Yhteys löytyy läsnäolosta

Elmeri Ahola seisoo Kouvolan seurakuntakeskuksen edessä.

Elmeri Ahola on panelistina 10.11. Kouvolan seurakuntakeskuksessa järjestettävässä Sunnuntai Special -illassa.

Kouvolassa 10.11. järjestettävässä Sunnuntai Specialissa on paneelikeskustelu teemalla Amazing (G)race – toisilta tukea saaden. Paneelissa mukana oleva Elmeri Ahola (25) kiteyttää teeman läsnäoloon.
– Omalla läsnäololla voi näyttää, että on tässä ja valmiina tukemaan. Joku sanoi hyvin, että pelkästään tervehtiminen ja paikalle tuleminen voi antaa toiselle rohkeutta ja viestin siitä, ettei hän ole yksin. Tuen antaminen helpottuu, kun on läsnäoloa ja keskusteluyhteys.

Läsnäolon hetkiä Ahola on kokenut miesten raamattupiirissä, joka kokoontuu pari kertaa kuukaudessa Kouvolan seurakuntakeskuksessa. Jokaisella tapaamiskerralla vaihdetaan kuulumiset, rukoillaan ja keskustellaan päivän aiheesta.
– Raamattupiirillä on ollut rohkaiseva vaikutus. Arjessa ei välttämättä kohtaa uskovia miehiä säännöllisesti. Kuulumisista ja uskosta puhuminen antaa rohkeutta toimia omassa arjessa. Myös verkostoituminen on hyvä asia, kun on tullut uudelle paikkakunnalle.

Ahola on kotoisin Tampereelta, mutta vuosi sitten työt Vekaranjärvellä toivat hänet puolisonsa kanssa Kouvolaan. Seurakunnan pariin hakeutuminen tuntui luontevalta tavalta tutustua uuteen paikkakuntaan.
– Seurakuntatoiminta on aina ollut osa elämääni ja sieltä on löytynyt kavereita. Myös raamattupiiristä on löytynyt ystäviä ja tukea. Tuen osoituksena minulle on esimerkiksi tarjottu peräkärryä lainaksi. Vaikka se ei ole henkisen tuen asia, se on kuitenkin osoittanut luottamusta ja tukea ja avannut yhteyden kahden ihmisen välille.

Ahola rohkaisee muitakin hakemaan yhteyttä, tukea ja läsnäoloa.
– Jos seurakunta on edes osittain tuttu riparin tai sukulaisten kautta, ota itseäsi niskasta kiinni ja tule johonkin tilaisuuteen ja esittele itsesi. Se avaa keskustelun. Jos seurakunta on tutumpi, mene ulkopuolelle ja esittele itsesi siellä.

Jaa artikkeli: