Kukapa meistä ei olisi joskus mokannut? Tyrinyt, tehnyt virheitä, epäonnistunut? Kaikki mokaavat joskus, ja useimmiten se kannattaa reilusti tunnustaa ja ottaa virheestä opikseen.
Siitä huolimatta mokaileminen kirpaisee ja saattaa jäädä vuosikausiksi kummittelemaan alitajuntaan. Uusissa tilanteissa huomaa pelkäävänsä epäonnistumista ja julkista nöyryytystä. Ja jos ei julkista, niin ainakin kavereitten naureskelua.
Mokaileminen voi myös kehittää ihmistä, antaa uusia ideoita ja kasvun mahdollisuuksia.
Jyväskylän Kirkkopäivillä keskustellaan mokaamisen tärkeydestä, rohkeudesta, armosta ja anteeksiannosta. Paneeliin kutsuttu freelancenäyttelijä Joni Leponiemi (kuvassa oikealla) pitää itseään ihan kelvollisena mokailijana.
– Ammatissani on kunnia-asia osata mokata reippaasti: kun mennään risteyksestä pihalle, niin mennään sitten kunnolla. Mokan välttelemisellä harvoin syntyy mitään.
Näyttämöllä sattuu ja tapahtuu. Harvoin katsojat edes huomaavat, jos näyttelijä unohtaa vuorosanansa tai tipahtaa hetkeksi.
– Näytöksen jälkeen ne mokat käydään läpi ja kiitetään, jos kollega on pelastanut tai pahoitellaan, jos mokailusi on tuhonnut vaikka kohtauksen rytmin.
Hyvässä työryhmässä ei esiintyvän taiteilijan tarvitse omia mokailuja hävetä. Leponiemen mukaan hyvä ohjaaja on harjoituksissa armollinen ja antaa näyttelijöiden mokata, olla huonoja ja kysyä tyhmiä.
Mokat voivat myös tuoda oivalluksen siitä, mihin suuntaan hahmoa tai kohtausta voisi kehittää.
Omiin mokailuihin liittyy pelkoa ja häpeää. Leponiemi kertoo aloittaneensa piano-opinnot 1980-luvulla Jyväskylän konservatoriossa. Hän kuvailee, että tutkinnot ja matineat olivat kuumottavia kokemuksia. Altakulmain murahtelevien raatilaisten edessä suorittaminen ja virheiden vältteleminen vei musiikista siihen kuuluvan riemun.
Omiin mokailuihin liittyvien pelkojensa hän uskoo osaltaan juontuvan noista epäonnistumisen pelon kokemuksista.
– Toisaalta moka voi vapauttaa paljon hyvää energiaa katsojissa, kuulijoissa ja kanssaeläjissä, tyyliin ”katos, muutkin mokaa!”.
Mokaamista voi myös alkaa pelätä, kun ensin oikein töppäilee. Leponiemi ymmärtää, miltä tuntuu jos laulaa täpötäydelle jäähallille ennen peliä Maamme-laulun ja pelkää unohtavansa sanat.
Hän ei itse unohtanut sanoja, mutta lakki unohtui päähän. Kun voimakkaasti ladattua ja monelle pyhää asiaa laulaa, tulee tunne, että tämän on pakko onnistua. Silloin tuleekin unohduksen hetki.
– Siitä saattaa pikku trauma napsahtaa.
Aina kun uusi työ alkaa, Joni Leponiemi väittää epäilevänsä ammattitaitonsa riittävyyttä. Epäonnistumisen ja virheiden pelko pyörii elämässä aina taustalla.
– Aika ja vanheneminen on tehnyt armollista työtä sen hyväksi, että vaikka välillä itsetunto on kastemadon luokkaa, mokat eivät jää vaivaamaan. Ilon kautta mennään, Leponiemi vakuuttaa.
Kirkkopäivien keskusteluun on kutsuttu myös johtava oppilaitospappi Leena Huovinen, joka on toiminut suomalaisten huippu-urheilijoiden kisapappina vuodesta 2003.
Hänen mielestään moka on laitettava oikeaan mittakaavaansa. Mokia on monenlaisia, huolimattomuudesta syntyneitä pikku virheitä tai jotain, joka hiukan harmittaa. Sen sijaan epäonnistumisen kokemus on laajempi ja syvempi.
Hän on nähnyt läheltä, millaiseen epätoivon kuoppaan urheilija voi vajota epäonnistumisensa vuoksi.
– Sitä en sanoisi mokailemiseksi. Kun neljän tai kahdeksan vuoden työ kaatuu johonkin sadasosasekuntiin, on epäonnistumisen kokemus paljon raskaampi kuin pikku mokailun jälkeen, hän vertaa.
Hänen kokemuksensa mukaan kuopasta pääsee pois toisten ihmisten avulla. Silloin tarvitaan kuuntelijaa ja rinnalla kulkijaa.
– Kärsimys ei jalosta ilman rakkautta ja anteeksiantoa. Kun hyvin käy, tarinat kääntyvät elämän suolaksi.
Suomen urheiluhistoriassa Lahti 2001 oli Huovisen mukaan varsinainen mokailun huippu. Sankari-ikonit putoilivat doping-skandaalissa alas jalustoiltaan.
– Jälkiselvittelyissä oli mestaroinnin makua ja vaadittiin anteeksipyyntöjä joka suuntaan, Huovinen muistelee.
Hänen mielestään urheilijan niin kuin muidenkin kannattaa katsella mokiaan ja epäonnistumisiaan oman itsensä tuntemisen kautta.
– Jos menneet mokat harmittavat, pitää ajatella, että on toiminut sen ymmärryksen valossa, joka sillä hetkellä oli. Ei auta katsella taaksepäin. Keskeneräiset asiat voi selvittää eikä niihin sen jälkeen tarvitse palata, hän määrittelee oman tapansa työstää asioita.
Mokaamisen lyhyt oppimäärä Jyväskylän yliopiston päärakennuksessa lauantaina 18.5. klo 17. Tilaisuus on maksuton. Keskustelussa ovat mukana pikaluistelija Mika Poutala, kisapappi Leena Huovinen ja näyttelijä Joni Leponiemi. Keskustelun juontaa Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi.Jaa artikkeli: