Milla Pitkänen nauttii matkustelusta. Vaikka viittomakielet eroavat toisistaan eri maissa, niiden visuaalisuus on yhdistävä tekijä. Pitkänen kokee tulleensa viittomakielellä ymmärretyksi myös ulkomailla.
Olen Milla Pitkänen, 27. Olen syntymäkuuro ja ainoa viittomakielinen suvussani. Kun tuli aika aloittaa peruskoulu, muutimme Hyvinkäältä Helsinkiin, koska siellä sai opetusta viittomakielellä. Lukion kävin puolestaan Mikkelissä.
Nyt opiskelen Jyväskylässä jo toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla suoritin täällä merkonomiopintoja, jotka viimeistelin työharjoitteluineen Helsingissä. Muutaman vuoden mietinnän jälkeen aloitin Jyväskylän yliopistolla suomalaisen viittomakielen opiskelun.
Yliopistolla opiskelee paljon kuuroja, ja se luo osaltaan yhteenkuuluvuuden tunnetta. Osallistun aktiivisesti monenlaiseen viittomakieliseen järjestötoimintaan paikallisesti ja valtakunnallisesti.
Tällä kertaa olen viihtynyt Jyväskylässä hyvin. Olen oppinut tykkäämään kaupungista ja erityisesti sen luonnosta.
Kun olen saanut opiskella kuuroille tarkoitetuissa kouluissa, minua mietityttää nykyinen kehitys. Nykysuuntauksen mukaan kaikki erityistarpeita omaavat oppilaat voivat osallistua yleisopetukseen omassa lähikoulussaan. Pahimmillaan se voi tarkoittaa luokan ainoalle kuurolle sitä, että vertaistukea ei ole saatavilla eikä viittomakielellä tapahtuvaa opetusta eli opettaja ei välttämättä osaa viittoa. Minusta kaksikielisyyden tukeminen on tärkeää.
Viittomakieli on aivan oma itsenäinen kielensä ja päinvastoin kuin yleisesti luullaan, sen oppiminen tukee myös puhutun kielen omaksumista. Kielenkehitys voi myös viivästyä, jos se aloitetaan liian myöhään.
Olen tyytyväinen elämääni ja nautin matkustelusta ja kavereiden kanssa olemisesta. Rakastan eläimiä. Olen harrastanut ratsastusta lähes kymmenen vuotta.
Olen omasta mielestäni helposti lähestyttävä ja pohdiskelija. Ajattelen paljon elämää ja elämän tarkoitusta. Mietin, onko minulle tarkoitettu jotakin erityistä, ja tuleeko se jossain vaiheessa esille. Tämä selvitystyö jatkuu edelleen.
Kun parin vuoden kuluttua saan maisterintutkinnon suoritettua, yksi tulevaisuuden vaihtoehto voisi olla opettajan työ. Haluaisin tarjota lapsille sitä hyvää, minkä aikoinani sain itse kokea.
Jaa artikkeli: