Keittiömestari Ahti Kallio seilasi maailman merillä yli 40 vuotta. Rikkaaseen elämään ovat kuuluneet kaikki sateenkaaren värit.
Ahti Kallio, 64, pestautui rahtilaivaan messipojaksi 15-vuotiaana. Kansakoulu ja rippikoulu oli käyty, eikä Rauman seudulta muutakaan työtä löytynyt. Merialan työnvälityksessä kerrottiin, että rahtilaiva Skotlannin Aberdeeniin lähtee vielä samana iltana, mutta papereiden pitää olla kunnossa. Tarvittiin lääkärintodistus, tuberkuloositodistus, kuppatodistus ja tietysti myös merimiespassi. Kiireessä ei ollut aikaa hakea allekirjoitusta äidiltä, joten Kallio kirjoitti itse äidin nimen esteettömyystodistukseen.
– Onneksi tuttu nimismies ei katsonut paperia kovin tarkkaan, ja passi järjestyi. Ehdin täpärästi laivaan. Lähetin sitten äidille ja tyttöystävälle postikortit periltä, että täällä ollaan, Kallio naurahtaa.
Ensimmäisellä matkalla iski merisairaus
Ensimmäinen merimatka oli rankka. Pohjanmerellä talvimyrskyn tuulet ja mainingit ravistelivat laivaa, ja Kallio oli pahasti merisairas. Kolmantena aamuna laiva ankkuroitiin satamaan. Vatsa oli jälleen kunnossa, ikkunaventtiilin läpi kimmelsivät Skotlannin vihreät nummet, ja Kallio arveli tulleensa paratiisiin.
Sittemmin merisairaus ei vaivannut rahtilaivoilla, öljytankkereilla eikä matkustajalaivoillakaan.
Parin reissun jälkeen Kallio hankki koulutusta Rauman merenkulkuoppilaitoksessa. Kurssilla opetettiin siivoustekniikkaa ja kaikkea messipojan työnkuvaan kuuluvaa. Koulutus riitti pestiin säkäkokkina, joka saa epäpätevänä tehdä pääkokin osoittamia töitä. Armeijan jälkeen oli vuorossa kokkikoulu.
Merillä seilaaminen ei sovi kaikille
Merimiehen arki voi olla yksinäistä ja rankkaa, eikä merillä seilaaminen kaikille sovikaan. Laiva on kuin hotellin ja vankilan yhdistelmä. Siellä tehdään työtä, nukutaan ja vietetään vapaa-aikaa suljetussa tilassa. Matka satamasta toiseen voi kestää kolmekin viikkoa.
Kallio muistaa, kuinka laivaan nousi juuri 16 täyttänyt poika ensimmäiselle matkalleen. Eräänä aamuna poika tuli kannelle, kiipesi reelingille ja hyppäsi potkurin virtaan. Poikaa etsittiin, mutta ei koskaan löydetty.
– Merillä tuijotetaan paljon horisonttiin. Siellä saattaa tulla mieleen syviä ajatuksia. Minulla on henkinen kantti aina ollut vahva. En hermostu yksitoikkoisuuteen. Pystyn ajattelemaan järkevästi tiukassakin paikassa. Kaikilla ei pää kestä, mutta minulla on kestänyt sekä pää että paikat, Kallio toteaa.
Merillä tarvitaan oikeaa asennetta
Kova kantti kehittyi jo lapsuudessa. Elämä yksinhuoltajaäidin kanssa oli köyhää ja epäsäännöllistä. Aina ei ollut varaa kunnon lämmitykseen, saati uusiin vaatteisiin. Äidin työn perässä muutettiin, ja koulu vaihtui usein. Elämänpiiriin kuului monenlaisia ihmisiä.
– Näin kaikenlaista. Oli juoppoja, viinankeittäjiä ja salakuljettajia. Kovaan työntekoon opetettiin pienestä pitäen.
Merellä ei ole varaa tehdä työtä huonosti, muuten tapahtuu vahinkoja. Oikea asenne ja merimiehen sydän tuovat työhön mielekkyyttä. Työ on jokapäiväistä ja muuttuu rutiiniksi, mutta laiva vaihtaa paikkaa ja tilanteet vaihtuvat. Siksi elämä merillä kiehtoo niin paljon. Siihen jää helposti koukkuun.
Nykyisin laivat viipyvät satamassa vain lyhyen aikaa, ja alkoholin suhteen pidetään nollalinjaa. Ennen oli toisin. Kallio ei viitsi kaikista nuoruusvuosien menoista ääneen puhuakaan, mutta ihan joka satamassa ei hänelläkään tyttöä ollut.
– Enhän minä ole joka satamassa käynytkään. Australia on näkemättä, mutta muuten joka mantereelle on kyllä sattunut jonkunlainen tyttöystävä, Kallio nauraa.
Merimieskirkkoon meni kuin kotiinsa
Maailman merillä ei juuri tiennyt mitä kotimaassa tapahtui. Maissa oli hyvä poiketa merimieskirkkoon, jos sellainen löytyi. Siellä sai puhua suomea, soittaa kotiin, lukea kotimaan lehtiä ja mikä tärkeintä, siellä pääsi saunaan. Varsinkin Hampurin ja Lontoon merimieskirkkoihin Kallio meni kuin kotiinsa.
– Kirkolle haettiin satamasta tila-autolla. Vietiin ostoksille, jos oli tarvetta, ja sitten ajettiin kirkolle. Pappi oli usein mukana kahvilla jutustelemassa, Kallio muistelee.
Aavalla merellä mainingit keinuttavat laivaa kuin kehto lasta. Kun vettä on alla kilometri, ei ole hätää, mutta karit ja matalikot ovat vaarallisia. Kallio ei pelännyt merillä, eikä isoja onnettomuuksia sattunut. Joskus juomavesi ja ruoka menivät vähiin ja loppuivat. Jäänmurtajaa on joutunut odottelemaan, ja öljykriisin aikana Mustalla merellä piti odottaa toista viikkoa satamaan pääsyä.
– Tulipalo laivalla on iso vaaratilanne. Pahinta olisi, jos matkustajalaiva ja öljytankkeri törmäisivät yhteen vilkkaalla laivareitillä. Siitä syttyisi hurja tulipalo.
Eläkkeellä alkoi uusi vaihe elämässä
Kallio joutui tiukkaan paikkaan, kun Finnjet romutettiin Intiaan. Pitkään palvellut laiva olisi vielä uudistamisella saatu toimivaksi, mutta sen kohtalo oli joutua naulatehtaalle. Kalliolla oli takana avioero ja edessä eläkepäivät. Isojen muutosten keskellä löytyi onneksi ammattiapua. Pohdinta hyvän psykologin kanssa auttoi ymmärtämään myös sen, että laivan kiertokulku on lyhyempi kuin ihmisen. Eläkkeellä alkoi uusi elämänvaihe.
Kallio ei kadu menneestä mitään ja tekisi samat valinnat uudelleen.
– Paras kaveri meni aikoinaan Rauma-Repolaan töihin ja oli siellä koko työelämän. Minä olen kiertänyt maailmaa joka suuntaan. Olen aina tottunut menemään. Minulla on yhä koko ajan reissulaukku pakattuna.
–Elämässä pitää olla haaveita. Aion matkustaa nuoruuteni Kuubaan palmun alle kirjoittamaan muistelmat. Minulla on rinnallani oma muusa, Helena. On lapset ja lapsenlapset. Elämässä on vielä paljon koettavaa. Kaikki on kohdallaan.
Tiesitkö
- Suomen Merimieskirkko ry on perustettu vuonna 1875.
- Järjestö tekee merimieslähetystä Suomessa ja ulkomailla.
- Merimieskirkko toimii Suomessa vakituisesti seitsemässä satamassa, ja sillä on toimipaikka viidessä Euroopan satamakaupungissa.
- Merimieskirkoissa käy erityisesti suomalaisissa kauppalaivoissa työskenteleviä merimiehiä sekä ulkosuomalaisia. Kirkot palvelevat myös matkailijoita.