Korona-aikana olemme suojelleet ikäihmisiä. Professori Teppo Kröger kuitenkin uskoo, että olisimme säästyneet vähemmällä, jos turvallisuus hoivakodeissa olisi ollut sairaaloiden tasolla.
Vuosi sitten, maaliskuun puolivälissä Suomeen julistettiin poikkeustila koronaepidemian vuoksi. Samalla otettiin käyttöön valmiuslaki. Koululaiset siirtyivät etäopetukseen, ravintoloita suljettiin, Uusimaa eristettiin. Vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä kiellettiin, ja yli 70-vuotiaat velvoitettiin pysymään erillään muista ihmisistä tartuntavaaran vuoksi.
Maaliskuussa 2021 olemme jälleen poikkeustilassa.
Jyväskylän yliopiston yhteiskuntapolitiikan professorin Teppo Krögerin mukaan pandemia on ollut monin tavoin yllätyksellinen. Se on vaikuttanut kaikkien ihmisten elämään ja elämänlaatuun. Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön johtajana Kröger on seurannut erityisesti vanhemman väestönosan tilannetta.
Sosiaalisten kontaktien puute on aiheuttanut hyvin koskettavia ja traagisia tilanteita.
– Positiivinen yllätys on ollut se, miten pitkälle yhteiskunta on valmis menemään suojellakseen suurimpaan riskiryhmään kuuluvien, vanhimpien jäsentensä henkeä ja terveyttä. Nuoremmat ovat rajoituksia noudattamalla turvanneet ikääntyneiden ihmisten hyvinvointia, Kröger toteaa.
– Se on luonut uskoa siihen, että elämme yhteiskunnassa, joka oikeasti välittää ikäihmisistään. Tätä luottamusta korona-ajan toimenpiteet ovat vahvistaneet.
Koronakriisi on tuonut mukanaan paljon inhimillistä hätää ja kärsimystä, niin taloudellista, sosiaalista kuin terveydellistäkin. Esimerkiksi ikäihmiset ovat joutuneet pitkään pysyttelemään karanteenia vastaavissa olosuhteissa. Korona-aika on koettu pelottavaksi, yksinäiseksi ja tyhjäksi. Tukiverkoston puuttuminen, avuntarve ja sosiaalinen eristäytyneisyys ovat kuormittaneet monen vanhuksen mieltä.
– Jo ennen koronaa on tiedetty, että yksinäisyys on todella laajaa ikäihmisten joukossa. Pandemia on kärjistänyt ja lisännyt yksinäisyyttä, vaikka tarkkaa tutkimusnäyttöä tästä ei vielä ole, Kröger sanoo.
– Sosiaalisten kontaktien puute on aiheuttanut hyvin koskettavia ja traagisia tilanteita. Pahimpana korona-aikana edes puolisot eivät ole voineet tavata toisiaan hoivakodeissa, Kröger jatkaa.
Ikävintä ovat olleet monet kuolemantapaukset. Suurin osa koronaan menehtyneistä on ollut vanhuksia. Toisaalta olemme selvinneet pienemmin menetyksin kuin monet muut maat.
– Kaikkia kuolemantapauksia ei olisi pystytty ehkäisemään, mutta jos turvallisuus olisi ollut hoivakodeissa samalla tasolla kuin sairaaloissa, uskon, että olisimme säästyneet vähemmällä.
Ikäihmiset eivät ole mikään erillinen ihmisryhmä, vaan keskeinen osa yhteiskuntaa.
Krögerin mielestä terveydenhoidon ja sosiaalipalveluiden erilainen merkitys ja tärkeys on korostunut koronapandemian aikana.
– Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että tartuntoja on ollut hoivakodeissa ympäri maata. Edelleenkin vaikuttaa siltä, ettei esimerkiksi suojavälineiden käyttö ja saatavuus ole kaikissa hoivakodeissa vieläkään sairaaloiden tasolla.
Krögerin mielestä on mielenkiintoista nähdä, mitä pandemiasta seuraa.
