Eläkkeellä oleva sähköasentaja Pertti Vuori seisoo Pyhän Ristin kirkon kellotornin kupeella. Ylhäältä riennettiin isän kanssa maakuoppaan pommeja pakoon.
Kun sähköasentaja Pertti Vuori, 83, poikasena makasi sirpalesuojassa selällään ja näki kuuden pommikoneen tyhjentävän lastinsa Kouvolan päälle, hän ehti jo ajatella, oliko elämä tässä.
Ei sentään, vaikka rautatieaseman lähistöllä sijainnut kotitalo roihusi kohta liekeissä. Perhe kuitenkin säästyi, sillä se oli siirtynyt asumaan Kuusaan Sääksniemelle. Armollinen kokemus oli myös sodan lopputulos: Suomi säilytti itsenäisyyden.
Suomen juhliessa satavuotiasta olemassaoloaan seisomme nykyisen ortodoksikirkon kupeella ja etsimme katseella sirpalekuopan paikkaa. Monttu on täytetty, ja kirkkokin on saanut uudet isännät.
Kellotorni on kuitenkin sama, johon Pertin isä nahkurimestari Nestor Vuori kiipesi yli neljänkymmenen vuoden ajan. Pertti avusti usein isää kolme vuotta vanhemman veljensä Paulin kanssa suntion tehtävissä. Joskus soitettiin kahdestaan lauantain ehtookellot. Kun isoa kelloa oli naputettu neljäkymmentä vuotta yhteen ja samaan kohtaan, luomus halkesi.
– Ikkunasta tähystettiin papin saapumista mäkeä ylös. Papinkellot hiljenivät, kun ulko-ovi kolahti kiinni. Sielunkellot soitettiin kahdella kellolla. Kaksi huttaa ja kolmannella läpättiin…
Kirkon neljä kamiinaa polttivat ahnaasti koivuhalkoja, joten lämmitys piti pakkaskaudella aloittaa aamukuudelta. Sotavuosina iäkäs isä sai jatkaa suntion tehtävissä väestönsuojelutyön ohella. Hälytyksen tullessa ihmisiä ohjattiin suojaan.
Isä käveli Käpylän asunnolta aina kirkonmäelle suntion tehtäviin. Lopulta sairaus vei niin voimat, että viimeiseltä työkeikalta isä autettiin kotiin.
Jaa artikkeli: