Reformaation juhlavuoden kunniaksi Lasse Karppela pukeutui monta kertaa Martti Lutheriksi. Karppelalla on kädessään Martti Lutherin oppilaan Mikael Agricolan teoksen painos vuodelta 1931. Agricola toi uskonpuhdistuksen Suomeen.
Kouvolan seurakunnan kappalainen Lasse Karppela pukee yllensä mustaksi värjätyn papin alban ja asettelee päähänsä baskerin, johon on yhdistetty niskahelma.
Sehän on Martti Luther. Tuollainen päähine hänellä on vanhassa maalauksessa. Mutta entä Karppelan parta? Luther on kuvattu usein siloposkisena. – Onhan tätä ollut 500 vuotta aikaa kasvattaa, Karppela lohkaisee ja tunnustelee leukaperiään.
Hän on sonnustautunut Lutheriksi reformaation eli uskonpuhdistuksen juhlavuoden kunniaksi. On kulunut 500 vuotta siitä, kun Luther, saksalainen munkki, julkaisi 95 teesiä katolisen kirkon anekauppaa vastaan.
Ihmisoppia saarnaavat ne, jotka sanovat, että heti kun raha kilahtaa kirstuun, sielu vapautuu kiirastulesta. Näin kuului teesi numero 27.
Mitä Luther tuumaisi Suomen itsenäisyyden juhlinnasta? Lutherin aikana Saksa oli osa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, joka koostui useista ruhtinaskunnista. Isänmaa ei voinut tarkoittaa Lutherille samaa kuin meille, mutta luterilaisuus yhdistetään usein isänmaallisuuteen, sillä Lutherin opetuksissa oli esivaltaa kunnioittava henki. – Yhtenä selityksenä kunnioitukselle on se, että Luther sai suojelua maalliselta hallitsijaltaan, Saksin vaaliruhtinaalta, kun Rooman kirkko halusi hänet hengiltä, Karppela arvioi.
Hallitsijat ovat käyttäneet hyväkseen protestanttisten kirkkojen – kuten luterilaisuuden – ajatusta siitä, että maallinen hallitsija on myös kirkon pää. Kritiikittömyys esivaltaa kohtaan on ollut luterilaisuuden sokea piste. Kun kansallisaate nousi Saksassa 1800-luvulla, Luther valjastettiin sen esikuvaksi. Samoin natsien noustessa valtaan Luther asetettiin heidän arvojensa esitaistelijaksi. – Luterilaista isänmaallisuutta ei saa käyttää ahdasmielisen muukalaisvastaisen kansallistunteen nostattamiseksi, Karppela huomauttaa.
Kristityt ovat vieraita ja muukalaisia tässä maailmassa; heidän isänmaansa ja omaisuutensa on muualla. Näin Luther kirjoitti Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä. – Lutherin ajatus isänmaallisuudesta on kaksijakoinen. Kristitty on samalla sekä oman kotimaansa että tulevan kotimaansa taivaan kansalainen.
Mietitään juhlivaa Suomea sen synnytysvuosina. Suomessa kirkko on perinteisesti ollut hyvää pataa esivallan kanssa. Kansalaissodan aikana kirkko leimautui oikeistolaiseksi, ja sen välit työväkeen tulehtuivat pitkäksi ajaksi. – Kirkko kohteli väärin punaisia, toteaa Luther, siis Karppela.
Sotien jälkeen Suomessa ruvettiin rakentamaan hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka ajatus ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta oli lähellä kirkon ihanteita. Sitä on purettu hissukseen 80-luvulta lähtien.
– Parhaillaan on kehittymässä köyhiin ja rikkaisiin jakautuva Suomi. Vähäosaisten ja syrjäytyneiden määrä kasvaa.
Luther kannatti sekä köyhäinhuoltoa että esivallan kunnioittamista. Koko pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta nousee luterilaisuudesta. Siinä hyväntekeväisyys on rakennettu systeemin sisälle, ja se rahoitetaan veroilla. Katolilaisissa maissa hädänalaista tuetaan vapaaehtoisin lahjoituksin.
Aina kun Suomen valtaapitävät kumartavat suurituloisille ja etuoikeutetuille, he kääntävät selkänsä vähäosaisille.
– Kirkon köydenvedossa on kaksi suuntaa: köyhien oikeuksien puolustaminen ja esivallan päätösten kunnioitus. Nämä ovat usein ristiriidassa keskenään, eikä kirkkokaan aina tiedä, miten toimia, Karppela sanoo.
– Kirkko ei voi lähteä siitä, että se ratkoo kaikki aikansa ongelmat. Tärkeintä on olla aktiivinen ja osallistua keskusteluun, vaikka yhteentörmäyksiä tulee. Ei sitä tarvitse pelätä.
Luther oli ristiriitojen mies. Munkki, joka karkasi naimisiin nunnan kanssa. Kirjasi kuolemattomia lauseita kuten: Ajatukset ovat tullivapaita. Ja: Mihin Jumala rakentaa kirkon, paholainen viereen pystyttää kappelin. Hän rakasti viiniä ja laulua, ja parjasi paavin lisäksi juutalaisia ja lakimiehiä. – Aikansa lapsi. Luuli, että maapallo on universumin keskus, jota aurinko kiertää, Karppela toteaa.
Lutherin mielestä Jumala toimii kirkon, perheen ja yhteiskunnan rakenteiden välityksellä. Niissä on löydettävissä Jumalan tahto ja johdatus. Täyttäessään velvollisuutensa yhteiskunnassa, työ- tai perhe-elämässä luterilainen toteuttaa Jumalan tahtoa.
Luther ajatteli Jumalan johdattavan päättäjiä. Toisaalta luterilaisen kirkon tunnustuskirjoista kumpuaa ajatus, että tilanteessa, jossa pyritään kukistamaan evankeliumin oppi, kristityn on asetuttava vastarintaan.
– Ajankohtainen esimerkki on turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset. Pakolaisia otettiin aluksi kirkon suojiin, mutta vähitellen tuli ymmärrys, ettei ole sopiva pelata omaa peliä, Karppela sanoo ja näyttää lisää Lutherin kirjoituksia.
Kirkko on ollutkin kaikkina aikoina eräänlainen maanpakolaisten ja varattomien turvapaikka.
– Näissä veljien vaikeuksissa ei siis kirkko voi olla toimetonna eikä se saakaan. Jumalan käsky ja esi-isien opetukset pakottavat sen laupeuden töihin.
– Mikä on kirkon rooli ja missä kulkee auttamisen raja? Ainakin on tärkeää, että kirkko osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja pitää esillä lähimmäisenrakkautta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoisuutta. Ne ovat kristinuskon ydintä.