Joulun ilosta siirtymä tapaninpäivän väkivaltaiseen kuvaan tapahtuu äkkiä. Martyyrius on totta nykyäänkin, mutta mitä muuta tapaninpäivän teksti voi meille antaa?
Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa.
Silloin Stefanoksen vastustajat värväsivät joitakin miehiä sanomaan: ”Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.” He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.” Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.
Stefanos puhui: ”Te niskuroijat, ympärileikatut mutta sydämeltänne ja korviltanne pakanat! Aina te olette vastustamassa Pyhää Henkeä – niin kuin isänne, niin myös te! Onko yhtäkään profeettaa, jota teidän isänne eivät olisi vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennalta ilmoittivat, että Vanhurskas oli tuleva. Ja nyt olette te kavaltaneet ja murhanneet hänet! Te saitte enkelien tuomana lain, mutta ette ole sitä noudattaneet.”
Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ”Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!”
Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ”Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.” Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!” Sen sanottuaan hän nukkui pois. (Ap.t. 6:8, 11–15, 7:51–60)
On kulunut vasta päivä tai kaksi siitä, kun vastasyntyneen seimen ääreen kerääntyi moninainen joukko ihmettelemään vastasyntynyttä ja enkelit julistivat rauhaa koko maailmalle. Rauha ja ilo ei kestänyt kauan. Tapaninpäivänä, ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen muistopäivänä, usko Jeesukseen on jo johtanut pilkkaan, väkivaltaan ja marttyyrikuolemaan. Joulunpunainen ei olekaan vain rauhan väri, vaan liturgisen merkityksensä mukaisesti marttyyrien väri. Profeetan, viisaan miehen ja lainopettajan osa ei päivän evankeliumin (Matt. 23:34–39) mukaan ole kaksinen, vaan pahimmillaan kuolemaan asti johtavan väkivallan kohteeksi joutuminen.
Uskon johdosta vainotuksi tuleminen on todellisuutta maailmassa yhä tänäkin päivänä. Kristittyjä vainotaan eri puolilla maailmaa, samoin kuin monien muidenkin uskontojen edustajia. Uskonnonvapaus on ihmisoikeus, joka ei pysy yllä, ellei sen eteen tehdä tietoisesti töitä.
Tapaninpäivän vietossa marttyyrien muistaminen ei monessakaan maassa näy. Pikemminkin toisen joulupäivän viettoon kuuluu ilo ja juhliminen, tai kuten yhdellä sivustolla kuvataan, ”koko maa hengittää ulos monella tapaa latautuneen joulupäivän jälkeen”.
Nykyisin on tavallista, että synnyttäjä kotiutuu sairaalasta 1-2 päivää lapsen syntymän jälkeen. Syntymän hetki on kova ponnistus niin äidille, isälle kuin syntyvälle lapsellekin. Syntymän hetkeä seuraa ilo. helpotus ja hetki aikaa levähtää. Mutta vain hetki. Sitten on lähdettävä sairaalasta ja pärjättävä itse, omin voimin, vastasyntyneen kanssa kotona.
Muistan elävästi sen hetken, kun toimme esikoisen kotiin. Tilanteesta on valokuvakin: vaaleankeltaiseen villahaalariin puettu pieni, tummatukkainen vauva nukkuu sohvalla. Kohta lapsi heräisi, ja kohta alkaisi vauva-arki ilman kokeneitten kätilöiden apua. Tietoisuus tulevasta vastuusta painoi.
Vaikka mieli oli kauhua täynnä silloin, kun vauvan toimme 1,5 vuorokautta syntymän jälkeen kotiin, näin pian viisitoista vuotta myöhemmin voi todeta, että monenlaisesta on selvitty. Silloin ei olisi voinut kuvitellakaan, mitä nuo vuodet tuovat tullessaan. Välillä on selvitty paremmin, välillä huonommin. Voimat ovat olleet päivän mukaan, niin kuin virren säkeessäkin todetaan.
Jotain samaa on tapaninpäivän tunnelmissa, vaikka siinä en olekaan synnyttäjän vaan tarkkailijan paikalla. Joulu on vietetty, Jeesus-lapsi on jälleen syntynyt keskelle arvaamattomia olosuhteita ja haasteita. Hetken aikaa, mutta vain hetken aikaa, olen viivähtänyt seimen äärellä ilon ja rauhan vallassa. Nyt on taas lähdettävä, kohti maailmaa, viesti Vapahtajasta mukana. Monessa joululaulussa Marian ajatuksiin puetaan jotain samaa kuin Severi Nuormaan sanoittamassa joululaulussa Ja neitsyt pikku poijuttansa: ”Tää maailma on niin kylmä, niin kylmä”.
Elämä kristittynä Suomessa on varsin turvallista ja helppoakin. Täällä ei tarvitse pelätä vainoa, pilkankin kohtaaminen on hyvin harvinaista. Silti usein tuntuu haastavalta lähteä sinne ulos, kylmään maailmaan, pois omasta turvallisesta piiristä. Sinne on kuitenkin mentävä, kertomaan viestiä Kristuksesta myös niille ihmisille, joiden suhtautuminen on välinpitämätöntä, torjuvaa tai vihamielistä.
Meidän kristittyjen ei auta lannistua. Meillä on kuitenkin vietävänä maailman paras viesti, se sama mitä enkelit kertovat jouluyönä: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra” (Luuk. 2:10-11).
Tapaninpäivän toisen vuosikerran evankeliumissa Jeesus itse lupaa, että vaikean hetken tullen Kristuksen todistajan ei tarvitse pelätä eikä olla huolissaan:
”Älkää olko huolissanne siitä, miten tai mitä puhuisitte, sillä teille annetaan tuona hetkenä sanat, jotka teidän tulee puhua. Te ette puhu itse, teissä puhuu Isänne Henki” (Matt. 10:19-20).
Joulunpunaisella värillä on kaksi ulottuvuutta: maailman paras viesti syntyvästä Vapahtajasta, ja välttämättömyys viedä se viesti sinnekin, missä sitä ei oteta ilolla vastaan.
Jaa artikkeli: