Satumaarit Myllyniemi otti vastaan ihmisten vuosikymmeniä vaietut sota-ajan muistot mystisistä näyistä, enteistä ja muista yliluonnollisiksi tulkituista kokemuksista. Näiden elämysten esille nostaminen avartaa kuvaa sodan inhimillisestä kokemusmaailmasta. Myllyniemen tutkimus liittää selittämättömän kokemuksensa yksin kantaneet ihmiset osaksi yhteistä kertomusta.
Kertomukset ovat tulleet tutkijan luokse. Siinä, missä veteraaneilla perheineen on ollut tarve jakaa omia ja kuulla toisten yliluonnollisia kokemuksia sota-ajalta, on kulttuuriantropologi ja matkailututkija Satumaarit Myllyniemi ollut kuuleva korva ja signaali siitä, että kertomusten aika on tullut. Sotien tunnekokemuksia on tutkittu aiemminkin, mutta yliluonnollisten kokemusten näkökulma on uusi. Se on merkittävä ja rikastuttava lisä kokonaiskuvaan sota-ajasta ja sen vaikutuksista ihmisten elämään, sillä tutkimusaineistojen perusteella yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset olivat hyvin yleisiä talvi-, jatko- ja Lapin sodassa.
”Mieheni näki enneunen kaatumisestaan. Unessa mehiläinen pisti häntä sydämen kohdalle. Siihen kohtaan vihollisen luoti osui. Se on merkitty kantakorttiin, joka meillä on.” (Myllyniemi, haastattelut 2017.)
Myllyniemen suvun maisema Kainuussa on tarinoiden maailma. Hän kertoo saaneensa viehtymyksen tarinankerrontaan jo verenperintönä, varsinkin äitinsä suvulta. Elävä perintö jatkuu perheen arjessa ja Myllyniemen 7-vuotiaiden kaksostyttärien elämässä.
– Meillä on oma vahva kertomusmaailmamme, ja tytöt ovat todellisia luonnonlahjakkuuksia sanaleikeissä ja vapaassa assosioinnissa. Kerromme jatkuvasti mielikuvituksellisia tarinoita toinen toisillemme, ja ne sekoittuvat kaikkeen olemiseen.
Myllyniemi on myös viihtynyt aina hyvin vanhojen ihmisten seurassa heidän tarinointiaan kuunnellen.
– Vanhusten pitkä elämänkokemus ja syvyys keskusteluissa ovat omaa luokkaansa, hän toteaa.
Kertomusten vyöry
Myllyniemi kuvaa sota-aikaa herkäksi ja tunnepitoiseksi ajaksi. Ihmisten arkeen on kuulunut paljon syviä ja kuluttavia tunteita, kuten huolta, pelkoa ja murhetta. Näkymätön uskomusmaailma on ollut voimakas, sillä se on auttanut selviytymään sodasta.
Tutkimuksen aihe nousi suoraan kentältä Myllyniemen kiertäessä Kainuussa ihmisten parissa uskomustarinoita keräämässä.
– Kun ensimmäisellä kerralla veteraani alkoi puhua itselle selittämättömästä kokemuksesta, en heti tajunnut miten isosta asiasta on kysymys. Sitten näitä muistoja alkoi tulla. Ymmärsin, että tästä vanhat ihmiset halusivat nyt puhua.
Myllyniemi aloitti aineiston keruun viime keväänä tiedottamalla siitä veteraani- ja lottajärjestöihin, Karjalaseuraan ja kotiseutuyhdistyksiin. Sana kiiri vauhdilla, koitti tarinoiden vyöry. Materiaalia täydennettiin vielä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran organisoimalla Yliluonnollinen sota -muistitietokeruulla.
Tutkimusaineisto koostuu vuosina 2017–2018 kerätyistä 200 omakohtaisesta tai perimätietona siirtyneestä sekä 800 arkistosta kerätystä kertomuksesta.
Aineistosta puolet on ihmisiltä, jotka ovat eläneet sota-aikana, ja puolet sellaisilta, joille kokemukset ovat siirtyneet muistoina ja kertomuksina. On viimeinen hetki tallentaa tätä katoavaa muistia ja mahdollistaa kokemusten jakaminen sota-aikaa eläneille.
– Kaikki tutkimuksesta saamani palaute on ollut kannustavaa. Tämä on koettu tärkeäksi asiaksi ja suomalaiset ihmiset ovat selvästi ottaneet aiheen omakseen, Myllyniemi kertoo.
– Kertomuksia on tullut spontaanisti ja niitä on tasaisesti eri-ikäisten kokemuksina eri puolilta Suomea niin sotarintamilta, evakkotieltä kuin kotirintamaltakin.
Salatut muistot
Vaikka yliluonnolliset, henkiset kokemukset olivat sota-aikana yleisiä, niistä on vaiettu. Kokemukset ovat olleet kokijoilleen merkittäviä, mutta niiden käsittelyä arasteltiin ja jopa hävettiin. Myllyniemi kertoo, että ne pidettiin omana tai aivan lähimpien tietona väheksyntää ja jopa hullun leimaa vältellen.
Yksi toistuvista kokemuksista oli enteiden näkeminen siitä, miltä Suomen kartta näyttäisi alueluovutusten jälkeen. Myllyniemeen otti yhteyttä nainen, joka oli pienenä tyttönä nähnyt suihkukoneen tehneen taivaalle sateenkaaren värisen Suomen kartan. Kun hänen kertomustaan ei uskottu, vaikeni hän omasta muistostaan koko elämänsä ajan tähän päivään saakka. Lupa kertoa oli ollut hänelle huojentava kokemus.
Myllyniemi kutsuu sotien jälkeistä aikaa hygienian aikakaudeksi. Taikauskoisesta maailmankuvasta haluttiin eroon samalla, kun pyrittiin tukahduttamaan sodan ahdistavat muistot ja henkiset paineet.
– Haluttiin modernisoitua. Yhteiskunta oli kiihkeän jälleenrakentamisen tilassa. Yliluonnolliset ilmiöt olivat asioita, joista oli parasta vaieta. Sodasta tulleet puhuivat vain tarkoin valikoiduille ihmisille syvimmistä tunnemuistoistaan.
Ihmiset ovat tulkinneet kokemuksiaan omien arvojensa ja katsomustensa mukaan.
– Joku koki saaneensa viestin Jumalalta, joku haltialta ja kolmas kuolleelta omaiselta. Erityisen arasti ihmiset ovat kertoneet yliluonnolliseksi tulkitsemistaan kokemuksista, joihin ei liity kristinuskon Jumalaa. Sen sijaan kristillisistä sodan aikaisista kokemuksista, kuten enkelinäyistä, on kerrottu avoimemmin.
Kun sodista on nyt kulunut yli 70 vuotta, on aika kypsä vaikeiden ja synkkien aiheiden esiin nostamiseen. Kokijat ovat vanhoja, eikä heillä enää ole tarvetta peitellä tuntojaan ja kokemuksiaan.
Useat tapaukset ovat jääneet kertojille selittämättömiksi ja monet ovat myös tietoisesti halunneet säilyttää muistonsa salaperäisinä.
Myllyniemikään ei ole pyrkinyt etsimään kertomuksille rationaalisia selityksiä tai purkamaan niitä auki.
– Arvostan ja kunnioitan ihmisten omakohtaisia kokemuksia, enkä aio lähteä selittelyn maailmaan. Ihmisten kertomukset sellaisina kuin he ne kertovat ja osana todellisuuttaan kokevat, on se pohja jolta lähdetään.
Myllyniemi korostaa, että näkyjä ja muita ilmiöitä kokivat sota-aikana aivan tavalliset ihmiset. Usein juuri sota-aikana koettu yliluonnollinen elämys on ollut ihmisen elämässä ainoa laatuaan ja jäänyt askarruttamaan vuosikymmeniksi.
”Sota-aikana pelko läheisen kohtalosta kalvoi alituiseen mieltä. Käytössä olivat sellaiset taajuudet, jotka meillä kaikilla on, mutta olemme ne menettäneet. Lapsena kuulin kaiken aikaa yliluonnollisia tarinoita; milloin taivaalla nähtiin enkeli, milloin risti. Toisinaan naiset näkivät unen, jossa puoliso rintamalla näytti kelloajan. Uni toteutui. Mies kaatui näytetyllä kellonlyömällä.” (Myllyniemi, haastattelut 2017.)
– Tutkimukseen ei liity hörhöelementtiä. Sota on ollut äärimmäistä aikaa, jolloin käytössä ovat olleet erikoiset kanavat. Tavalliset, arkiset ja järkevät ihmiset ovat saaneet merkkejä, joista he ovat usein kokeneet olleen hirveästi hyötyä.
”Tänään mikä kuolen”
Suurin osa sota-aikaisista yliluonnollisiksi tulkituista kokemuksista liittyy erilaisiin kuoleman tai vaaratilanteiden aavistuksiin, enteisiin ja näkyihin. Myllyniemen havaintojen mukaan uskomustarinoissa on kuitenkin paljon toivoa ja lohtua. Yliluonnolliset näyt ja kokemukset ovat antaneet sodan tapahtumille selityksiä ja merkityksiä, ne ovat myös usein esimerkiksi valmistaneet ottamaan vastaan surusanomia. Äiti on saattanut nähdä voimakkaan unen, jossa rintamalla oleva poika on tullut hänet hyvästelemään.
– Kotirintamilla oli suuri pelko ja hätä, ja yhteydenpito rintamalle oli hidasta ja epävarmaa. Eräs haastateltava ilmaisikin asian niin, että sota-aikana tarvittiin erilaisia ja tehokkaampia viestintäkeinoja.
Joskus näky on jopa pelastanut yhden tai useamman elämän. Eräs nainen kertoi Myllyniemelle talitiaisesta, joka pelasti hänen isänsä hengen opastamalla tätä siirtymään turvalliseen paikkaan. Jos isä ei olisi uskonut talitiaista, hän olisi kuollut.
– Isä oli pitänyt sen jälkeen talitiaista pyhänä lintuna, ja sama ajatus oli siirtynyt tyttärelle. Muisto oli pyhitetty, se oli antanut syvyyttä ja merkitystä elämälle.
Myllyniemeä kiehtovat toistuvat kertomukset äänistä ja valoista, joita seuraamalla vihollisen puolelle eksynyt partioretkellä ollut joukkue löytää takaisin. Tyypillisesti valon näkee vain yksi sotilas, jota epäuskoinen joukko viimeisenä oljenkortenaan kuitenkin seuraa, ja pelastuu. Joissakin kertomuksissa valon nähnyt henkilö kertoo viimeisinä sanoinaan valon sammuvan – ja vihollinen ampuu tämän, mutta muut pelastuvat.
Pelastumiskertomuksia ovat myös ne, joissa joku miehistä kuulee määräävän äänen sanovan, että korsusta on poistuttava. Kun he ovat poistuneet, on korsuun tullut osuma.
”Makaan suuren kalliolohkareen vieressä poterossa kovassa kranaattitulessa. Taunolla on hyvä potero kallion syvennyksessä. Yhtäkkiä Tauno juoksee aavalle kentälle ja syöksyy maakuoppaan. Samalla urkutykin ammus iskee Taunon poteroon. Kysyn myöhemmin Taunolta, miten arvasit lähteä kuopastasi vähän ennen iskua. Taunon vastaus: ”Oli pakko. Tuli käsky”. Minä kysyn, kuka käski.” (Myllyniemi, haastattelut 2017.)
Moni on puhunut kuolemasta, joka näkyy sotilastoverin kasvoilla. Myllyniemi kertaa erästä kokemusta:- Eräs veteraani kertoi Ihantalassa sotilastoverinsa sanoneen, että ”tänään minä kuolen”. Veteraani katsoi poispäin ja sanoi ”älä nyt”. Mutta toinen luovutti symbolisena eleenä tupakkansa ja katsoi kaveriaan. Kasvot olivat nyt täysin muuttuneet, silmissä näkyi kuolema. Eikä veteraani väittänyt enää vastaan vaan otti tupakat.
Aikatasot limittyvät
Myllyniemi aikoo laskea nyt rakentuvan kokemusperinnön ikään kuin näkymättömäksi verkoksi muun historian päälle. Nostamalla avainkokemukset esiin ja kartoittamalla tapahtumapaikat maastoon, hän haluaa tarjota tämän päivän ihmisille mahdollisuuden kokemuksiin eläytymiseen ja niiden liittämiseen näkyvään todellisuuteen.
– Toivoisin, että siitä olisi iso hyöty. Monet kokemukset tulevat tähän päivään, ne eivät ole tapahtuneet vain historiassa.
Myllyniemi kertoo kokemuksesta, jossa aikatasot limittyvät talvisodan aikaan sankarivainajien kokoamispaikkana toimineessa Hyrynsalmen kirkossa.
– Eräs nainen oli jumalanpalveluksessa ollessaan nähnyt, että kirkko oli täynnä ruumisarkkuja. Toisen maailmansodan tapahtumat tulivat näkynä nykyhetkeen.
Myllyniemeä kiinnostaa, mitä syntyy, kun yksityiset ja vaietut kokemukset liittyvät osaksi yhteisön kokemusperintöä. Tutkimuksen edetessä hän uskoo löytävänsä laajempia merkityksiä, jotka vahvistavat hyödyllisyyden, lohdun ja turvan elämyksiä.
– Uskon kertomuksilla ja niiden yhdistämisellä toisiinsa olevan niin terapeuttisia kuin historian – ja itseymmärrykseen liittyviä syvämerkityksiä kokijoille, heidän perillisilleen ja meille kaikille. On todella kiinnostavaa, miten omina yksityisinä muistoina säilötyt elämykset voivat nyt vuosikymmenten jälkeen liittyä laajaan kokonaisuuteen ja olla koettavissa yhteisöllisesti.
Satumaarit Myllyniemen väitöskirjatutkimus ”Suomalaiset II maailmansodan yliluonnollisiksi tulkitut kokemukset vaikeana kulttuuriperintönä” liittyy Oulun yliopiston akatemiahankkeeseen Lapland’s Dark Heritage, jossa tutkitaan synkkää sotaperintöä.
Jaa artikkeli: