Tutkija pyysi ikäihmisiä kirjoittamaan koronakevään kokemuksistaan. Kirjeistä huokui kaksijakoisia tunnelmia toivosta apatiaan. Kaikkia kirjoittajia yhdisti yksi asia yli muiden: huoli.
Viime maaliskuussa kaikki 70 vuotta täyttäneet velvoitettiin pysyttelemään karanteenia vastaavissa olosuhteissa koronaviruspandemian vuoksi. Poikkeuksellinen toimenpide herätti Jyväskylän yliopistossa ja Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä työskentelevän projektitutkija Emilia Leinosen kiinnostuksen.
Joillekin oli helpotus, kun ei tarvinnut osallistua mihinkään.
Hän pyysi ikäihmisiä kirjoittamaan rajoitusten vaikutuksista arkeensa ja sai paluupostissa 80 kirjettä eri puolilta maata. Hän on ehtinyt lukemaan kirjeet vasta kertaalleen, mutta jo tämän perusteella hän on havainnut, että ihmiset ovat kokeneet karanteenin hyvin eri tavoin.
– Osa koki eläneensä ihanaa aikaa puolisonsa kanssa. Joillekin oli helpotus, kun ei tarvinnut osallistua mihinkään. Monet taas kokivat kevään pelottavaksi, yksinäiseksi ja tyhjäksi, Leinonen summaa.
Huolta kannettiin myös yhteiskunnallisista kysymyksistä
Hän havaitsi myös, että huhtikuussa kirjeiden sävy oli värikylläisempi kuin myöhemmin saapuneiden kirjeiden.
– Samallakin kirjoittajalla saattoi olla aluksi hyviä kokemuksia tilanteesta, mutta loppukeväästä kotoiluun ja omaan ympäristöön kyllästyi. Sitten valtasi epävarmuus ja välinpitämättömyys, Leinonen kuvaa.
”Musiikki rentouttaa ja päivittäinen neljän kilometrin lenkki luonnossa irrottelee kangistuneita kankkujani. Tämä meininki pitää minut kiinni elämässä eikä koronassa.”
”Nyt en enää tunne saavani iloa lukemisesta ja kaikesta muusta, josta olen nauttinut. Olen tullut lyhytjännitteiseksi, mikään ei jaksa kiinnostaa.”
Emilia Leinonen on luokitellut kirjeiden sisällöt kolmeen teemaan: toivoon, huoleen ja apatiaan. Toiveikkuudesta kertovat esimerkiksi maininnat siitä, että tilanne on avannut näkemään muiden ihmisten auttamishalun. Iloa kirjoittajille toivat muun muassa avuntarjouslaput ilmoitustauluilla, nallet ikkunoissa ja soitot etäiseltä sukulaiselta. Monet kertoivat myös oppineensa uusia asioita tässä poikkeustilanteessa.
”Kuuntelen Yle Areenan puheohjelmia sekä Ruotsin radion kanavia, se löytyi sattumalta Play-kaupasta. Ilman ikäkaranteenissa oloa ei tätä olisi koskaan tullut kokeiltua.”
Asia, joka yhdisti kaikkia kirjoittajia, oli huoli. Osalla oli huolta omasta jaksamisestaan, mutta ennen kaikkea huoli kohdistui muihin.
– Lähipiiri, ystävät, naapurit, tuttavat ja myös tuntemattomat mainittiin useissa kirjeissä. Huolta kannettiin myös yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten ilmastonmuutoksesta ja työttömyydestä, kertoo Leinonen.
”Vaikeata tämä on monella tapaa. Väistämättä ajattelee, että tunteekohan hän sitten minua, kun tämä on ohi ja päästään oikeasti taas näkemään.”
Kirjeistä heijastui myös paljon apatiaa ja vihaa. Useissa kirjeissä kuvattiin suuttumuksen ja yksinäisyyden tunteita. Leinosen mukaan monen kirjoittajan tulevaisuuden kuva oli synkkä.
”Tämä, ettei omia perheenjäseniään saa tavata, nostaa hirveän suuttumuksen minussa.”
Vastaajat suhtautuivat ikään perustuvaan rajoitukseen sekä ymmärtäväisesti että kummastellen. Moni pohti, miksi oletettiin, että 70 vuotta täyttäneet eivät osaisi toimia järkevästi. Leinosen mukaan vastaajat ottivat karanteenin vakavasti.
– Hallitus teki myös tiedotuksessaan selväksi, että yli 70-vuotiaat velvoitetaan karanteeninomaisiin olosuhteisiin, vaikka oikeudellisesti se ei ollut velvoite, vaan suositus.
Leinoselle tuli kirjeiden perusteella vaikutelma, että karanteeni aiheutti enemmän huonoa kuin hyvää.
– Jatkossa tulisi ottaa huomioon kaikkien kansalaisten kokonaishyvinvointi, ei vain tiettyyn ikäryhmään kuuluvien riski sairastua. Koronan aiheuttama tilanne koskee kaikkia ja tällöin myös perusohjeiden tulisi koskea meitä kaikkia, hän toteaa.
Sitaatit ovat poimintoja tutkija Emilia Leinoselle lähetetyistä kirjeistä.Jaa artikkeli: