Vastoinkäymiset ja niukka toimeentulo ovat opettaneet Kari Sällisen löytämään ilon pienistä asioista. Hän haluaisi joka päivä tehdä jotakin hyödyllistä.
Kari Sällinen, 59, pohtii silloin tällöin mennyttä elämäänsä ja valintojaan. Hän on tehnyt päätöksensä itse, vaikka onkin kuunnellut muiden mielipiteitä. Järjen ääni voittaa tunteet.
– Pohdin aina asiat monelta kantilta. Eipä tarvitse jälkikäteen harmitella, etten miettinyt, Sällinen sanoo.
Elämässä on ollut paljon hyvää ja onnistumisia. Opinnot sujuivat eivätkä jääneet kesken. Työtäkin on löytynyt. Ennen kaikkea Sällinen on halunnut ymmärtää ihmisiä.
– Jokainen on oma yksilönsä. On ongelmia ja sairautta, aivan kuten minullakin. Armollisuus on tärkeää.
Rukouksen voimalla olen jaksanut.
Lapsuus maaseudulla järven rannalla jäi mieleen onnellisena aikana. Sällinen muistaa, kuinka äiti opetti iltarukouksen. Rukous on säilynyt elämässä läpi vuosien.
– Rukouksen voimalla olen jaksanut. En tiedä mitä olisi tapahtunut ilman uskoa, hän miettii.
Sällinen on asentaja-koneistaja. Armeijassa hänestä tuli aseseppäaliupseeri, mutta palvelus katkesi tapaturmaan asekorjaamossa. Käsivarsi sai kolmannen asteen palovamman, jota hoidettiin ihonsiirroilla. Kovaa kipua lääkittiin morfiinilla, ja verenmyrkytys uhkasi.
Toivuttuaan Sällinen lähti rakentamaan kattopellistä viljankuivureita. Hän hankki myös levyseppääjähitsaajan koulutuksen. Vakituinen työpaikka etelässä sai jäädä, kun rakkaus veti Pihtiputaalle. Alan töitä löytyi sielläkin, mutta hitsauskaasut aiheuttivat ongelmia keuhkoihin.
Ero oli kova paikka
Lääkäri määräsi vaihtamaan alaa. Sällinen teki talonmiehen töitä ja huolsi liikuntapaikkoja. Pihtiputaan kausi loppui, kun ihmissuhde päättyi kymmenen yhteisen vuoden jälkeen.
– Ero oli kova paikka, Sällinen muistaa.
Koitti muutto takaisin vanhempien luokse Kannonkoskelle ja opinnot lähihoitajaksi. Uuden ammatin töitä löytyi Jyväskylästä vanhustenhuollon vakituisena sijaisena. Sitten kaupunki laittoi toimen hakuun, eikä Sällistä valittu.
Mielenterveys- ja päihdetyön opinnot avasivat Katulähetyksessä palkkatuetun työrupeaman. Työtä tehtiin vankilasta vapautuneiden parissa. Osa heistä oli moniongelmaisia ja huumeita käyttäneitä. Aluksi työ jännitti, mutta kaikki sujui hyvin.
– Kuuntelin ja autoin enkä asettunut kenenkään yläpuolelle. Siinä työssä olisin mielelläni jatkanut.
Sällisen isä sairasti Alzheimeria ja Parkinsonin tautia. Äiti hoiti miestään kotona kymmenen vuotta, ja Sällinen matkusti avuksi aina kun pääsi. Isän menehtymiseen ehti pitkän sairauden aikana valmistautua.
Suru muuttuu ajan myötä hyviksi muistoiksi.
Vuosi isän kuoleman jälkeen äidillä todettiin pahanlaatuinen kilpirauhassyöpä. Hän sairasti viisi kuukautta ja kuoli 77-vuotiaana. Äiti oli Sälliselle läheinen, ja nopeasti tullut menetys suuri suru.
– Suren äidin poismenoa varmasti loppuelämäni, mutta suru muuttuu ajan myötä hyviksi muistoiksi. Näen vieläkin unia äidistä.
Vaikeimpana aikana kaularangan kulumat kipeytyivät. Keho reagoi sillä tavalla suruun. Sällinen haki alkoholista helpotusta, kunnes tajusi, ettei se ole hyvä tie. Hän alkoi ulkoilla päivittäin ja muutenkin elää terveellisesti.
Viime huhtikuussa Sällinen pahoinpideltiin keskellä päivää Jyväskylän keskustassa. Vieras mies tuli takaapäin, löi painavalla kassilla päähän ja pakeni paikalta. Ohikulkijat hälyttivät ambulanssin. Sairaalassa todettiin paha aivotärähdys.
Tapaus jätti jälkeensä tasapainohäiriöitä. Askel horjahtaa ja jalat lähtevät alta kesken kävelyn. Ihmiset luulevat, että Sällinen on humalassa.
Kerran hän kaatui pyörällä alamäessä ja loukkasi kylkensä. Jatkuva kipu ajoi päivystykseen, ja keuhkojen vierestä poistettiin puoli litraa verta.
Pahoinpitely keskeytti kuntouttavan työtoiminnan. Sällinen joutui hakemaan sairauspäivärahaa ensimmäisen kerran elämässään. Sairauslomajaksoja oli kolme, ja jokaiseen sisältyi kymmenen päivän omavastuu. Sällisen mielestä sairastunut tai tapaturman kokenut ihminen joutuu kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hänet pakotetaan hakemaan toimeentulotukea. Se vaatii heikossa tilanteessa ihmiseltä aika paljon.
Elämä muuttuu tiukemmaksi.
– Sairauspäiväraha on pienempi kuin työmarkkinatuki. Lisäksi päivärahan käsittely saattaa kestää neljä viikkoa. Siinä jo laskut kasaantuvat.
Joka vuosi pitää sopeutua uusiin säännöksiin, eikä muutos ole yleensä parempaan suuntaan. Elämä muuttuu tiukemmaksi.
Sällinen etsii omaa kotia. Hän on asunut kolme vuotta naisystävänsä kanssa pienessä yksiössä. Asuinkumppani kärsii selkäkivuista ja liikkuu rollaattorin avulla. Sällinen auttaa ja hoitaa toista mielellään, vaikka tämän muistisairaus tekee yhteiselämästä välillä haastavaa.
Tällä hetkellä Sällinen ei ole töissä. Viimeisin työtoimintajakso päättyi lokakuussa, ja palkallista työtä oli viimeksi vuonna 2009. Kaikenlainen työ kelpaisi – vaikka vapaaehtoinen työ vanhusten hoitajana ja ulkoiluttajana.
– Vaikka minulla on vaivoja, haluaisin joka päivä tehdä jotakin hyödyllistä itselleni, läheisilleni ja ystävilleni. Siitä tulee hyvä mieli.
Tärkeintä on terveys.
Liikuntakyvyn menettäminen huolettaa. Sääret tuppaavat puutumaan, eikä kauas pysty kävelemään. Jumppa ja venyttelyt kuuluvat päiväohjelmaan.
Pienet tulot opettavat elämään niukasti ja iloitsemaan pienestä. Sällinen käy leipäjonoissa ja saa maksuttoman aterian kolme kertaa viikossa. Illat kuluvat kirjastossa sanomalehtiä ja lääkärikirjoja lukien. Läheisiä ystäviä ei juuri ole, mutta juttukavereita löytyy Aseman Pysäkiltä. Sisarukset asuvat kauempana.
Jouluna hiljennytään juhlistamaan Jeesuksen syntymää. Sällinen on kiertänyt kodeissa seitsemänä vuotena joulupukkina ja nähnyt joululahjojen paljouden. Itse hän haluaa elää kohtuudessa.
– En ostaisi sellaista mitä en tarvitse, vaikka rahaa olisikin. Asunto, ruoka ja vaatteet riittävät. Tärkeintä on terveys.
Jaa artikkeli: