Vapaaehtoistyöntekijä on arjen pappi ja olkapää, johon nojata

Vapaaehtoistyö pitää Marko Sahlbergin kiireisenä. Hän on mukana seurakunnan diakoniaruokailussa vahtimestarina ja kuljettaa lisäksi leipää leipomosta ruokailijoille. Sen lisäksi hän toimii A-killan vapaaehtoisena neljästi viikossa.

Sahlberg on osa 200 aktiivisen vapaaehtoisen joukkoa, joka auttaa pitämään Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön pyörät pyörimässä. Hän erottuu joukosta ikänsä ja sukupuolensa perusteella, sillä suurin osa diakoniatyön vapaaehtoisista on eläkeikäisiä naisia. Sahlberg uskoo, että toiminta kaipaa lisää miehiä ja nuoria, sillä diakoniatyön asiakkaille vapaaehtoisten monimuotoisuus on etu. Sahlberg tietää, että auttaminen tuo hyvää mieltä myös auttajalle.

-Jos haluaa tehdä jotain tähdellistä, niin tänne vain! Kun on avuksi toiselle ihmiselle, saa myös itselleen hyvän fiiliksen, Sahlberg vakuuttaa.

Hän arvostaa sitä, että diakoniatyöntekijät kunnioittavat vapaaehtoisia ja muistavat usein kertoa, miten suuri merkitys vapaaehtoistyöllä on seurakunnalle.

– Ilman meitä tämä ei pyörisi.

Vapaaehtoistyön konkari

Sahlberg kertoo lähteneensä mukaan seurakunnan vapaaehtoistyöhön vähän vahingossa. Hän oli jo pitkään toiminut A-killassa, ja kun seurakunnan työntekijät kysyivät miestä mukaan myös diakoniavapaaehtoiseksi, Sahlberg ei nähnyt syytä kieltäytyä.

– Toiminnassa käy mukavia ihmisiä, ja vapaaehtoisilla on hyvä porukka, hän sanoo.

Sahlberg huomauttaa, että vapaaehtoistyössä sitoutumisella on suuri rooli. Esimerkiksi diakoniaruokailujen osalta vuorot sovitaan etukäteen. Tähän asti vapaaehtoisia ei ole kuitenkaan tarvinnut erityisesti houkutella mukaan.

– Moni pikemminkin harmittelee sitä, ettei saa niin paljon vuoroja kuin haluaisi, Sahlberg nauraa.

Vaikka koronatilanne laittoi toiminnan tauolle, Sahlberg uskoo, että diakoniatyön vapaaehtoiset jaksavat pitää motivaation työtä kohtaan korkealla. Monilla on halu auttaa, ja vapaaehtoistyö tarjoaa merkittävää sisältöä myös auttajan omaan elämään.

Arkisia kohtaamisia

Välillä vapaaehtoistyöhön kuuluu myös eräänlaista arjen pappeutta. Jos diakoniatyöntekijä ei syystä tai toisesta pääse paikalle, Sahlberg huolehtii, että ennen ruokailua lauletaan tuttu ruokalaulu ja lukee tarvittaessa pienen tekstin. Hän ei tee työstään numeroa, mutta arvelee hetken mietittyään vapaaehtoisten tarjoavan tärkeää tukea ja turvaa.

– Monelle esimerkiksi diakoniaruokailu on tärkeä hetki, eiväthän he muuten tulisi paikalle viikko toisensa jälkeen.

Kun Sahlberg itse ensimmäisen kerran aloitti vapaaehtoisena, rutiinit ja sisältö päiviin olivat todella tärkeitä, sillä hänellä on takanaan pitkä päihdetausta.

– Aluksi oli todella tärkeää olla selvät sävelet jokaiselle päivälle. Nykyään en tarvitse vapaaehtoistyötä enää rutiinien takia, vaan siitä on tullut muulla tavoin merkittävä osa elämääni.

Seurakunnan diakoniaruokailuissa käy eniten eläkeläisiä, A-killassa puolestaan kaikilla on ollut ongelmia päihteiden käytön kanssa. Samanlaiset kokemukset auttavat puhumaan asioista, mutta Sahlbergin mukaan killassakin keskustellaan silti enimmäkseen arkisista asioista. Ja juuri siihen vapaaehtoistyön merkitys hänen mielestään kiteytyykin – kohtaamisiin ja arjen jakamiseen.

Jaa artikkeli: