Kurki on suomalaisten parhaiten tuntemia lintulajeja. Entisajan ihminen pystyi ilman kiikaria tai kaukoputkea tunnistamaan suurikokoisen ja ylvään toitottajan.
Kurki on ollut suomalaisille erityinen lintu, mutta myös muut kansat eri puolilla maailmaa ovat pitäneet sitä esimerkiksi jumalten sanansaattajana, taivaan ja maan välittäjälintuna tai sielujen kuljettajana.
Vuosituhannen alussa Suomen kurkikannaksi arvioitiin 19 000 paria. Nyt pesiviä pareja on noin 40 000. Soitten kuninkaaksi mielletty pitkäkaula on nykyään sopeutunut uusiin elinympäristöihin. Kurjesta on tullut enenevästi merenlahdissa, rehevien lintujärvien ruovikoissa ja jopa lampien kosteikoissa pesivä lintu.
Suomen suurimpiin kuuluvan linnun ravintoa ovat siemenet, marjat, selkärangattomat eläimet, sammakot ja matelijat.
Kurjen nimi jäljittelee sen ääntelyä. Linnun nimenä kurki on suomen kielessä poikkeuksellinen, koska se on kautta aikojen viitannut yksiselitteisesti samaan lajiin.
Kurjen pitkä kaula eli käytännössä henkitorvi toimii urkupillin tavoin äänenvahvistimena. Näin se pystyy huutamaan niin, että ääni kantaa kilometrien päähän. Toitotus on yksinkertaista, mutta kuitenkin joka yksilöllä persoonallista. Ääni välittää muille linnuille monenlaista tietoa, muun muassa ääntelijän sukupuolesta, kunnosta, iästä, pariutumishalukkuudesta, vaarasta, aikeesta puolustaa reviiriä.
Kurjen äänekäs toitotus on joka yksilöllä persoonallista.
”Niinkuin pääskynen, niinkuin kurki minä kuikutan, minä kujerran kuin kyyhkynen; hiueten katsovat minun silmäni korkeuteen: Herra, minulla on ahdistus, puolusta minua.” (Jes. 38:14). Tässä tilanteessa ihminen tulkitsi linnun ääntelyn lähinnä valitukseksi.
Taivaankannen kannattelija
Muuttolinnut tuntevat aikansa ja päämääränsä. Raamattu viestittää, kuinka ihmisen pitäisi ottaa luonnosta mallia: elämässä on oikea suunta ja päämäärä, kun kuuntelee ja kuulee, mitä Jumala on puhunut.
Vanhan testamentin profeetta Jeremia kirjoittaa: ”Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on.” (Jer. 8:7)
Kurjet tuovat kevään ja vievät kesän. Huhtikuun puolivälin paikkeilla tuhannet ja taas tuhannet kurjet purjehtivat ilmojen halki Suomeen. Syksyllä Etelä-Eurooppaan tai Afrikkaan palaava parvi on vielä isompi ja auroista kuului piipitystä, koska poikaset ovat liittyneet matkantekoon.
Lintujen järjestelmällisellä havainnoinnilla ja rengastuksella on saatu selville, että muuttajat löytävät talvehtimisalueilleen pääasiassa perinnöllisten suunnistustaitojensa avulla. Vain harvat lajit, kuten kurjet, hanhet ja joutsenet oppivat reitit, suotuisat välilaskupaikat ja määränpäät emoltaan. Parvet lentävät tuttujen maamerkkien mukaan, suuntaa osoittavat järvet ja joet, rannikot ja saaristot, niemenkärjet ja peltoaukeat. Poikaset painavat tärkeät etapit mieleensä heti ensimmäisellä muuttokerralla.
Kurki puolustaa jälkeläisiään niin kovahermoisesti, ettei edes kettu uskalla hipsiä pesän ja poikasten lähelle.
Symboliikassa kurki on liitetty oikeudenmukaisuuteen, valppauteen, tarkkaavaisuuteen ja vastuun kantamiseen. Yhdellä jalalla seisova lintu on symboloinut hengellistä valvomista. Ryhdikkään asentonsa takia kurjen on sanottu kannattelevan – ei enempää tai vähempää – kuin koko taivaankantta. Tästä juontaa rakennusten ison tukipuun nimitys: kurkihirsi kannattaa kattoa ja pitää taloa pystyssä. Rakennuksilla ja satamalaitureilla seisoo nostokurkia. On helppo päätellä, mistä nimitys tulee.
Jaa artikkeli: