Lehteri – Seurakuntalehdet verkossa

Lausannen liike ja ekumeeninen liike

Kuva Lausanne-liikkeen kokouksesta Cape Townissa 2010
19.4.2024
Lausannen liike on nimitys herätyskristillisten järjestöjen, kirkkojen ja verkostojen muodostamalle globaalille evankelioimista korostavalle liikkeelle. Se täyttää 50 vuotta vuonna 2024, koska sen on katsottu syntyneen Lausannessa vuonna 1974, jolloin pidetystä kokouksesta ja sen tuloksena syntyneestä komiteasta se on saanut nimensä. Risto Jukko kuvaa tässä liikkeen taustaa ja suhdetta Kirkkojen maailmanneuvostoon.

Koti, laki ja turvallisuus

Avoin raamattu, jossa kaksi sivua on käännetty muodostamaan sydämen.
19.4.2024
Tulevan sunnuntain aiheena kirkkovuodessa on Jumalan kansan koti-ikävä. Millaiseen kotiin ikävöimme? Käykö mikä tahansa kodinomainen paikka vai on sanalla ”koti” jokin syvällisempi merkitys? Uskon, että on. Siksi tässä pieni pohdinta siitä, mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa, kun hän sanoi: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan.” Ja vielä: Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.”

Suomen Adventtikirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon I teologinen dialogi 25.–26.1.2024 Tampereella

Julkaisuja ekumenian teemoista
10.4.2024
Suomen Adventtikirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäi- set teologiset neuvottelut käytiin Tampereella 25.–26.1.2024.

Eeva-Kaisa Heikura on Taivaan asialla

Nainen istuu nojatuolissa ja hymyilee, ikkunasta avautuu maisema Helsingin kauppatorille.
5.4.2024
Valkealasta kotoisin oleva Eeva-Kaisa Heikura lähti teologiseen yli nelikymppisenä. Nyt hän toimii näköalapaikalla Kirkkohallituksen viestintäjohtajana.

Ihmemessu tehdään yhdessä

Tyttö punaisessa paidassa laulaa ja taustalla on nuorten yhtye.
5.4.2024
Ihmemessuun Kouvolan seurakunnan Maria-saliin ovat tervetulleita kaikenikäiset. Yhteislauluja messussa säestää nuorten aikuisten bändi.

Uusia ystäviä seurakunnasta

Nuori mies ja nainen hymyilevät lautapelin ääressä.
5.4.2024
Aaro Immonen ja Armida Hälikkä ovat löytäneet ystäviä seurakunnasta. He rohkaisevat muitakin mukaan nuorten aikuisten iltoihin.

Kirkko sai uudet päättäjät

Pastori nojaa kirjahyllyyn hymyillen.
5.4.2024
Kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoihin on valittu uudet päättäjät. Kouvolasta kirkolliskokouksessa jatkaa kappalainen Mirva Lehtinen.

Auttamisen iloa ja hyvää mieltä

Neljä vapaaehtoista jakamassa ruokaa diakonian lounaalla.
4.4.2024
Vapaaehtoistyö antaa paljon tekijöilleen ja tukee monin tavoin seurakunnan toimintoja. Mirja Sorsa (vas.), Marianne Rihula, Ritva Janhunen ja Marja-Terttu Virtanen osallistuvat vapaaehtoistyöhön Kuusankosken seurakunnan diakonian lounailla.

Yhteinen vastuu

4.4.2024
"Laitetaan puhelin taskuun ja nähdään toinen ihminen", Sami Kosola kehottaa.

Oppilaitospappi – elämän varaventtiili

Pastori mustassa hupparissa hymyilee.
4.4.2024
Oppilaitospastori Marja Juntusen yksi työpiste löytyy ammattikorkeakoululta, jonka käytävillä riittää tohinaa.

Valkealaan valitaan kirkkoherra

Kolmen ehdokkaan kuvat rinnakkain.
3.4.2024
Valkealan seurakuntaan valitaan uusi kirkkoherra 19. toukokuuta 2024. Ehdokkaina vaalissa ovat Petri Laitinen, Saara-Maria Jurva (kuvassa keskellä) ja Satu Leino.

Se vahvempi jälki

Piispa Mari Leppänen
27.3.2024
Mediajulkisuus saa ihmiset jakamaan piispa Mari Leppäselle omia elämäntarinoitaan ja rukoilemaan hänen puolestaan. Osa haluaisi piispan kirjoittavan enemmän Jeesuksesta.

Kirkot kuntoon!

Osmo Väätäinen
27.3.2024
”On tämä liikuttava hetki jo nyt.” Vastuupappi Osmo Väätäinen seurasi Säynätsalon kirkon kuoriutumista entiseen loistoonsa ja lupasi kunnon juhlat.

Hauras supersankari

Elli Pulkkinen
27.3.2024
Vakavasti sairastuttuaan tanssija Elli Pulkkinen luuli menettäneensä kaiken, mutta löysikin kaikkein tärkeimmän – oman näköisensä elämän.

Reaktiosta toiseen

Katleena Kortesuo
27.3.2024
Tunnevetoinen tekemisen halu vei sijan lopullisten sotepäätösten järkevyydeltä, sanoo Katleena Kortesuo.

Vainajan viimeinen saatto

Krematorionhoitaja Esa joutsen
27.3.2024
Omaiset voivat saattaa vainajan kylmiön ovelle. Sisällä uuni hohkaa tuhannessa asteessa. Uurnat luovutetaan erillisessä huoneessa.

Pääsiäisensydänlääkkeet

26.3.2024
Pääsiäisen juhla on jälleen ympärillämme. Lasten parissa työskennellessä pääsiäinen on värikäs juhla, jotain, mikä aloittaa kevään.

Pääsiäisen musiikissa kuuluu kärsimys

Mies pianon ääressä.
21.3.2024
Tapio Lehtiselle musiikki kuuluu olennaisesti pääsiäiseen. – Haluan kokea tunnelman aina uudestaan, laulamalla ja kuuntelemalla se onnistuu.