Katja Peltokoski sai pari vuotta sitten tietää sairastavansa rintasyöpää. Sairauden keskellä voimia antoivat perheen lisäksi työtoverit sekä kotieläimet.
Katja Peltokoski sai pari vuotta sitten tietää sairastavansa rintasyöpää. Sairauden keskellä voimia antoivat perheen lisäksi työtoverit sekä kotieläimet.
Pari vuotta sitten Katja Peltokoski istui 39-vuotiaana lääkäriä vastapäätä ja sai kuulla karmivan uutisen.
– Kyllähän tieto rintasyövästä oli iso järkytys. Mietin heti, että miten minulla voi olla syöpä, kun olen nuori ihminen ja minulla on terveet liikunnalliset elämäntavat, Peltokoski kertoo.
Myöhemmin selvisi, että Peltokoskella on rintasyöpägeeni. Syöpä oli aggressiivista lajia.
– Kun välillä luin lääkärin lausuntoja, niin mietin, että olenko enää viiden vuoden päästä elossa.
Peltokosken syöpähoidot ovat päättyneet jo jonkin aikaa sitten. Toipuminen kestää niin henkisesti kuin fyysisesti kauan.
– Sitä helposti ajattelee, että kun hoidot ovat ohi, niin kaikki on taas tosi hyvin. Sen jälkeen tulee kuitenkin väsymys ja alkaa murehtimaan tulevia kontrolleja, korjausleikkauksia ja sitä, että mitä jos syöpä palaa takaisin.
Koko perhe sairasti
Usein puhutaan taistelusta syöpää vastaan. Taisteluahan se on, mutta pelkällä taistelulla syöpää ei voiteta.
– Itse syöpää vastaan ei sinänsä taistella. Käyt hoidossa, jotka sitten tehoavat tai eivät. Kaikkeen muuhun siinä ympärillä tarvitaan taistelua. Tärkeintä on suhtautua asioihin positiivisesti, eikä hautautua peiton alle murehtimaan elämän kurjuutta, vaikka toki niitäkin päiviä on aina silloin tällöin.
Virtaa ja voimaa Peltokoski sai erityisesti perheeltään, johon kuuluu miehen lisäksi kaksi tytärtä ja yksi poika.
– Minun sairastumiseni oli perheelle kova paikka. Mies mietti, että mitä jos hän onkin yhtäkkiä yksin lasten kanssa. Kaksi vanhinta tytärtä olivat silloin teini-iässä ja he miettivät myös sitä, että mitä jos geeni on myös heillä. Koko perhe sairasti, mutta vain minä kävin hoidoissa.
Sairastumisella oli myös positiivisia vaikutuksia.
– Aiemmin kaikki olivat kotona omissa oloissaan, niin yhtäkkiä kaikki kasaantuivat samalle sohvalle katsomaan telkkaria. Läheisyyden määrä lisääntyi tosi paljon.
Tukea ihmisiltä
Sairastuessaan Peltokoski työskenteli Alavuden seurakunnassa, josta hän myöhemmin vaihtoi Seinäjoen seurakuntaan ylivahtimestarin virkaan. Hoitojen aikaan hän työskenteli oman jaksamisen mukaan.
– Se oli mahtavaa, että seurakunta antoi mahdollisuuden tehdä niin, ja olin toki myös onnekas, että jaksoin olla töissä. Työyhteisön tuki oli kantava voima sairastamisen keskellä. Se oli myös iso vaikuttaja, jonka vuoksi halusin jatkaa seurakunnassa työskentelyä.
Peltokoski teki sairaudestaan julkisen kertomalla siitä muun muassa Facebookissa.
– Sain valtavasti tukea ihmisiltä. Välillä tuli postissa pipoa ja suklaalevyä, jotka piristivät. Eniten sitä kuitenkin kaipasi vain vaikka lyhyttä viestiä, että mitä sinulle kuuluu.
Isän taisto ohi
Perheen maatilalla Alavuden Töysässä oli myös kaksi hevosta ja kaksi koiraa. Koirat muuttavat perheen mukana Vaasaan kesällä.
– Hevoset on jo sijoitettu uusiin koteihin, ja kyllä siinä oli suru puserossa, kun niitä viimeistä kertaa harjailtiin ja pestiin. Hevosien hoitaminen sairastamisen aikaan oli tosi terapeuttista, kuten myös koirien kanssa metsään meneminen.
Peltokosken isä menehtyi levinneeseen rintasyöpään viime syksynä. Hän kantoi samaa geeniä.
– Tämä on ollut koko perheen taisto, mutta isän kohdalta se on ohi nyt kokonaan. Kaikilla meillä on omat taistelumme, eikä kukaan pääse elämää läpi rennosti kahta kättä heilutellen, Peltokoski muistuttaa.
Sairastuminen on antanut perspektiiviä asioihin ja turhien asioiden murehtiminen on vähentynyt.
– Kyllä näin muutaman vuoden jälkeen välillä ruikutan myös pikkuasioista. Se on merkki siitä, että on päässyt niistä isommista asioista ylitse, Peltokoski hymyilee.
Katja Peltokoski
TYÖSKENTELEN Seinäjoen seurakunnassa ylivahtimestarina.
ASUN vielä hetken Töysässä, mutta kohta olen vaasalainen.
VAPAA-AIKANA luen, ulkoilen koirien kanssa metsässä ja käyn ratsastamassa hevosillani.
ELÄMÄSSÄ tärkeää on perhe ja terveys.
Minun polkuni
- 2017 kesällä minulla todettiin rintasyöpä.
- 2018 keväällä syöpähoitoni päättyivät ja isäni sairastui rintasyöpään.
- 2020 tammikuussa aloitin työt Seinäjoen seurakunnassa ylivahtimestarina.
- 2020 marraskuussa isäni kuoli levinneeseen rintasyöpään.
- 2021 kesäkuussa muutamme mieheni kotikaupunkiin Vaasaan.
- 2025 olen terve ja onnellinen.
Juttu julkaistu ensimmäisen kerran Lakeuden Risti -lehden numerossa 3/2021.
Jaa artikkeli: