Ei ole yhtä oikeaa tapaa mitata aikaa. Toiset elävät nyt 1400-luvulla, kun taas toisilla menossa on 5700-luku.
Aika on luonnollinen, mutta ilmeisen kimurantti ilmiö. Kaikki tietävät sen rientävän eteenpäin, mutta otetta siihen ei vain saa. Luonnosta ei löydy yhtä selvää tapaa, miten aikaa pitäisi jaksottaa tai mitata. Juuri tuosta epämääräisyydestä johtuen kalenterit ja ajanlaskut erottavat ihmisiä, kulttuureja ja uskontoja toisistaan, yhä tänäkin päivänä.
Filosofit, teologit ja luonnontieteilijät ovat kautta maailmanhistorian pohtineet päänsä puhki ajan olemusta.
– On paljon helpompaa hahmottaa sitä, miten aikaa mitataan kuin sitä, mitä aika todellisuudessa on, sanoo Helsingin yliopiston dosentti, tähtitieteilijä Heikki Oja.
Oja tuntee ajan problematiikan ja sen mittaamisen kuin omat taskunsa. Hän on Helsingin yliopiston almanakkatoimiston eläkkeellä oleva almanakkapäällikkö ja maamme tunnetuimpia ajanlaskuun liittyvien kysymysten tuntijoita.
– Täällä meillä maapallolla ajan laskeminen perustuu aina täkäläisiin luonnon ilmiöihin eli päivän ja yön vaihteluun sekä vuodenaikojen vaihteluun. Yleensä laskemiseen otetaan mukaan myös kuun vaiheiden toistuminen, Oja selvittää.
– Niiden avulla ihmiset ovat saaneet hahmotettua kolme perusjaksoa, päivän, kuukauden ja vuoden, joita sitten eri ajanlaskutavoissa painotetaan eri tavoilla.
Eri painotustapoja, niitä onkin sitten monia. Esimerkiksi vuosien numerointi voi alkaa eri kohdista, vuoden alku voi olla sovittu eri vuodenajoille ja vuoden pituuskin voi olla erilainen.
Suomalaisten aikakäsitysten on täytynyt ennen olla hyvin toisenlaisia kuin nykyään.
Länsimaissa ja meillä Suomessa käytössä oleva gregoriaaninen kalenteri ja sen mukainen ajanlasku on vain yksi tapa ajan kulumisen hahmottamiseksi.
Ennen kuin tämä eurooppalainen kirkollinen kalenteri vakiintui Suomessa keskiajalla, esimerkiksi vuoden vaihtuminen ei muinaisilla suomalaisilla tapahtunut nykyisellä paikallaan.
– Vuosi vaihtui ehkä syksyllä, kun syystyöt pelloilla oli tehty, mutta metsästyskausi ei ollut vielä alkanut, tai sitten keväällä, jolloin alettiin tehdä erilaisia ennustuksia tulevasta satokaudesta.
– Mutta joka tapauksessa suomalaisten aikakäsitysten on täytynyt ennen olla hyvin toisenlaisia kuin nykyään, Heikki Oja pohtii.
Maailman suurilla kulttuureilla ja uskonnoilla on omia laskutapoja sen suhteen, mitä vuotta nyt eletään. Esimerkiksi juutalainen ajanlasku perustuu Vanhasta testamentista tehtyihin päättelyihin. Sen mukaan nyt eletään vuotta 5784. Islamilainen ajanlasku puolestaan alkaa siitä, kun Muhammed pakeni Mekasta Medinaan. Siitä lasketaan tällä hetkellä olevan 1445 vuotta.
Ja me tähtitieteilijät puolestamme laskemme, että maailma on alkanut jo noin 13,8 miljardia vuotta sitten.
Kreikkalaisten ortodoksien kalenteri näyttää vuotta 7532, kun taas Venäjän ortodokseilla on sama vuosi menossa kuin gregoriaanisessa kalenterissa, mutta maailman luomisesta on heidän keskuudessaan uskottu olevan runsaat 7 500 vuotta.
– Ja me tähtitieteilijät puolestamme laskemme, että maailma on alkanut jo noin 13,8 miljardia vuotta sitten, Heikki Oja hymähtää.
Myös vuosien vaihtuminen on eri traditioissa eri paikoilla, sillä toisilla vuosi vaihtuu meidän kalenteristamme katsoen esimerkiksi heinäkuussa, kuten tänä vuonna islamilaisilla, tai syyskuussa, kuten juutalaisilla.
Länsimaissa käytössä olevassa ajanlaskussa näkyy historiamme roomalainen ja kristillinen vaikutus. Gregoriaanisen kalenterin tausta on Rooman keisari Julius Caesarin laadituttamassa juliaanisessa kalenterissa. Gregoriaaninen kalenteri on itse asiassa korjattu ja tarkennettu versio juliaanisesta kalenterista.
Kun Caesar otti juliaanisen kalenterin käyttöön vuonna 46 eKr., hänen piti lisätä ajanlaskuun peräti kolme karkauskuukautta, jotta silloisella ajanlaskulla sekaisin menneet vuodenajat saatiin kohdalleen. Sen jälkeen riitti yksi karkauspäivä joka neljäs vuosi.
Juliaaninen kalenteri oli länsimaissa käytössä yli 1600 vuotta, mutta sekään ei ollut karkaussääntöineen vielä riittävän tarkka.
Juliaanisen kalenterin vuosi oli keskimäärin 365,25 vuorokauden pituinen. Tarkemmat mittaukset kuitenkin osoittivat, että vuoden pituus oli 11 minuuttia lyhyempi.
– Sehän kuulostaa melko pieneltä virheeltä, mutta kun päästiin 1500-luvulle, oltiinkin siinä tilanteessa, että vuodenajat olivat jo toistakymmentä vuorokautta väärässä paikassa, tietää Heikki Oja.
Korjaamisen organisoi paavi Gregorius XIII. Karkaussääntöä muutettiin siten, että karkausvuosia ei enää pidetty täysien vuosisatojen kohdalla. Siten vuodenajat, kevätpäiväntasaus ja myös kristityille tärkeä pääsiäinen pysyivät tuhansia vuosia oikeilla paikoillaan.
Tänä vuonna vietetään jälleen karkausvuotta. Päiviä vuodessa on 366, normaalin 365 sijasta.
Julius Caesar käski aikanaan karkauspäivän vietettäväksi helmikuun 24. päivänä. Suomessa oltiin keisarin määräykselle uskollisia alamaisia vuoteen 1988. Tuolloin siirryttiin nykykäytäntöön, jonka mukaan ylimääräinen karkauspäivä sijoitetaan aina helmikuun 29. päiväksi.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) arkistotutkija ja kulttuurintuntija Juha Nirkon mukaan karkauspäivän poikkeavuus kalenterissa on aina houkutellut ihmisiä hullutteluun.
Yksi pitkään jatkunut karkausperinne on Länsi-Euroopassa, etenkin Englannissa, muodostunut tapa, jonka mukaan karkauspäivänä naisten on suotavaa kosia.
– Kun miehille kieltäviä vastauksia on historian aikana annettu käsineinä tai työrukkasina, naisen kosintaan kieltäytymiseen on ainakin teoriassa pitänyt löytyä hamekangasta, Nirkko naurahtaa.
– Suomessa tapa yleistyi 1800-luvulla, mutta nykyihmiset taitavat pitää sitä jo melkoisen aikansa eläneenä.
Aika oli erilainen vielä Urho Kekkosen kaudella. Leskeksi jäänyttä presidentti Kekkosta kosittiin eräällä rohkealla kirjeellä karkauspäivänä 1976. UKK:n vastaus tuli pikaisesti postissa. Kohtelias kieltäymys ja kolme metriä Marimekon punaista Puketti-kangasta.
Mutta miksi ihminen ylipäätään mittaa aikaa?
Jos asuisimme yksin erämaassa niin kuin vanhan ajan erakot, ei asialla varmaan olisi niin suurta väliä, arvioi Heikki Oja.
– Mutta nyt kun ympärillä on yhteisö, jonka kanssa pitää toimia sujuvasti ja sopia esimerkiksi kohtaamisista, pitää kaikilla olla samanlainen tapa laskea päiviä ja kuukausia.
Tapaamisten suunnittelussa almanakkojen lisäksi ihmisiä otteessaan pitävät kellot. Tuntuu hullulta ajatella, että aina kelloja ei ole ollut olemassa.
Aika katsottiin meillä Suomessakin luonnosta.
Jo tuhansia vuosia sitten keksittiin muun muassa aurinkokellot, vesikellot ja tiimalasit. Mutta vasta mekaanisten kellojen keksiminen Euroopassa 1200-luvulla aloitti ison murroksen ihmisten ajantajussa.
– Elämä ennen mekaanista kelloa oli taatusti rauhallisempaa kuin nykyään, pohtii Oja.
– Aika katsottiin meillä Suomessakin luonnosta. Vuorokauden ajanhan näkee hyvin valoisuuden vaihtelusta ja auringon, kuun ja tähdistöjen kierrosta taivaalla.
Muinaissuomalaisten almanakkoja olivat puolestaan laudat, joiden avulla päivistä pidettiin lukua veistelemällä viiltoja lautojen kylkeen.
Ajan käyttötottumukset ja aikatauluttaminen ovat kellon ja kalenterien avulla siis muuttuneet totaalisesti. Ne antavat raamit esimerkiksi yhteiselämälle, liiketoiminnalle ja liikkumiselle.
Samalla irtautuminen ajanmittaamisen oravanpyörästä voi nykyihmiselle olla vaikeaa.
Kuten ihmisen tekemät keksinnöt kautta maailmanhistorian, ajan mittaamisen nykytahdissakin on omat hyvät ja huonot puolensa.
– Ajan tiukan seuraamisen vastapainoksi, miten olisi viikon, parin retriitti jossakin hiljaisuudessa, Heikki Oja ehdottaa.
– Tai erakkokuukausi ilman kännykkää ja kalenteria, luonnon keskellä?
Vuosi yksi ei ehkä ollutkaan Jeesuksen syntymävuosi
Länsimainen vuosi 2024 on laskettu Jeesuksen oletetun syntymäpäivän perusteella. Kristuksen syntymän otti ajanlaskun alkukohdaksi ensimmäisenä katolinen, Itä-Rooman alueella elänyt munkki Dionysius Exiguus 500-luvulla.
Parisataa vuotta myöhemmin brittiläinen munkki Beda puolestaan kirjoitti Englannin kirkon historian. Hän käytti siinä ensimmäistä kertaa merkintöjä ”ennen Kristusta” ja ”jälkeen Kristuksen”.
Kristinuskon levitessä merkinnät eKr. ja jKr. levisivät koko läntiseen maailmaan, myös Suomeen. Nykyään käytetään myös merkintöjä eaa. ja jaa., ”ennen ajanlaskun alkua” ja ”jälkeen ajanlaskun alun”.
Vuosi 1 on siis koetettu ajoittaa Jeesuksen syntymään, mutta todellisuudessa Jeesuksen arvioidaan syntyneen jo muutamia vuosia aikaisemmin.
– Tarkkaa vuotta ei tiedetä, mutta Jeesuksen syntymävuoden on historiantutkimuksessa määritelty sijoittuvan vuosien 7 ennen ja 3 jälkeen ajanlaskun alun välille, dosentti ja tähtitieteilijä Heikki Oja sanoo.
Länsimaisen ajanlaskun erikoisuus on sekin, että vuotta nolla ei ole olemassa.
– Vuodesta 1 eKr. siirrytään gregoriaanisessa laskennassa sujuvasti vuoteen 1 jKr.