Saattohoidossa perheen ja sukulaisten lisäksi ystävien tuella voi olla kuolevalle suuri merkitys. Yhdessä eletyt vaikeatkin hetket voivat tiivistää ja syventää ystävyyttä entisestään.
Hanna Pahlsten elää parhaillaan jatkoajalla ja päivän kerrallaan. Samoja sanoja käytti myös lääkäri kierroksellaan Sädesairaalassa. Joulun alla tuli tieto, että yli kolme vuotta kestäneet hoidot lopetetaan tuloksettomina ja siirrytään saattohoitovaiheeseen.
Nyt Pahlsten käy Sädesairaalassa muutamana päivänä viikossa, muulloin hän on kotona oman perheensä ja läheistensä kanssa. Puolison lisäksi perheeseen kuuluvat pojat, joista vanhempi on seitsemän ja nuorempi kohta kolmevuotias.
Koko sairauden ajan Pahlstenilla on ollut perheen ja sukulaisten lisäksi tukenaan myös Pieksämäen lapsuus- ja nuoruusajoilta tuttu ystäväporukka. Parhaat tyypit.
Lukion jälkeen tiet erkanivat, kun opiskelut ja työt veivät heidät erilleen. Välimatkoista huolimatta muutos tarkoitti kuitenkin kuusihenkisen kaveriporukan hitsautumista entistäkin tiiviimmäksi. Heistä tuli toistensa parhaita ystäviä.
Parhaat tyypit pitävät yhtä
Parhaat tyypit -nimitys otettiin käyttöön hieman myöhemmin ja yhteyttä on vuosien saatossa ylläpidetty samannimisen suljetun Facebook-ryhmän kautta. Kymmenen vuotta sitten järjestettiin ensimmäiset yhteiset teemalliset pikkujoulut. Perinnettä on vaalittu siitä lähtien ja muitakin kokoontumisia on järjestetty mahdollisuuksien mukaan.
Sädesairaalassa on tällä kertaa koolla puolet Parhaista tyypeistä, Hanna Pahlstenin lisäksi Sanna Lipponen ja Susanna Oksman. Helsingissä asuva Lipponen on saapunut jokin aika sitten Jyväskylään ja toimii Pahlstenin tukena niin kotona kuin sairaalakäynneillä.
Vastaavan tiiviin jakson hän oli ystävänsä rinnalla tämän ollessa kantasoluhoidoissa Meilahden sairaalassa. Alun perin sairaus luokiteltiin helposti hoidettavaksi, mutta hyvästä hoidosta huolimatta akuutti leukemia osoittautui liian ärhäkäksi.
– Hannan sairaus on ollut aaltoilevaa ja matkalla on ollut erilaisia hoitovaiheita. Pitkin matkaa on ollut toivoa, mutta valitettavasti nyt tilanne on tämä, Lipponen toteaa.
Lipposen ja Oksmanin lisäksi muutkin Parhaat tyypit ovat olleet tukena sairauden eri käänteissä. Sairaus on tiivistänyt ja syventänyt ystävyyttä entisestään. Ystävyyden pohjalta rakentunut vertaistuki on tarkoittanut vierailuja sairaalassa, kaikenlaista yhteydenpitoa niin yksin kuin yhdessä.
– Sairaus on ollut jollain tapaa keskiössä, mutta Hanna on aidosti kiinnostunut kaikesta siitä mitä ympärillä ja meidän muiden elämässä tapahtuu, Oksman tiivistää.
– Ystävyys on täysin vastavuoroista. Tämä on yhdessä elettyä elämää, jossa on jaettu niin vastoinkäymisiä kuin ilojakin, Lipponen täydentää.
Orastava toivo kääntyy pettymykseen
Lipposen ja Oksmanin mielestä vaikeimmat hetket ovat ajoittuneet aina siihen, kun orastava toivo paranemisesta on kääntynyt pettymykseen. Samoin toisen kipujen ja kärsimyksen näkeminen ilman, että voi itse auttaa, synnyttää voimattomuuden tunteen.
– Joku voisi ajatella, että olisi helpompaa jättäytyä pois. Minä koen päinvastoin. Olisi vaikeampaa, jos ei olisi siinä lähellä. Minulle hän on se sama Hanna, ystäväni, Lipponen korostaa.
– Pahinta ovat olleet nämä lukuisat pettymykset ja putoamiset, kun toivo lähtee taas pois ja matto vedetään jalkojen alta, Oksman summaa.
– On vaikeaa kuvitella hyvästelevänsä Hannaa, mutta vielä pahemmalta tuntuu, että hän joutuu hyvästelemään aivan kaiken, Lipponen miettii.
Hanna Pahlsten on iloinen saamastaan tuesta. Hän on saanut apua lasten- ja kodinhoidossa sekä kuljetuksissa sairaalaan. Ystävät ovat myös tuoneet sairaalaan pitsaa – yhdessä syöminen onkin ollut kaikille yksi päivän kohokohdista. Joskus vierailijoita on ollut jopa tungokseen asti, niin että on pitänyt suunnitella jo aikataulutusta.
– Olen miettinyt muita ihmisiä vastaavassa tilanteessa. Kuinka monella on tällaisia ystäviä? Koen itseni tosi onnekkaaksi tässä suhteessa, Pahlsten toteaa.
Yhteinen aika on tärkeintä
Oksman ja Lipponen ovat molemmat huomanneet, että ystävän sairastuminen ja lähestyvä kuolema on pakottanut heidät tarkastelemaan myös omia arvojaan uudelleen.
– Mikä on tärkeää? Pitää miettiä omaa elämäänsä, millä tavalla sen haluaa viettää. Minulle tämä ystävyys on valtavan tärkeä. Samoin se, että heikoimmista pidetään huolta. Ihmisarvon täytyisi olla kiistaton ja koskematon, Lipponen toteaa.
– Olen saanut työpaikalla sovittua työjärjestelyistä, että pystyn käymään täällä. Teen työt sitten toisena aikana. Olen huomannut myös, että en ole mikään yli-ihminen, vaan jossain välissä pitäisi nukkuakin, Oksman pohtii.
– Yhteinen aika Hannan kanssa on tärkeintä, Oli sitä sitten paljon tai vähän, Lipponen täydentää.
Viimeinen lahja Hannalle
Hanna Pahlstenille luonto on ollut aina tärkeä ja sairauden myötä sen merkitys on entisestään korostunut. Ystävät ehdottivat hänelle mahdollisuutta hankkia pala ikimetsää suojelukohteeksi. Hannan suostumuksella helmikuussa aloitettiin Luonnonperintösäätiön kautta Hannan muistometsä -varainkeruukampanja.
Kerätyillä varoilla Luonnonperintösäätiö hankkii pienen metsäalueen uudeksi suojelukohteeksi. Säätiölle on tarjottu useampaa tähän keräykseen sopivaa aluetta Keski-Suomen alueelta. Muistometsä tarjoaa Hannan sukulaisille, ystäville sekä aivan jokaiselle paikan muistella luonnon helmassa omia läheisiään.
Saattohoidossa ollut Hanna Pahlsten kuoli 2.3.2018.
Näin osallistut: Siirrä haluamasi summa Luonnonperintösäätiön lahjoitustilille: FI78 5494 0950 0224 93 Kirjoita viestikenttään ”Hannan muistometsä”.Jaa artikkeli: