Kirkollisen vihkimisen ei välttämättä tarvitse noudattaa perinteisiä kaavoja. Ville von Gross vihki Jousmäet rantasaunan terassilla toissa kesänä.
Sanottuaan toisilleen ”tahdon” he kävelivät parinkymmenen metrin matkan rantaviivaan, nousivat soutuveneeseen ja katosivat utuiseen horisonttiin.
Näin romanttiseen sävyyn voisi kuvailla laukaalaisten Oona ja Ismo Jousmäen toissakesäistä vihkimistä heidän kotipihassaan.
– Minä tosissaan jännitin, että kaatuuko vene, kun me kiivetään siihen. Ei jännityksestä pääse tutussakaan ympäristössä kokonaan eroon, se vain saattaa suuntautua vähän eri asioihin, Oona Jousmäki nauraa.
Vihkiminen suoritettiin Jousmäkien rantasaunan terassilla Laukaan Vihtasillassa, ja seremonian jälkeen pari todella poistui paikalta soutuveneellä – vastarannan laituriin ja siellä odottaneeseen autoon. Hääjuhla pidettiin oman talon pihaan pystytetyssä juhlateltassa. Vieraiksi oli kutsuttu molempien lähisukulaiset.
Meidän häissä vieraat rymysivät hiekkalaatikolla ja keinussa.
– Siinä porukassa on kaikkiaan kymmenkunta pientä lasta, joten tämä oli siltäkin kannalta ihanneratkaisu. Ei tarvinnut miettiä, miten lapset jaksavat istua kirkossa. Meidän häissä vieraat rymysivät hiekkalaatikolla ja keinussa, Ismo Jousmäki muistelee.
Kirkkohäihin liittyy tiukasti pinttyneitä käsityksiä. Vaikka kirkko on monelle edelleen se ainoa oikea miljöö avioliiton solmimiselle, on paljon myös niitä, jotka ehkä kaipaavat jotakin pienimuotoisempaa ja henkilökohtaisempaa ja olettavat, ettei kirkollinen vihkiminen silloin tule kyseeseen.
Jousmäet vihkinyt seurakuntapastori Ville von Gross Jyväskylän seurakunnasta on huomannut ilmiön.
Tietenkin pappejakin on erilaisia, mutta kyllä minä ainakin olen valmis uusiin ideoihin.
– Kyllä sellainen ajatus tuntuu olevan, että vihkimistä varten pappi ei lähtisi kirkon ulkopuolelle. Tietenkin pappejakin on erilaisia, mutta kyllä minä ainakin olen valmis kaikenlaisiin uusiin ideoihin, hän sanoo.
Ylivoimainen enemmistö hänen suorittamistaan vihkimisistä on tapahtunut kirkkoympäristössä.
– Yllättävän paljon on tosin ollut vihkimisiä maatiloilla. Varmaan ne, jotka ovat käyneet vain perinteisissä kirkkohäissä, eivät tule edes ajatelleeksi, että asian voi tehdä toisinkin.
– Onhan se papille omanlaisensa haaste, jos heinäkuussa on vaikka Taulumäen kirkossa kolme vihkimistä peräkkäin. Tällaisessa omaleimaisessa miljöössä on helpompi päästä kiinni niihin ihmisiin, keitä he ovat ja miksi he haluavat tulla vihityksi juuri siinä tietyssä ympäristössä.
Mielikuvituksen käyttäminen häiden järjestelyissä ja vihkipaikan miettimisessä saattaa nousta entistä suurempaan rooliin, jos aikoo vihille tulevana kesänä. Kokoontumisrajoituksista ja koronatilanteesta ylipäätään kun ei kesän osalta vielä tiedetä kaikkea.
Jousmäille oli selvää, että he halusivat kirkollisen vihkimisen, mutta myös, että tapahtumasta tulisi pienimuotoinen. Ajatus omassa rannassa vihkimisestä syntyi hiljakseen sen jälkeen, kun Oona parisen vuotta sitten muutti Ismon aiemmin hankkimaan taloon.
Häitä suunnitellessa todettiin, että miksi lähteä rakkaasta pihasta kirkkoon, kun kirkon voi tuoda pihaan.
Ville von Grossin havaintojen mukaan halu järjestää pienimuotoiset häät on jostakin syystä tekijä, joka saa monet luopumaan kirkollisesta vihkimisestä. Ajatellaan, että kirkollinen vihkiminen on järjestettävä fyysisesti kirkossa, kirkon on oltava täynnä vieraita, ja että lopputuloksena on ”kymppitonnin lasku”. Vihkimisestä tekee kuitenkin kirkollisen papin antama siunaus, eikä pappi laskuta kymppitonnia – ei itse asiassa senttiäkään.
Yhtä arvokas se tilaisuus on vähälläkin väellä, kun paikalla ovat ne vihkiparille tärkeät ihmiset.
Myös kirkossa häät voi järjestää vaikka viidelle ihmiselle.
– Toivottavasti nämä käsitykset olisivat pikkuhiljaa murtumassa. Tämä on sikälikin hassua, kun kuitenkin esimerkiksi kastetilaisuuksia järjestetään paljon kodeissa ja mummoloissa, eikä kukaan silloin ihmettele, että miten se pappi tänne tuli. Ja vaikka vihittäisiin kirkossa, niin eihän senkään tarvitse olla täynnä kuin kuninkaallisissa häissä. Yhtä arvokas se tilaisuus on vähälläkin väellä, kun paikalla ovat ne vihkiparille tärkeät ihmiset, von Gross muistuttaa.
Häihin liittyy monenlaisia odotuksia, eikä niihin liittyvästä kipuilusta pääse välttämättä täysin eroon, vaikka tilaisuuden suunnittelisi miten omaehtoisesti. Oona Jousmäki myöntää pyöritelleensä pitkään sitä, voiko häihin todella kutsua vain 20–30 ihmistä. Että onko se outoa, että puuttuuko tilaisuudesta juhlavuus.
– Kun siitä päästi irti ja antoi itselleen luvan suunnitella ihan puhtaasti meidän näköistä tapahtumaa, tuli tosi vapautunut olo. Oli todella kivaa suunnitella yhdessä, hän sanoo.
– Kyllä tällaisessa asiassa kannattaa kuunnella sitä omaa ääntä. Mulle jäi niin hyvä mieli siitä päivästä. Pystyi olemaan tosi rennosti.
Se oli lämmin ja välitön tilaisuus, jossa oli kivalla tavalla vanhan ajan tuntua.
Myös häävierailta saatu palaute oli ihastunutta. Vaikka esimerkiksi ulkona syömistä etukäteen vähän ihmeteltiin, jäljestäpäin tilaisuutta kiiteltiin kauniiksi, ikimuistoiseksi ja hääparin näköiseksi. Samaa mieltä on vihkimisen toimittanut pastori.
– Se oli lämmin ja välitön tilaisuus, jossa oli kivalla tavalla vanhan ajan tuntua. Vaikka oltiin ulkona, oli helppo puhua. Yleensä ihmiset kyllä ihmeellisesti kuulevat, jos on sellainen puhe, minkä he todella haluavat kuulla, Ville von Gross muistelee.
Erilaiset olosuhteet saattavat tuoda myös papin rooliin uudenlaisia muuttujia.
– Yhden kerran pellonreunassa oli niin paljon paarmoja, että ne lensivät puhuessa suuhun, ja Kuusaankosken laiturilla pelkäsin, että nyt jos pudotan sormukset, ne ovat tuolla johlossa ikuisesti.
– Toivottavasti tällaisia tulisi lisää! von Gross tuumii.
Jaa artikkeli: