lauseita ja paljasti opettelevansa elämään päivä kerrallaan.
Kuvassa: ”Me kaikki piispat olemme erilaisia. Minulle sopiva tapa ei välttämättä sovi seuraajalleni”, piispa Simo Peura pohti Kuortaneella, Haapaniemen hiippakuntakartanon maisemissa. Vierellä vaimo Anni Peura.
Kun minusta tuli piispa vuonna 2004, en olisi ikinä uskonut… mitä kaikkea tehtävät voivat tuoda tullessaan. Piispanvirka on luoteeltaan sellainen, että sen tosiasiallisen sisällön ymmärtää vasta silloin, kun virkaa on jo hoitamassa.
Jos joku yksittäinen esimerkki yllätyksistä pitää mainita, niin keskustelu tuomiokapitulin toimiston siirtymisestä Lapualta Seinäjoelle, se tyyli ja sävy, jolla siihen suhtauduttiin, oli yllätys.
Toisaalta niitä tilanteita, joissa on myönteisiä odotuksia kirkkoa ja piispaa kohtaan, on ollut useita. Esimerkiksi Kauhajoen koulusurmien aikaan oli paljon odotuksia seurakuntia ja hiippakuntaa kohtaan. Kirkon puoleen käännytään vaikeissa tilanteissa.
Mieleenpainuvimpia hetkiä olen piispana kokenut… juuri Kauhajoen koulusurmien aikaan. Ne päivät ovat piirtyneet surullisina muistiin. Tuolla viikolla piti olla piispantarkastus Petäjävedellä. Kaikki meni uusiksi ja muistan erityisesti sen tunnelman mikä vallitsi, kun lähdettiin ajamaan kohti Kauhajokea.
Kolme viikkoa aiemmin oli esitelty hiippakunnan kirkkoherroille henkisen huollon ryhmää ajatuksella, ettei sellaista varmaankaan koskaan tarvita. Sitten tarvetta tulikin nopeasti. Omat lapset olivat silloin vielä koulussa, joten väkisinkin tuli mieleen sekin, voiko heillekin sattua jotain tällaista.
On myös paljon mieleen painuneita piispantarkastuksia ja kouluvierailuja, joissa olen keskustellut lasten ja nuorten kanssa. Myös valtiolliset saarnat Helsingin tuomiokirkossa ovat jääneet mieleen kokemuksena, jossa tuntee itsensä aika avuttomaksi.
Pohjalaisten ja keskisuomalaisten hiippakunta on mielestäni… hyvä yhdistelmä. Hiippakunnalla on selkeä itäinen ja läntinen puoli. Väestökeskittymissä, Jyväskylässä ja Seinäjoella sekä Vaasassa, hiippakunnan on oltava vahvasti läsnä.
Puolet ovat myös kulttuurisesti erilaisia. Kun siirrytään Pohjanmaalta Keski-Suomeen, erilaisuus näkyy muun muassa kielessä ja ihmisten tavassa ajatella. Keskisuomalaiset ovat jouheampia. Heissä on ripaus savolaisuutta. Pohjalaiset ”eivät virko”, puhu niin paljon, ja lämpenevät hitaammin.
Keski-Suomeen on aina tultu ympäri Suomea, joten se on avoin erilaisille vaikutteille. Se on erinomainen piirre. Pohjalaisista haluaisin taas välittää muille ahkeruuden ja yritteliäisyyden. Siinä he ovat ohittamattomia.
Vierailuistani piispanvirassa Jyväskylässä muistan etenkin… Kuokkalan kirkon vihkimisen. Se on ainoa kirkko, jonka olen saanut piispan virassa vihkiä. Sellainen on verrattain harvinaista nykyään. Käyn Kuokkalan kirkossa edelleen lämmöllä. Jo reliefi Elämän leipä on hyvin vaikuttava, kuten kirkko kokonaisuudessaankin.
Toisaalta muistan myös vuosittaisia tapaamisia esimerkiksi kaupunginjohtajan, yliopiston rehtorin, maakuntajohtajan ja Keskisuomalaisen päätoimittajan kanssa. Niistä kaikista on välittynyt viesti, että kirkkoa tarvitaan tässä kaupungissa ja maakunnassa.
Piispantehtäviin pandemia-aika on vaikuttanut… muuttamalla voimakkaasti työn rutiineja. Työnteon tapa muuttui keväällä 2020 täysin digitaaliseksi. Kaikki kokoukset pidettiinkin yhtäkkiä virtuaalisesti.
Me piispat olemme laatineet monia ohjeistuksia siitä, miten hoidetaan terveysturvallisesti hautajaiset, kasteet, avioliittoon vihkimiset, jumalanpalvelukset, päiväkerhot ja niin edelleen. Näin jälkikäteen olen iloinen, ettei seurakuntien tilaisuuksissa ole tapahtunut juurikaan isoja leviämisiä.
Tämän syksyn aikana on vaikuttanut myös siltä, että ihmiset ovat nyt palaamassa kirkkoon. Se tuntuu juhlalliselta ja ilahduttaa mieltä.
Tulen eläkkeellä kaipaamaan eniten… jumalanpalvelusten toimittamista. Pappihan tarkastelee ehtoolliselle tulijoita aina alttarilta päin, kun taas kaikki muut katsovat penkeistä. He eivät näe ihmisten ilmeitä. Ilmeet kertovat, että ehtoollisessa ollaan suuren arvoituksen äärellä. Salaisuuden, joka on kuitenkin todellinen.
On luettavissa ehtoolliselle tulijoiden katseista, että tulemme ehtoolliselle tarpeesta, emme vain muodon vuoksi.
Iloitsen eläkkeelle jäädessäni… siitä, että minulle jää paljon yhteistä aikaa puolison, lasten ja lastenlasten kanssa. Tätä ei tarvinne selittää enempää. Muita ilonaiheita on se, että saan aikaa tutkimusaiheelle, joka minulla on pöytälaatikossani. Ensimmäisen työurani tein yliopistossa ja tutkimus jäi silloin kesken.
Toivon ehtiväni tulevina vuosina… keskittymään vähään ja olennaiseen. Mutta en haluaisi puhua ehtimisestä, sillä sellaisesta tulee mielikuva kalenteriaan ahkerasti täyttävästä eläkeläisestä. Siinä voi käydä huonosti. Sellainen ei houkuta minua.
Kalenterini vuodelle 2022 näyttää… aika tyhjältä. Viranhoito on ollut isossa osassa elämää, joten nyt aikaa jää muun muassa säännölliselle liikkumiselle. Sen verran olen viisastunut, että sitä kannattaisi harjoittaa jo 30–40 vuotta aikaisemmin.
Nyt opettelen elämään päivä kerrallaan. Se tarkoittaa sitä, että jokaisella päivällä on omat murheensa, mutta myös sitä, että jokaisesta päivästä löytyy ilonaiheita.
Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että… olen saanut hoitaa piispanvirkaa. Tämä on ollut rikas aika elämässäni. Siihen on sisältynyt paljon erilaisten ihmisten kohtaamisia ja keskusteluja. Seurakuntien tukeminen on ollut keskeinen osa viranhoitoa.
Piispanvirka ei ole mikään asema, vaan tehtävä. Siihen kuuluvat eteenpäin auttaminen ja rohkaisu. Sellainen on tehnyt ajanjakson rikkaaksi.
Kirkon tärkein tehtävä tulevaisuudessa on… puhua edelleen armollisesta Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta. Tämä tehtävä ei muutu tai katoa. Tai jos se katoaa, kirkko lakkaa olemasta kirkko. Tässä tehtävässä pappien kannattaa ottaa kaikki teologinen ja muu osaaminen käyttöön. Huolehtia, että saarnoissa on sisältöä ja luottaa siihen, että ihmiset edelleen tarvitsevat Jumalaa omassa elämässään.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun ollaan hädässä ja kovassa paikassa, ihminen tarvitsee Jumalan läsnäoloa. Silloin kirkon pitää kyetä puhumaan ydinasiastaan.
Augustinuksen vanha ajatus, jonka mukaan ihmisen kaipaus jatkuu, kunnes hän löytää levon Jumalassa, on täyttä totta. Jotkut näyttävät selviytyvän ilman Jumalaa vuosikymmeniä, mutta eri asia on, mitä ihmisen sydämessä liikkuu. Seurakunnan työntekijän kohtalokkain virhe on, jos hän aliarvioi tämän tarpeen. Meidän on kuunneltava aktiivisesti, ei vain passiivisesti.
Uuden piispan toivon… jatkavan siitä mihin minä päätän. Tämä on oikeastaan itsestään selvää, kyse on oikeasti kapulan vaihdosta. Minulla on nyt menossa joko viimeinen etusuora tai loppukaarre.
Uuden piispan on tärkeää löytää ajan kanssa hänelle sopivat tavat hoitaa virkaa. Pyrin perehdyttämällä auttamaan hänet hyvään alkuun tammikuussa 2022 ja jos hän kaipaa keskustelukumppania, voin olla sellainen. Mutta vain siinä tapauksessa, että hän haluaa.
Me kaikki piispat olemme erilaisia. Minulle sopiva tapa ei välttämättä sovi seuraajalleni. Myös seurakuntien työntekijät, seurakuntalaiset ja luottamushenkilöt tulevat totuttelemaan oman aikansa seuraajani tapaan tehdä töitä.
Lapuan hiippakunnassa vaihtuu piispa ensi helmikuussa, kun vuodesta 2004 hiippakuntaa kaitsenut Simo Peura siirtyy eläkkeelle. Uusi piispa valitaan 2. marraskuuta, mutta jos kukaan ei tuolloin saa yli puolta annetuista äänistä, järjestetään toinen vaalikierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan kesken. Toisen kierroksen vaalipäivä on 23.11.Jaa artikkeli: