Kuolleen omaisen muisteleminen. Kynttilämeri hautausmaalla. Pysähtyminen hetkeksi hiljaisuuteen.
Pyhäinpäivä on yksi kirkkovuoden tärkeimmistä pyhistä, mutta ei varsinaisesti pidä melua itsestään. Sen sijaan halloween pitää. Taidokkaasti brändätyt ja markkinoidut kurpitsat, kauhunaamiot ja halloween-juhlat ovat kovin helppo tapa ainakin alitajuisesti tiedostaa kuoleman läsnäolo. Värit, valot ja naamiot kutsuvat yöhön iloisina, meluisina, herkullisina. Juhlissa kuolema on zombi, kynttilä on led – ja ilta yltäkylläisyyden ja ystävyyden.
Ajankohta on ehkä sama, mutta kuinka voikaan kuoleman tematiikkaa katsoa kahdesta niin erilaisesta näkökulmasta? Moni kysyy, miksi tuollainen meluisa amerikkalainen juhla on päästetty häiritsemään sitä hiljentymistä, jonka aika pian on. Kauppojen aukiolo vapautettiin muutama vuosi sitten, eikä enää edes pyhä ole hillitsemässä shoppailua, vaan on suorastaan valjastettu siihen. Mihin pyhäinpäivää tarvitaan, jos meillä ei ole tarvetta pysähtyä, tai edes aikaa muistaa kuolleita rakkaitamme?
Kyse on kuitenkin vapaudesta. Onneksi meillä on vapaus viettää tätäkin juhlaa valitsemillamme tavoilla, jotka eivät sulje pois toisiaan. Me kirkossa ja seurakunnassa haluamme pitää esillä tätä kaunista, kristillistä tapaa muistella kuolleita ja samalla muistuttaa jälleennäkemisen toivosta. Jyväskylän seurakunta muistaa kuolleita seurakuntalaisia jumalanpalveluksissa lukemalla heidän nimensä ja sytyttämällä heidän muistokseen kynttilöitä.
Pyhäinpäivää vietetään viikon kuluttua. Se on hyvä aika pysähtyä hetkeksi. Sytyttää kynttilä. Kynttilämeri hautausmaalla ja sen tuoma haikeuden tunne on minun pyhäinpäiväni kaunein hetki.
Silti pukeudun mielelläni myös hirviökissaksi ja seuraan, kuinka lapset ja aikuiset juhlivat elämää.
Jaa artikkeli: