Lähetystyötä on syytetty kulttuurien tuhoamisesta, mutta asia ei ole niin mustavalkoinen. Kulttuuriin voi nimittäin kuulua tuhoavia tapoja, kuten monissa Afrikan maissa yleinen tyttöjen sukuelinten silpominen. Silloin on syytä kitkeä paha perinne pois.
Nykyään lähetystyössä osataan arvostaa perinteisiä kulttuureja ja niitä pyritään myös elvyttämään.
Lähetystyöntekijät Päivi ja Sakari Löytty rakentavat uutta eteläisen Afrikan maissa.
Diakoni Päivi Löytty tekee sukupuolten tasa-arvoa edistävää työtä. Hänen puolisonsa, musiikin tohtori Sakari Löytyn työtä on auttaa alueen rikasta musiikkiperinnettä kuulumaan luterilaisissa kirkoissa.
Nyt kirkoissa kuuluu pääosin lähetystyöntekijöiden tuoma musiikki
urkuineen ja vakavahenkisine virsineen.
Tuontimusiikistakin on tosin jo tullut omaksi laulettu perinne. Esimerkiksi Namibian evankelisluterilainen kirkko syntyi suomalaisen lähetystyön hedelmänä. Siksi sen liturgiassa ja virsissä kuuluu yhä suomalaissaksalainen perintö, vaikka kirkko itsenäistyi jo vuonna 1954.
Sakari Löytty ei tuomitse alkuaikojen lähetystyöntekijöitä paikallisen kulttuurin ohittamisesta.
– He yrittivät parhaansa ja toimivat ymmärryksensä pohjalta. He pitivät esimerkiksi rumpuja ja tanssia kirkkoon sopimattomina. Tietenkin nyt voi ajatella, että ambokulttuurin rikkaasta lauluperinteestä olisi voinut omaksua elementtejä kirkon liturgiaan ja lauluihin. Samoin olisi voinut antaa laulujen ja liikehdinnän ilon kuulua ja näkyä myös kirkossa.
Afrikka kuuluviin
virsiin ja liturgiaan
Kirkkomusiikin uudistamishanke alkoi Namibiassa, mutta pari vuotta sitten se laajentui kymmeneen eteläisen Afrikan maahan ja niiden 15 luterilaiseen kirkkoon.
– Rohkaisen ja tuen afrikkalaisia uudistamaan jumalanpalveluksen
musiikkia niin, että se kuulostaa enemmän heidän omaltaan, Sakari Löytty kertoo.
Hänen musiikin väitöskirjansa käsittelee juuri liturgisen musiikin kontekstualisoinnin mahdollisuuksia afrikkalaisessa kirkossa. Kontekstualisointi tarkoittaa tässä liturgisen perinteen ja kirkkomusiikin sopeuttamista paikalliseen kulttuuriympäristöön.
Käytännössä uudistus etenee niin, että pappien ja muusikkojen työryhmässä mietitään, miten jumalanpalveluksen eri osien melodioina voisi käyttää afrikkalaisia sävelmiä, jotta ne kuulostaisivat omilta.
Löytyn mukaan yllättävän usein perinteestä löytyy sopiva melodia. Liturgiaa voidaan myös rikastaa uudella afrikkalaisella elementillä, kuten rytmiikalla tai melodialla. Lisäksi Löytty on säveltänyt joitakin liturgian osia ja kysynyt sitten afrikkalaisten mielipiteitä niistä.
– Minä en kuitenkaan ole uudistuksen tekijä. Tehtäväni on herätellä ja rohkaista afrikkalaisia työhön. He itse ottavat siitä vastuun.
Myös muualta lainattujen virsikokoelmien tilalle kaivataan uusia virsikirjoja afrikkalaisin sävelmin. Löytyn mukaan kuorolauluja sävelletään paljon ja ne ansaitsevat tulla nuotinnetuiksi virsikirjoihin.
Oman musiikkiperinteen tuominen kirkkoon vahvistaa afrikkalaisen kirkon identiteettiä ja voi vaikuttaa muutenkin.
– Jumalanpalvelus on afrikkalaisissa kirkoissa seurakuntaelämän keskus ja sen uudistaminen loisi varmasti uutta henkeä muuhunkin toimintaan, Löytty uskoo.
Parasta on laulun ja tanssin harmonia Mutta ovatko afrikkalaiset itse
innokkaita uudistamaan jumalanpalvelustensa musiikkia?
Johtajat
haluavat uudistaa
Sakari Löytyn mukaan uudistus kiinnostaa erityisesti kirkollisia johtajia. Ainakin Namibiassa myös osa seurakuntalaisista kannattaa uudistusta. Osa haluaa pitäytyä nykykäytännössä.
– Isossa vanhassa kirkossa uudistukset tapahtuvat hitaasti. Nuoria seurakuntalaisia vetää puoleensa perinteitä enemmän usein gospelmusiikki, joka leviää erityisesti uusien karismaattisten
liikkeiden mukana, Löytty selvittää.
Parasta eteläisen Afrikan musiikkiperinteessä on Löytyn mielestä kokonaisvaltaisuus ja laulun ja tanssin harmonia. Perinteisesti laulu on aina liittynyt johonkin toimintaan, esimerkiksi rukoukseen, työhön tai vaikkapa
sadonkorjuujuhlaan.
Nykypäivän namibialaisessa kirkossa musikaalisuus ilmenee
ennen kaikkea upeana kuorolauluna, jossa kuuluu myös afrikkalaisia vaikutteita. Jumalanpalveluksessa on usein mukana useita kuoroja.
– Laulaminen yhdistää ja aktivoi kirkon jäsenyyteen, Sakari Löytty kiteyttää.
Tamperelainen Sakari Löytty on asunut noin kolmanneksen
elämästään Namibiassa. Hän syntyi vuonna 1959 lähetystyöntekijäperheeseen Namibian pohjoisosassa, silloisella Ambomaalla ja eli varhaislapsuutensa siellä.
Työvuosia Suomen Lähetysseuran palveluksessa Namibiassa
Sakarille ja Päiville on kertynyt noin 15. Seuraava lento työalueelle on pian haastattelun jälkeen.
– Koronatilanne Namibiassa on kohtaisen hyvä. Kesällä tartunnat lisääntyivät hurjiin lukuihin, mutta tiukka sulku tehosi hyvin, Löytty kertoo.
Kotikirkko kertoo Päivi Löytyn työstä tasa-arvon hyväksiJaa artikkeli:
erikseen myöhemmin.