– Nähtäväksi jää, opimmeko mitään vai palaammeko vanhaan.
– Toivon, että muistamme pandemian jälkeenkin, että ikäihmiset eivät ole mikään erillinen ihmisryhmä, vaan keskeinen osa yhteiskuntaa.
Mitä ikääntyville tapahtuu ja millaiset palvelut heillä on, koskettaa Krögerin mukaan jokaista meistä.
– Tämä ajatus on ehkä hieman mennyt eteenpäin koronan aikana, mutta nähtäväksi jää, kestääkö se myös sen jälkeen, kun palaamme normaalioloihin.
Krögerin mielestä kysymys on pitkälti arvovalinnoista.
– Tähän asti Suomi on tehnyt valinnan, että sijoitamme huomattavasti vähemmän resursseja ikäihmisten palveluihin kuin muut Pohjoismaat. Toivon, että linjaus muuttuu, mutta vielä en siihen usko.
Sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet ovat meille kaikille todella tärkeitä elämänlaadun ja elämän mielekkyyden kannalta.
Monet vanhukset kärsivät hoivaköyhyydestä. He eivät saa riittävästi apua päivittäisissä perustoiminnoissa eivätkä muissa arjen tärkeissä asioissa. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat yksin kotona asuvat vanhukset, jotka saattavat jäädä kaikenlaisen avun ja huomion ulkopuolelle.
Hoivaköyhyyteen liittyvät sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet ovat korona-aikana entisestään korostuneet.
– Vanhusten kotikäyntien kestoa on vähennetty, eikä heidän kanssaan ehditä juurikaan keskustella. Aiemmin on ajateltu, etteivät nämä kysymykset ole niin tärkeitä. Nyt on kuitenkin nähty, ettei ihminen elä pelkästään perushoivasta, vaan sosiaaliset ja emotionaaliset tarpeet ovat meille kaikille todella tärkeitä elämänlaadun ja elämän mielekkyyden kannalta, Kröger muistuttaa.
Iäkkäiden asema yhteiskunnassa on Krögerin mukaan kaksijakoinen.
– Meillä on vahvoja ikäsyrjiviä asenteita ja toimintamalleja vaikkapa työelämässä, toisaalta vanhuksia arvostetaan varsinkin yksityiselämän puolella. Esimerkiksi nuorten ja isovanhempien suhde on ymmärtääkseni läheisempi kuin aikaisempina vuosikymmeninä.
Meillä on edelleen hyvin ammattikeskeinen ja ylhäältä päin johdettu järjestelmä.
Vanhuspalvelujen ongelmista on keskustelu jo usean vuoden ajan. On puhuttu hoivakriisistä, hoitajamitoituksesta, kotihoidon puutteista. Kaiken keskellä on unohtunut, mitä ikäihmiset itse haluavat.
– Meillä on edelleen hyvin ammattikeskeinen ja ylhäältä päin johdettu järjestelmä, vaikka muutosta parempaan onkin tapahtunut. Pitäisi kuunnella enemmän ihmisten omia toiveita, tarpeita ja ehdotuksia, Kröger sanoo.
– Ehkä pelkäämme sitä, että toiveita ja tarpeita tulee valtavan paljon ja resurssit loppuvat kesken. Jos ihmiset saisivat enemmän vaikuttaa palveluihin, voisi löytyä jopa kevyempiä ja tehokkaampia malleja niiden järjestämiseksi kuin mitä meillä tällä hetkellä on, Kröger uskoo.
Kröger muistuttaa, että jokainen vaihe ihmisen elämässä on tärkeä.
– Hyvä vanhuus on hyvän lapsuuden, nuoruuden ja hyvän aikuisuuden jatke. Siihen kuuluu, että voi jatkaa hyvää elämää haluamallaan tavalla niiden ihmisten vierellä, joiden kanssa haluaa elää. Sen jälkeen, kun kaikki ei enää suju omin voimin, on mahdollisuus saada tukea ja apua sellaisessa muodossa, jota itse toivoo.
Jaa artikkeli: