Hoki Puumien pieni pukukoppi on kaksi kerrosta maan alla. Hippoksen harjoitusjäähallissa tuoksuu hennosti seiniin pinttynyt hiki. Harkkoihin perjantai-iltana on tullut painavien treenikassien kanssa parikymmentä naista. Heistä noin puolet on äitejä.
– Toinen lapsista on nyt ratsastamassa ja toinen pelaamassa jalkapalloa. Voisin tietysti seistä kentän laidalla muiden äitien tavoin, mutta lähdin omiin treeneihin, toteaa joukkueenjohtaja ja maalivahti Anna-Liisa Ojala.
Pukukopissa äidin rooli jää oven taakse. Kopissa naislaumasta kuoriutuu höntsälätkäjoukkue, joka kohta painelee jäällä paita märkänä.
– Treeneissä puhutaan vain ja ainoastaan lätkästä. Joskus saunaillassa voidaan puhua muista urheilulajeista tai muistella legendaarisia otteluja, mutta en muista että olisimme puhuneet muista asioista, tuumaa Laura Korhonen.
Harjoituksia pidetään kerran pari viikossa, toukokuun 5. päivä lähdetään leirille.
– Koko päivä pelataan ja syödään sitten valmiista pöydästä. Äidin taivas, Korhonen huokailee.
Joukkue syntyi paitsi rakkaudesta lätkään, myös tarpeesta olla muutakin kuin äiti. Ojala on kokenut, että äitien oletetaan laittavan elämässään etusijalle lapset ja puoliso, äidin harrastukset ovat helposti listan häntäpäässä.
Saman kokemuksen jakaa Heidi Jouttijärvi, jonka pojat ovat jo lähes aikuisia.
Jouttijärven poika Roope Pekkinen on yksi naisten kolmesta valmentajasta. Jypin A-nuorissa pelaava Pekkinen valmentaa maalivahteja, joten oman äitinsä pelikuvioihin hän ei puutu.
– Nämä tulevat jäälle pitämään hauskaa eivätkä ota pelaamista kovin vakavasti. Luistelutaidoissa ja kiekon käsittelyssä on isoja eroja, Pekkinen myöntää.
Tyyli on kovin erilainen kuin Pekkisen omissa treeneissä tai peleissä, joihin valmistaudutaan tosissaan. Pekkisen mielestä naisten valmentaminen on hauskaa vaihtelua omille treeneille, eikä haittaa, että oma äiti on samassa kaukalossa.
– Ihan kiva on tavata näinkin, hän virnuilee.
– Harkoissa voin kysyä että tuletko sunnuntaina kotiin syömään, äiti Jouttijärvi sanoo kotoa muuttaneelle pojalleen.
Valmentajia tarvitaan, että naiset voivat irrottautua täysillä höntsäämään.
– Jos valmentajia ei olisi, jonkun pitäisi ottaa se rooli ja sanoa mitä tehdään seuraavaksi. Nyt ei tarvitse ajatella jäällä mitään, Ojala toteaa.
Pyöräilykypärä ja ”joku keppi” olivat Laura Korhosen varusteet ensimmäisissä treeneissä. Hänelle kutsu joukkueeseen oli iso asia. Hän kertoo miettineensä, mistä hän oikeasti nauttisi.
– Näin kuvan naisjalkapalloilijoiden ihanasta joukkuetunnelmasta. Siinä kuvassa naiset olivat laittaneet kätensä toistensa olkapäille ja kannustivat toisiaan ja riemuitsivat yhdessä. Sitä tunnetta kohti halusin mennä. Seuraavana päivänä naapuri pyysi mukaan jääkiekkotreeneihin.
Korhonen on kokenut, että äidin oma aika on välttämätöntä jaksamisen kannalta. Pieni välimatka ja irrottautuminen on tarpeen, oli oma aika sitten kuorolaulua, joogaa tai lenkkeilyä varten.
– Kun poika oli pieni, oli yksinhuoltajana vaikea lähteä omiin harrastuksiin. Oma aika on tärkeää oman latautumisen vuoksi. Jos olet koko ajan antavana osapuolena etkä voi palautua, on vaikeaa tankata energiaa varastoon, hän miettii.
Lapsenhoito-ongelmat ovat tässäkin joukkueessa osa arkea. Jos pelaajan on otettava lapsi mukaan harkkoihin, se sopii. Näitä ”puumanpentuja” pitää sitten kaukalossa vähän varoa, vaikka moni luisteleekin paremmin kuin aikuiset.
Puumalauman pelivarusteet ovat pääasiassa käytettyjä, aviomiehiltä, lapsilta tai pelitovereilta lainattuja. Osa joukkueen jäsenistä on taitavia kiekkoilijoita, osa on vasta talven mittaan ryhtynyt opettelemaan luistelua.
– Nojailtiin alussa mailoihin että pysyttiin pystyssä. Mailaan merkittyä jäykkyyttä epäiltiin painorajoitukseksi, Jouttijärvi naureskelee.
Hoki Puumat on todennäköisesti Suomen akateemisin naisten kiekkojoukkue. Arjessa tehokkaat omien alojensa asiantuntijat saavat heittäytyä jäällä osaamattomiksi ja pitää hauskaa keskenään.
– Harkoista tulee kotiin noin 200-prosenttisesti elpyneempi äiti. Jääkiekossa on pakko laittaa päivän rasitteet pois mielestä, pakko keskittyä täysillä. Hikinen liikunta myös auttaa purkamaan turhia aggressioita, vakuuttaa Korhonen.
Kun lapset ovat pieniä, mennään ja touhutaan lasten ehdoilla. Retkiä, pyöräilyä, muskaria, kyläilyä ja lukemista voi tehdä yhdessä.
– Sinä aikana kun lapsi oli jalkapallossa, kävin itse kuntosalilla tai lenkillä, Korhonen muistelee.
Aina ei kuitenkaan suju täydellisesti.
– Koen olevani huono äiti silloin kun yhteys lapseen on vähän poikki tai katkolla oman väsymyksen tai ajatusten vuoksi. Siinä näkee jotenkin parhaimmillaan sen, miten tärkeää se aito läsnäolo on, Korhonen pohtii.
Nyt Hoki Puumien lapset tuntuvat olevan vähän ylpeitä äideistään.
– Luulen, että pojasta on sikasiistiä että pelaan lätkää. Poikani saa mallin, että jokaisella pitää olla jokin harrastus ja että ei pidä ajatella liikaa mikä on sopivaa tai naisellista tai miehekästä, vaan tehdä yksinkertaisesti sellaista, josta nauttii ja jossa on sopivasti haastetta, Korhonen kertoo.
– Ainakin äiti kelpaa nyt maalivahdiksi pihapeleihin, Ojala naurahtaa.
Kypärä päähän, maila kouraan ja naiset liukuvat kaukaloon. Edessä on tunti eläimellistä menoa.
Tiesitkö
- Hoki Puumat on JYP Juniorien alla toimiva naisten easy-hockey-joukkue.
- Perustettu vuonna 2017.
- Jäseniä on noin 50.
Jaa artikkeli: