Etätyöskentely on vauhdittanut digiosaamistamme ja vähentänyt kulkemiset minimiin. Koronapandemian jatkuessa se on kuitenkin alkanut myös turhauttaa ja saanut meidät kaipaamaan aitoja kohtaamisia.
Moni suomalainen on työskennellyt ja opiskellut etänä jo vuoden. Tutkimusten mukaan ihmisten kokemukset etätyön mielekkyydestä vaihtelevat suuresti: osalle se on sopinut erinomaisesti, toiset ovat kokeneet sen todella kuormittavana.
Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksen yliopistonopettaja Kaisa Laitinen ymmärtää ristiriitaisia tuloksia hyvin.
– Vuorovaikutus ruudun välityksellä voi olla aivan yhtä toimivaa kuin kasvokkain tapahtuvissa tapaamisissa. Siinä on kuitenkin omia erityispiirteitä, joten tottumattomuus voi aiheuttaa epävarmuutta. Etätyössä vuorovaikutuksen laatuun ja kuormituksen kokemuksiin on tärkeä kiinnittää erityistä huomiota.
Videopalavereista puuttuu fyysinen läheisyys sekä tietynlainen vapaamuotoisuus ja huokoisuus.
Kun kaikki tehdään kotona, joka ikinen asia tuntuu kotitehtävältä.
– Kun ollaan teknologian välityksellä yhteydessä, sovitaan kellonaika ja alusta, jolla tavataan. Silloin spontaanit kohtaamiset jäävät pois. Ja koska siirtymiä ei ole, palaverista mennään usein suoraan seuraavaan ilman taukoa, teknologiavälitteistä vuorovaikutusta tutkinut Laitinen toteaa.
Opiskelijoilta ruudulla työskentely vaatii paljon itseohjautuvuutta. Opettajia Laitinen kannustaa kiinnittämään erityistä huomiota monimuotoisiin työskentelytapoihin ja siihen, että opiskelijat tietävät, miten he voivat osallistua teknologiavälitteiseen opetustilanteeseen.
Rasmus Uiskamo opiskelee ensimmäistä vuotta rakennus- ja yhdyskuntatekniikkaa Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Hänestä etäopiskelu on tuntunut kuormittavalta ja turhauttavalta.
– Kun kaikki tehdään kotona, joka ikinen asia tuntuu kotitehtävältä. Onneksi yksi opiskelukavereistani asuu tässä lähellä, niin olemme voineet opiskella yhdessä.
Uiskamon vuosikurssilla aloitti 60 opiskelijaa, joista hän on tutustunut noin kymmeneen. Opiskelijatapahtumia ei ole juuri ollut, ja ryhmäytyminen on jäänyt vähiin. Uiskamon mielestä etäopiskelu on asettanut opiskelijoita eriarvoiseen asemaan.
– Niiden, joilla on paremmat sosiaaliset verkostot ja taidot, on ollut helpompaa saada tukea opintoihin kuin yksinäisten.
Etäopiskelun hyvänä puolena hän pitää omien tietoteknisten taitojensa kehittymistä.
– Meidät lähetettiin vähän niin kuin uima-altaan syvään päähän. Kokemukseni tietokoneista rajoittui perusohjelmiin, joten esimerkiksi rakennusten piirtämisessä käytettävä ohjelma oli aivan uusi maailma minulle.
Opettajien digiosaaminen vaihtelee Uiskamon mukaan paljon.
– Osalla opettajista on hyvät materiaalit ja he osallistavat opiskelijoita, mutta osa puhuu yksikseen tunnista toiseen.
Kaipaan aitoa läsnäoloa, halaamista ja spontaaniutta.
Jyväskylän yliopiston psykologian koulutusalalla koulutussuunnittelijana toimivan Jutta Aallon aamu on käynnistynyt haastattelupäivänä johtoryhmän videokokouksella. Videohaastattelun jälkeen hänellä on kahden opiskelijan video-ohjaus ja yksi videopalaveri. Illalla hän tekee omia tietojärjestelmätieteen opintojaan ruudulla. Välillä vain nopea lounas seisaaltaan ja koirien käyttäminen ulkona.
Miten ihmeessä hän jaksaa?
– Minulla on kotona hyvä työtila ja työrauha. Etäkokoukset ovat tiiviimpiä, kun niissä puhutaan vain tärkeät asiat. Ja nautin opiskelusta! Sille tuli tilaa, kun lapset muuttivat hiljattain omilleen. Olen saanut opinnoistani myös paljon työkaluja opetuksen järjestämiseen, hän kertoo.
Innostuksen ohella Aalto tuntee toki myös uupumusta.
– Välillä olen turtunut ja ajattelen, että ei tätä taas. Opiskelijat voivat aika huonosti, ja opettajat ovat ihan poikki. Suunnittelemme aina kahvihetkeä Teamsissa, mutta emme jaksa tavata enää ruudulla. Kaipaan aitoa läsnäoloa, halaamista ja spontaaniutta. Haluaisin kipaista työkaverin ovelle vaihtamaan kuulumisia.
Jutta Aalto toivoo kuitenkin, että etätyömahdollisuus jää osaksi kulttuuriamme myös koronapandemian jälkeen.
Jaa artikkeli: