Tällä viikolla seurasin herkeämättä televisiosta, kuinka pieni, karvainen ja oranssi Borgelorp-niminen ötökkä ei halunnut mennä päiväunille. Se oli jätetty hoitoon jollekin peikon näköiselle otukselle, ja tämä hoitaja sai ohjeeksi, että Borgelorpin ei missään tapauksessa saa antaa syödä violettia kukkaa.
Kyseinen piirretty ei mainittavasti ole ennen saanut vangittua huomiotani, mutta näinä aikoina olen ilmeisesti myös onnistunut tylsistymään välillä niin, että tämäkin virike tuntui tavallista suuremmalta.
Jos joskus, niin nyt on hyvä aika tärkeäksi havaitulle kyllästymiselle. Aivotutkijat ovat huomauttaneet jo vuosien ajan, että kasvatamme nyt ikävystymisherkkää sukupolvea, ehkä sellaiseksi on muuttumassa koko yhteiskunta. Emme koe enää tyhjiä hetkiä, kun aina sellaisen alkaessa kaivamme älypuhelimen esiin. Nykylapset eivät juuri koskaan ehdi ikävystyä, ja heille tarjotut liiat ärsykkeet vievät kyvyn keskittyä. Myös luovuus tarvitsisi polttoaineekseen tylsyyttä.
Kasvatustieteilijä Juha T. Hakalan mukaan tylsyyteen oppiminen lähtee lapsuudesta. Tämä poikkeustilanne onkin mahdollisuus näyttää lapsillemme vilahdus heidän vanhempiensa lapsuuteen, jonnekin sinne 1970- tai 1980-luvulle, jolloin uunissa pannukakkuun pullistuva kupla oli ohjelmanumero. Ihan koko ajan ei juostu menoissa ja meiningeissä, vaan aika usein ihan oltiin vain. Sitten syötiin sitä pannukakkua. Ja illalla tuli Napakymppi.
Tylsistyminen ja rauha kulkevat käsi kädessä. Tämä aika on hyvä muistutus siitä, että aina ei tarvitse hötkyillä.
Koska maltoin ensimmäistä kertaa katsoa loppuun, mitä Borgelorpille tarinassa tapahtuu, kerron sen nyt: Borgelorp pääsi tietysti syömään kukan. Se muuttui violetiksi ja kasvoi jättiläismäiseksi. Sitä hoitanut peikko kertoi omistajalle hädissään, kuinka oli päässyt käymään. Omistaja otti asian rauhallisesti. Se painoi Borgelorpia sormella nenänpäästä. Otus kutistui ja muuttui takaisin oranssiksi.
Niin minä istuin sohvalla ihan hötkyilemättä ja näin, että ainakin sadussa iso mörkö voi hetkessä kutistua – ja maailma palata takaisin ennalleen.
Kirjoittaja on Henki & elämä -lehden päätoimittajaJaa artikkeli: