Kertomus Jeesuksen kärsimyksestä vetoaa ihmismieleen vielä kahdentuhannen vuoden jälkeen. Ohjaaja Erik Söderblomin tavoitteena on tehdä tarina ymmärrettäväksi näyttämöllä.
Yleensä Matteus-passio on totuttu kuulemaan konserttiversiona kirkoissa. Reformaation 500-vuotisjuhlan kunniaksi ooppera- ja teatteriohjaaja Erik Söderblom vie Bachin suurteoksen Hämeenlinnassa näyttämölle pitkänäperjantaina.
– Kristuksen kertomus on dramaattisuudessaan uskomaton. Se on ihmisen tarina, joka menee syvälle inhimillisiin peruskysymyksiin. Oikeastaan kaikki muut kertomukset ovat tavalla tai toisella sen johdannaisia, Söderblom sanoo.
Heikki Seppäsen johtaman esityksen orkestereina toimivat Suomalainen barokkiorkesteri sekä Drottningholms Barockensemble, kuoroina Vox Cantorum, CCI-poikakuoro sekä paikallinen suurkuoro.
Esityspaikkana Elenia Areena on epätavallinen. Solistit ja kuorolaiset kuljettavat kärsimyskertomusta eteenpäin suurella ristinmuotoisella lavalla, jonka tapahtumat heijastetaan valkokankaalle. Kristus-hahmona on marionetti, jota esiintyjät liikuttelevat.
– Yksinkertaisuus sopii luterilaisuuteen, siksi esitys on visuaalisesti hyvin pelkistetty. Passion musiikki on itsessään niin rikasta, että liian monimutkainen tukkisi kokonaisuuden, Söderblom sanoo.
Usko, niin voin auttaa
Passiokertomus on luonteeltaan oikeussalidraama. Sen keskiössä on mies, joka väittää olevansa Jumalan Poika. Hän kieltäytyy puolustautumasta, ja lopulta hänet tuomitaan huutoäänestyksellä kuolemaan.
– Jeesuksen väite on hyvin kirkas ja selkeä: usko, että olen Kristus, niin voin auttaa. Pohjimmiltaan hänen kertomuksensa on mysteeri, joka ei tyhjene sanoilla.
Söderblom näkee kärsimyskertomuksessa ytimen, jonka ympärille muodostuu laajempi kehys. Evankeliumien tarkoituksena on todistaa, että Jeesus on Kristus.
– Tavoitteeni on tehdä kertomus Kristuksen kuolemasta ymmärrettäväksi, auttaa ihmisiä syleilemään sitä ympyrää, jonka sisällä tämän asian tajuaminen on.
Passion kautta välittyy ohjaajan mukaan reformaation viesti: Jumalan ja ihmisen välillä on suora yhteys, eikä välikäsiä tarvita.
– Luterilaisuudessa Jumala perustuu avoimeen lähdekoodiin. Pappi ei ole asianajaja, vaan evankeliumin kanssa esittämisen paikalla aivan kuin näyttelijä teatterissa. Jos siinä ei ota henkilökohtaista roolia, luterilaisuus muuttuu tylsäksi lukudraamaksi.
Jeesuksen väite on hyvin kirkas ja selkeä: usko, että olen Kristus, niin voin auttaa. Pohjimmiltaan hänen kertomuksensa on mysteeri, joka ei tyhjene sanoilla.
Sekä taiteen että rukouksen äärellä ihmisen täytyy olla avoinna ja uskoa, muuten kumpikaan ei avaudu eikä puhuttele.
Raja-aitojen rikkoja
Erik Söderblom on toiminut muun muassa Q-teatterissa, Teatterikorkeakoulun näyttelijätyön professorina sekä Helsingin Juhlaviikkojen toiminnanjohtajana. Hänet tunnetaan ohjaajana, joka ravistelee eri taiteenlajien välisiä raja-aitoja ja etsii, mistä kohdasta lokerointia saisi purettua.
– Taustalla on jonkinlainen kulttuurinen klaustrofobia, joka johtuu siitä, että vietin koko lapsuuteni kuolleiden miesten eli vanhojen säveltäjien seurassa. Siellä kammiossa on myös isoja arvoja, mutta matkani on aina vienyt uteliaisuuden siivittämänä ulospäin.
Söderblom arvioi, että hänestä ei olisi ehkä tullut kulttuurin ammattilaista ilman lapsuudenkodissa saatua taiteellista pakkoruokintaa. Rakkaus musiikkiin tuli perintönä isältä, kapellimestari Ulf Söderblomilta, kiinnostuksensa teatteriin hän sai äidinperintönä.
Musiikkiopintojen jälkeen Söderblom päätyi oopperan kautta teatterin saralle. Myöhemmin hän on palannut vahvemmin oopperan ja musiikkiteatterin pariin. Söderblomin mukaan suomalaisen kulttuurityön ongelmia ovat syrjäinen maantieteellinen sijainti ja historiasta juontava piileskelevä mentaliteetti.
– Meillä kulttuuri ei ole ollut valloittamisen vaan puolustautumisen väline ja tapa pitää oma kansallinen identiteetti koossa. Tarvitaan sitä, että liikutaan maailmalla ja nähdään, mitä muualla on.
Näkymättömän maailman tulkit
Taide ja uskonto ovat Söderblomin mielestä hyvin lähellä toisiaan. Sekä taiteen että rukouksen äärellä ihmisen täytyy olla avoinna ja uskoa, muuten kumpikaan ei avaudu eikä puhuttele. Teatterikin kertoo aina uskomisesta.
– Meitä yhdistävät tarinat, joihin uskomme. Tarinan symboli on toteemi. Kristinuskossa tarina on Jeesuksen kertomus, ja toteemi on risti. Ne yhdistävät kristikunnan heimoksi.
Teatterin voima on Söderblomin mukaan yhteisössä. Suurimpia onnistumisia ovat ne hetket, kun vaistoaa yhdessä näyttelijöiden kanssa hengittävän yleisön.
– Kun ihmiset ovat saman kuvitteellisen maailman sisällä, siinä tapahtuu ihme.
Söderblom vertaa teatteria shamanistiseen rituaaliin, jossa joku hakee tietoa näkymättömästä maailmasta ja välittää sen Tuonelan virran yli elävien maailmaan. Arkitodellisuudessa ihmisillä on kuvitelma siitä, että maailma näyttää kaikkien silmissä samanlaiselta.
– Toisella puolella on mielikuvien, unien ja näkyjen maailma, kollektiivinen alitajunta, joka on yhtä olevainen kuin konkreettinen maailma. Taiteen tehtävä on herättää se henkiin ja tehdä se näkyväksi.
Johann Sebastian Bach: Matteus-passio pitkäperjantaina 14.4. klo 15 Elenia Areena, Hämeenlinna. Vapaa pääsy. Lue lisää.
Jaa artikkeli: